Avainsana-arkisto: kirjat

Rakastan kirjoja joissa keskiössä ovat sotkuiset ihmissuhteet. Mitä enemmän sotkussa, sitä parempi. Ja aina parempi jos ihmiset niissä ihmissuhteissa ovat hieman solmussa ihan omina itseinään myös.
Kokosin listan omista suosikeistani, niistä kirjoista joista löysin paloja itsestäni ja jotka ovat tuoneet minulle tunnetta siitä, että vaikka välillä oma elämä on levällään, en ole tilanteessa yksin.

Itselleni ensimmäisenä tällaisista kirjoista tulevat mieleen huippusuositut Helen Fieldingin Bridget Jones -kirjat sekä Ottessa Moshfengin Vuosi horroksessa, mutta tässä muutamia jotka eivät ehkä ole kaikille vielä tuttuja.

In Case You Missed It

Lindsey Kelk on yksi suosikkikirjailijoistani mitä tulee feelgoodiin ja nykypäivään sijoittuvaan romantiikkaan. Hänen kirjansa ovat kevyitä ja huumoripitoisia, mutta niiden hahmonsa ovat usein hieman rosoisia ja epätäydellisiä. Harmillisesti Kelkin kirjoja on käännetty suomeksi tietääkseni vain yksi.

In Case You Missed It (2020) kertoo Rosista, joka muutettuaan takaisin kotiin Lontooseen yrittää päästä jaloilleen. Hän kaipaa sitä Lontoota ja elämää, josta oli vuosia aiemmin lähtenyt maailmalle. Vahingossa maailmalle levinneen tekstarin myötä hän saakin yllättäen yhteyden siihen yhteen ihmiseen, jonka luuli jääneen lopullisesti menneisyyteen. Voisiko se yksi, joka pääsi pakoon olla sittenkin se yksi ja oikea?

Kirjassa kuvataan osuvasti sitä vaihetta elämässä, kun kaikki ympärillä tuntuvat siirtyneen elämässä uusiin vaiheisiin ja itse ei meinaa saada nykyiselläänkään elämää toimimaan kuten haluaa. Ja kuka ei olisi joskus pohtinut mitä exille nykyään kuuluu?

Cleopatra and Frankenstein

Coco Mellors on ollut parin viime vuoden ajan kirjallisen maailman suosikkeja. Tänä vuonna suomeksikin käännetty Blue Sisters oli erinomainen, mutta oma suosikkini Mellorsin kirjoista on Cleopatra and Frankenstein (2022).

24-vuotiaan Cleon elämä New Yorkissa on tulossa päätepisteeseensä. Rahat on loppu ja viisumi menossa umpeen. Tilanne muuttuu, kun hän uutena vuotena kohtaa itseään 20 vuotta vanhemman Frankin. Frank pystyy tarjoamaan hänelle paitsi green cardin, myös sellaisen elämän mistä Cleo on havitellut. Frankille taas Cleo tuo elämään kepeyttä, kauneutta ja taidetta. He menevät nopeasti naimisiin ja pian koko heidän ystäväpiirinsä on kiedottu parisuhteen kaoottisiin lonkeroihin.

Tämä kirja nojaa vahvasti henkilökuvaukseen ja tunnelmien luontiin. Mellors on taitava luomaan hahmoja, jotka ovat yhtä aikaa inhimillisiä ja rikkinäisiä, mutta myös vahvoja ja kehittyvät kirjan aikana. Tämä kirja on hauska, koskettava ja melankolinen ihmissuhteiden kaaos. Varsinaista juonta kirjassa ei juurikaan ole vaan se nojaa juurikin tunnelmiin.

Ghosts / Haaveet

Dolly Aldertonin kirjat eivät ole kaikki kolahtaneet minuun erityisen kovaa ja Haaveet (2020, suomennos Viia Viitanen 2021) oli minulle myös hieman ristiriitainen lukukokemus, mutta siitä on jäänyt minulle vahva muistijälki.

Kirja kertoo Ninasta, kolmekymppisestä naisesta jolla on hyvä ura, uusi koti sekä perhe ja ystäviä ympärillä. Kaikki on siis paperilla hyvin, mutta Ninasta ei siltä tunnu. Hänen ystävänsä menevät naimisiin ja saavat lapsia ja samaan aikaan hänen äitinsä tuntuu menettäneen elämänhalunsa ja hänen isänsä muisti heikkenee. Yrityksessään korjata edes yhden osa-alueen elämästään, Nina alkaa tapailla netistä löytämäänsä Maxