Työnhausta, osa 2

Pari viikkoa sitten kirjoitin töiden hakemisesta ja tilanteestani yleisemmin.
Nyt ajattelin kirjoittaa hieman enemmän lähes jokapäiväisestä riesastani eli hakemuksista. Edessä siis lähinnä valitusta, mutta halusin kirjoittaa vastapainoa niille loputtomille yltiöpositiivisille ja kannustaville artikkeleille aiheesta, joita netti on täynnä ja joista ei oikeasti ole juurikaan hyötyä.

Edellisessä kirjoituksessa jo mainitsin sen kuinka loputon hakemusten turhaan rustaaminen ilman edistymistä, ja usein ilman mitään vastausta, on paitsi todella turhauttavaa, myös saa uskon omaan osaamiseen horjumaan. En ole myyjä vaan viestijä, mutta kyllä sitä silti luulisi lopulta saavan tuotteen kaupaksi, kun tuote on se ainoa minkä tuntee läpikotaisin.

Itseni toistaminen loputtomasti ylipäätään missään asiassa alkaa lopulta turhauttamaan ja hakemusten (huolella) kirjoittaminen on oikeasti melko työlästä muutenkin, joten tämä loputon kehä on paljon henkisesti raskaampi kuin voisi kuvitella. Etenkin kun siihen päätyminen on ollut ihan oma valinta. Joka kerta kun asettuu tyhjän arkin eteen hakemusta kirjoittamaan pitäisi saada kaivettua esiin uusi ja luova näkemys itsestä, mutta prosessi kokonaisuutena ei kannusta siihen lainkaan.

Voisin kirjoittaa kokonaan uuden tekstin pitkistä hakemuskaavakkeista joihin pitää täyttää kaikki tekemiset ja ajatukset viimeisen 20 vuoden ajalta. Rehellisesti sanottuna, kun sellainen tulee vastaan suljen sivun ja heitän ilmoituksen roskiin vaikka haettava paikka olisi täydellisesti minulle sopiva. Onneksi niitä näkee koko ajan harvemmin. (Rekry-firmojen ja vastaavien tietokantojen kaavakkeet ovat asia erikseen, tarkoitan yksittäisiä paikkoja varten täytettäviä kaavakkeita.)

Haastattelut tai jopa rekrytoijien kylmäsoitot ovat tavallaan paljon helpompia, etenkin meille jotka emme jännitä niitä. Niissä on vastapari eli ei tarvitse käydä monologia itsen kanssa ja elävää ihmistä on jopa puhelimessa helpompi lukea rivien välistä kuin kylmää ilmoitusta näytöllä tai paperilla. Jopa itsen kehuminen on helpompaa ääneen, kun se on enemmän juttelua kuin paperilla missä sanat tuijottavat takaisin ja yllättävän lyhyen tuijotusajan jälkeen kaikki juuri kirjoitettu alkaa kuulostaa banaalilta. Toisen ihmisen kanssa haettavasta paikasta tulee kolmiulotteinen ja siitä mitä he haluavat tulee konkreettista, jotain mihin on helpompi tarttua, eikä vain paperia.

Tyypillinen sisäinen monologini uuden hakemuksen edessä menee kutakuinkin näin:

• Okei, ensimmäiset rivit. Mitä voin sanoa että se kiinnittää huomion ja saa lukijan kiinnostumaan?
• Miten saan esiteltyä itseni niin että tiivistän pariin lauseeseen kaiken juuri tähän paikkaan oleellisen, kertomatta kuitenkaan liikaa, mutta kertoen tarpeeksi, mutta toistamatta kuitenkaan CV:tä turhaan, mutta kuitenkin tarpeeksi jos he eivät muuten siihen tartu.
• Miten kertoa miksi haluan juuri tähän paikkaan ja juuri tähän organisaatioon latelematta heille asioita jotka he jo tietävät, tuoden motivaationi kiinnostavasti esiin, kun samaan aikaan itse tiedän että enimmät hakemukset kirjoitan koska jostain sitä rahaa pitää saada ja kyseinen firma vaikuttaa kunnolliselta.
• Voisinko kuitenkin käyttää jonkun vanhan hakemuksen uudelleen? En ole tänne kuitenkaan aiemmin hakenut niin eiväthän ne niitä ole lukeneet. Mutta ei mikään paikka ole kuitenkaan juuri sama. Toisaalta on 50/50 todennäköisyys että kukaan ei tätä edes lue, saati että sieltä tulisi joku vastaus, joten onko sillä väliä. Ei, pakko kirjoittaa uusi.
• Mitä avainsanoja hakemuksen käsittelijät käyttävät juuri tätä paikkaa varten haravoidessaan? Olen varma ettei useimmissa paikoissa lueta niitä kaikkia, koska tyypillisesi hakemiini paikkoihin hakee noin 200 muutakin ihmistä. Ilmoituksessa on pitkä lista asioita joita haetaan, mutta kaikki mainitsevat hakemuksissaan ne, joten mitkä ovat ne avainsanat rivien välissä, ne joita ei mainita?
• Pitäisikö kuitenkin hioa vielä sitä alkua?
• Kello 1:30-3:30 aamulla hakemuksen lähettämisen jälkeen: Miksi en maininnut näitä asioita ja muotoillut sitä keskiosaa erilailla?

Tässä kohtaa moni varmasti ajattelee, että onhan tästä aiheesta olemassa erilaisia kursseja ja kirjoja ja oppaita joista saa apua. Onhan niitä. Olen myös käynyt todella monta kurssia ja lukenut kirjoja ja jopa opettanut jonkun kerran aihetta, mutta ei se tee hommasta yhtään helpompaa tai miellyttävämpää. Luulen vähän että ainoa mikä tekisi olisi koko kirjoitusprosessin ulkoistaminen jollekulle muulle, mutta se ei valitettavasti ole oikea vaihtoehto.