Kävin lauantaina 6.8. paikallislehden juttukeikalla Pyhtäällä Stockforsin vanhalla sahalla liittyen siellä järjestettävään Rautaparran runoiltaan. Juttu on tullut ulos, mutta itse koin, että voisin kirjoittaa illasta vähän laajemminkin kuin mitä lehden palstoille mahtui.
Tilaisuus koostui kahdesta paneelikeskustelusta, parista luennasta ja musiikista. Tilaisuus oli rajattu noin neljällekymmenelle osallistujalle, mikä tuntui isossa hallissa ja paneelien isojen yhteiskunnallisten aiheiden äärellä hassun pieneltä määrältä. Tilaisuus oli selvästikin suunnattu järjestävän tahon omille seuraajille ja tilaajille, sillä sitä ei myöskään oltu perus lehdistötiedotetta lukuunottamatta juurikaan mainostettu. Uskoisin, että esimerksiksi Pyhtäältä ja Kotkasta olisi löytynyt kiinnostunutta yleisöä hallia täyttämään ilman että kuitenkaan suuren yleisöryntäyksen vaaraa olisi ollut.
Nimestään huolimatta, tämän runoillan keskeistä sisältöä olivat sen paneelit. Ensimmäisen aiheena oli ihminen ja ympäristö ja ennakkoon sen oli kerrottu käsittelevän kysymyksiä kuten: Onko luonto villiä ja vapaata ainoastaan suojelualueilla, jos edes siellä? Voiko maisemassa nopeasti liikkuessa havainnoida jotain olennaista, mitä hidas liikkuja ei näe? Miksi taloudellisen vallan tunnistaminen ympäristössä on tärkeää? Onko luonnon ilmiöiden tulkinta alisteista alitajuiselle kansallisuusaatteelle? Voiko näkemiensä asioiden sanallistamista estää tai siirtää, ja mitä hyötyä siitä on? Keskustelijoina paneelissa olivat taidekriitikko Dana Benlakhdar, dokumentaristi-kirjailija Riikka Kaihovaara, kirjailija Jouko Sirola ja kaupunkitutkija Jani Vuolteenaho.
Keskustelussa nousi ”tavallisen” ympäristönsuojelu, luonnonsuojelu, ilmastonmuutos jahkailun sijaan esiin todella kiinnostavia näkökulmia siihen miten ympäristöä havainnoidaan ja miten some-aika on siihen vaikuttanut ja onko esimerkiksi havaintojen sanallistamisesta jotain iloa. Keskustelussa nousi monessa kohtaa esiin mediassa ja yhteiskunnallisessa keskustelussa käytettyä semantiikkaa ja retoriikkaa sekä sitä miten ne ovat muuttuneet ja niiden oikeellisuudesta. Kiinnostava ajatus oli myös se miten luonnonsuojelu nykymuodossaan muistuttaa paljon kolonialismia ja toistaa samoja kaavoja. Myös pohdinta siitä voiko suhde luontoon ollakin nationalistinen perinteisemmän kansallisen ajattelun sijaan oli todella kiinnostava. En ennen tilaisuutta ehtinyt saada Kaihovaaran ja Sirolan kirjoja käsiini, mutta aion ne lukea heti kun Helmet-kirjastot ne saa minulle toimitettua.
Toinen keskustelu käytiin kirjailija ja kriitikko Marissa Mehrin ja Kulttuurivihkojen päätoimittaja Elias Krohnin välillä. Sen aiheena oli kulttuurijournalismin ja kritiikin merkitys. Sanomalehtien omistus on Suomessa kaventunut ja keskittynyt käytännössä kolmelle taholle ja se näkyy myös sisällöissä. Paikallislehdet eivät enää julkaise juurikaan kritiikkejä, paitsi ehkä hyvin paikallisesti merkittävistä teoksista ja toisaalta nekin harvat, joita julkaistaan kiertävät usein lehdestä toiseen sen sijaan että lehdet kirjoittaisivat omansa. Toisaalta kultturijournalismin piirissä julkaistaan jatkuvasti enemmän henkilökuvia ja muita enemmän tekijään kuin teokseen keskittyviä sisältöjä, jotka tuovat esimerkiksi uusia kirjoja esille suuremmille yleisöille. Lisäksi kritiikkien kentälle on tullut omaksi osa-alueekseen bloggarit ja miksei Instagram myös, missä periaatteessa kuka vaan voi julkaista kritiikkinsä. Niiden laatu ja kirjoittajien ammattitaito tosin vaihtelee suuresti ja iso osa ei täytä varsinaisesti kritiikin määreitä.
Keskustelu jäi harmillisesti hieman kesken sillä sille oli varattu liian lyhyt aika. Keskustelun loppupuolella keskustelijat ehtivät sivuta myös lukutaidon, tässä kontekstissa erityisesti tekstilajien tunnistamisen heikentymistä, sekä kulttuurijournalismia vastarintana niin pinnallistumista kuin median keskittymistäkin vastaan. Sitä keskustelua olisi ollut kiinnostavaa kuulla vielä enemmänkin.
Molemmissa paneeleissa haastattelijana toimi Särön päätoimittaja Mark Mallon. Olisin toivonut haastattelijalta hieman napakkuutta paneelien vetämiseen sekä puheenvuorojen hallintaan, niin panelistien suuntaan kuin yleisökysymysten osalta. Etenkin ensimmäisessä paneelissa yleisökysymykset tulivat toistuvasti samoilta muutamalta henkilöltä vaikka muillakin oli käsiä ylhäällä.
Kahden paneelikeskustelun lisäksi kirjailija Leena Krohn luki julkaisemattoman ja erittäin kiinnostavan novellinsa “Yli yhden sieveritin” ja runoilija-suomentaja Kai Nieminen esitti kääntämiään japanilaisen zen-munkki Ryōkanin runoja sekä omaa tuotantoaan. Illan päätti muusikko Kim Blomberg. Tapahtuman juontajana toimi tietokirjailija Petri Pietiläinen. Tapahtuman takana oli Kirjallisuus- ja kulttuuriyhdistys Särö ry (yhdessä Kasvajat ry:n kanssa) ja se oli osa uutta Uuden Itämaan kulttuurifoorumi -tapahtumasarjaa.
Elämää kirjojen keskellä 