Kevään ensimmäiseksi teatterikäynniksi osui tällä kertaa Kotkan Kaupunginteatterin uutuus Berlin Berlin. Kotkaan näytelmän on ohjannut vieraileva ohjaaja Iiristiina Varilo ja pääosissa Emmana ja Ludwigina esiintyvät teatterin omat Ella Mustajärvi sekä Mikkomarkus Ahtiainen.
Kyseessä on ranskalaisten Patrick Haudecoeurin ja Gérald Sibleyras’n käsikirjoittama ja kahdella Molièrella palkittu komedia missä kihlapari Emma ja Ludwig ovat päättäneet paeta suljetusta Itä-Berliinistä. He ovat suunnitelleet pakonsa tarkoin, mutta parhaimmatkaan suunnitelmat eivät aina suju toiveiden mukaan, kun ulkopuoliset tekijät aina uteliaista naapureista Stasi-agentteihin tulevat niitä sotkemaan.
Tämä on hyvin dialogivetoinen ja lava-asettelultaan melkein yhden huoneen näytelmä (ensimmäinen puoliaika tapahtuu kokonaan asunnossa ja toinen Stasin toimistossa). Esityksen tempo on nopea ja kokonaisuus pysyi hyvin rytmissä.
Hyvästä rytmityksestä huolimatta, tässä oli ongelmia. Suomalaiselle lavakomedialle on harmillisen yleinen synti ns. näytellä hauskasti silloin, kun komediaa tehdään. Se tekee lavan tapahtumista raskasta katsottavaa, eikä anna hyvälle tekstille tilaa. Kun sitä on lavalla tauotta koko esityksen ajan, tekee se katsomisesta puuduttavaa ja myös katsojaa aliarvioivaa, kun vitsit pitää alleviivata kaikenlaisella venkoilulla ja painimisella.
Näytelmän toinen puoliaika oli ensimmäistä parempi, kuten usein on tarinan tiivistyessä. Tällä kertaa tarinan lisäksi siihen vaikutti lokaation vaihdos ja sen myötä näyttelijöiden pienoinen rauhoittuminen. Antti Leskisen esittämän Kenraali Munzin (heittämällä esityksen vahvin roolityö) tulo näyttämölle korosti entisestään kokonaisuuden kaoottisuutta, sillä hänen läsnäolonsa näyttämöllä ei vaadi ilveilyä ollakseen hauska.
Katsoin otteita näytelmän ranskalaisesta lavataltioinnista ja toivottavasti saamme jossain vaiheessa myös tänne lavalle sen kaltaisen version tästä näytelmästä, missä varsin hauskalle tekstille jää tilaa hengittää.
Elämää kirjojen keskellä 