Englantilaista Georgette Heyeriä (1902-1974) pidetään historiallisen romantiikan esiäideistä ja genren aseman vakiinnuttajana. Hänen tuotantonsa on melko laaja. Hän kirjoitti uransa aikana 40 historiallista, pääosin sijaishallitsijoiden aikaan sijoittuvaa (regency) rakkaustarinaa, 12 salapoliisiromaania sekä novelleja ja muita kirjoituksia.
Heyer antoi elämänsä aikana todella vähän haastatteluita ja nekin vähät uransa alkupuolella. Hänestä tiedetään kuitenkin jonkun verran. Hän oli naimisissa ja vietti miehensä töiden takia paljon aikaa ulkomailla, mutta he palasivat englantiin perustaakseen perheen. Pariskunnalla oli yksi poika.
Heyer ihaili Jane Austenin kirjoituksia ja teki romaaneitaan varten todella paljon taustatyötä, minkä on sanottu myös hänen kirjoissaan näkyvän.
Itse en ollut tutustut hänen tuotantoonsa kuin artikkelien ja tietokirjojen kautta, joten päätin ottaa vahingon takaisin lukemalla kerralla neljä teosta. Kolme niistä oli hänen suomeksi käännettyä varhaisempaa tuotantoaan ja yksi myöhäistä tuotantoa alkuperäiskielellä. Itseasiassa, tuo viimeinen lukemani teos oli julkaistu vasta kirjailijan kuoleman jälkeen.
Nämä neljä kirjaa olivat:
Onnen velka (These Old Shades), 1926 (suom. Sirkka Salonen 1981)
Paholainen rakastuu (The Devil’s Cub), 1932 (suom. Sirkka Salonen 1982)
Onnensormus (The Talisman Ring), 1936 (suom. Riitta Immonen 1983)
My Lord John, 1975
Onnen velka kertoo Avonin herttuasta, joka ostaa itselleen kadulta hovipojaksi Léonin. Léonin menneisyys on hämärän peitossa ja pian herttua alkaa epäillä, että siihen liittyy luultavasti isompiakin salaisuuksia ja että Léon taitaakin olla oikeasti Léonie.
Yksi ensimmäisistä asioista joka tekstistä pistää silmään on Léonien käytös. Hänen sanottu olevan 19 vuotias, mutta hahmo vaikuttaa toiminnaltaan ja ilmaisuiltaan paljon nuoremmalta, ehkä 12-13 vuotiaalta eli selvästi lapselta. Se tuo tarinaan lisää epäuskottavuutta sillä regency aikaan Pariisin huonommilla alueilla ja lähes kadulla kasvanut nuori olisi kyllä kokenut ja nähnyt elämää jo paljonkin. Hahmon pitäisi taustansa ja ikänsä puolesta olla tuon ajan kontekstissa selvästi aikuinen.
Kirjan kerronta on todella toiminnan kertomiseen painottuvaa eli kuvausta on todella vähän ja se kuvaus mitä on, on melko yleisellä tasolla. Tekoja ei myöskään avata tai selitellä oikeastaan mitenkään vaan lukijan oletetaan joko ymmärtävän ne kontekstiin perustuen tai hyväksyvän hahmojen valinnat ilman kysymyksiä. Tunteita ei tekstissä myöskään tuoda esiin kuin satunnaisten ilmeiden kuvauksen kautta (esim. ”hän kohotti kulmiaan hämmentyneenä” tai ”hymyili ilahtuneen oloisesti”) eikä hahmojen sisäistä maailmaa avata millään tavalla. Missään vaiheessa emme pääse yhdenkään hahmon pään sisään vaan kaikki on kerrottu ikäänkuin ulkopuolisen tarkkailijan näkökulmasta. Henkilöiden motivaatiot jäävät siis sen varaan mitä suppeahko dialogi tuo esille. Yleensä romantiikkaan yhdistetty tunteellisuus siis puuttuu kerronnasta oikeastaan kokonaan.
Paholainen rakastuu on itsenäistä jatkoa Onnen velalle. Se kertoo Léonien ja herttuan pojan Vidalin tarinaa ja vilisee aiemmasta kirjasta tuttuja hahmoja. Markiisi Vidal on yksi Lontoon pahimmista elostelijoista ja monien hyvästä avioliitosta haaveilevien neitojen kohde. Yksi tällaisista neidoista on Maryn sisko, joka on saanut päähänsä karata markiisin rakastajattareksi Pariisiin. Mary saa kuitenkin suunnitelman selville ja menee itse siskonsa sijaan Vidalia tapaamaan. Vidal päätyykin nappaamaan Maryn puoliväkisin matkaansa. Mary ei kuitenkaan ole siskonsa tapainen hupakko vaan koulutettu ja sivistynyt sinisukka, jota markiisi ei voikaan kohdella miten sattuu. Seuraa kissanhännänvetoa ja kommervenkkejä kompromissin löytämiseksi niin pääparin kuin molempien perheiden välillä.
Tyyliltään tämä kirja ei juurikaan eronnut ensimmäisestä, mutta teksti on saanut selvästi syvyyttä lisää ja henkilöiden ajatuksia ja motivaatioita avataan ensimmäistä kirjaa enemmän. Juonen rakennus on myös kehittynyt. Pää- ja sivujuonien kaaret nivoutuvat yhteen sujuvammin ja ne kietoutuvat auki lukijan kannalta sulavammin ja loogisemmin. Näitä kahta ja seuraavaa teosta yhdistää myös tietynlainen moralisointi. Jokainen mahdollinen tilanne moraalisaarnaan tai opetukseen käytetään ja hyvät tavat ja etiketti otettaan erittäin vakavasti.
Kolmas kirja, Onnensormus, on taas kerronnaltaan hyvinkin ensimmäisen kaltainen, mutta juoneltaan hieman yhtenäisempi ja loogisempi. Siinä ranskasta vallankumousta paennut Eustacie on joutumassa serkkunsa kanssa naimisiin vasten tahtoaan ja päättää paeta. Pakomatkalla hän törmää toiseen serkkuunsa, joka on päätynyt salakuljettajaksi tultuaan syyttömänä murhasta syytetyksi. Nämä kolme serkusta ja muutama sivullinen päättävät ratkaista tuon vanhan murhan todellisen syyllisen ja palauttaa miehen kunnian ja oikeuden perintöön.
Kolme ensimmäistä teosta olivat ilmestyneet melko lähellä toisiaan, joten oli kiinnostavaa nähdä millaista kehitystä on tapahtunut niiden ja My Lord Johnin välillä, kun aikaa on kulunut noin 30 vuotta. My Lord John on itseasiassa kirjana hyvinkin erilainen kuin nuo kolme vanhempaa. Ensinnäkin se on alunperin kolmiosaiseksi suunniteltu, mutta jäi kesken kirjailijan kuollessa. Se myös perustuu todellisiin historiallisiin tapahtumiin ja henkilöihin toisin kuin nuo aiemmat täysin fiktiiviset tarinat. Lisäksi sen tapahtumien ajankohta ei ole muiden tapaan sijaishallitsijoiden 1800-luku vaan 1300-luvun keskiaikainen Englanti. Vaikka teos jäi kesken, osa pitää sitä Heyerin parhaana tosin enimmäkseen sen vastaanotto sekä julkaisuajankohtana ja myöhempien lukijoiden keskuudessa on ollut ristiriitainen ja usein melko negatiivinen. Jotenkin tuntuisi kirjailijan laajaa tuotantoa vähättelevältä ajatus, että paras kirja on keskeneräinen, mutta toisaalta se kuvaisi hyvin myös sitä että kirjailija voi kehittyä koko uransa ajan.
Historiallisten viittausten ja faktojen määrä tekstissä on siis aivan toista luokkaa My Lord Johnissa kuin aiemmissa kolmessa kirjassa. Kirjan henkilöistä suurin osa tai mahdollisesti kaikki ovat todellisia historian henkilöitä. Nimen John viittaa Henry IV:nen kolmanteen poikaan, Bedfordin herttua Johniin, joka eli 1389-1435. Koska suunniteltu trilogia jäi kesken ja vain yhteen osaan, ensimmäinen osa kuvaa oikeastaan vain Johnin ja hänen veljiensä lapsuutta ja nuoruusvuosia.
Toisin kuin Heyerin 1800-luvulle sijoittuvat teokset, tämä ei ole romantiikkaa vaan täysverinen historiallinen romaani. Rakenteeltaan ja kerronnaltaan se on melkeinpä enemmän historian kertomusta kuin romaani. Kielellisesti kolmen ensimmäisen vertaaminen tähän viimeiseen on mahdotonta, koska ensimmäiset olivat käännöksiä, eikä niitä siten pysty suoraan vertaamaan toisiinsa. Kerronnallisesti ja ajankuvaltaan ne ovat myös niin erilaiset, että vertaaminen ei olisi mielekästäkään ilman laajempaa otantaa tuotannosta.
Toivottavasti tästä sai jonkinlaisen kuvan Georgette Heyerin tuotannosta ja minulle tämä oli lukijana hauska kokeilu hieman erilaisesta ja syvällisemmästä tavasta tutustua yhteen kirjailijaan.
Elämää kirjojen keskellä 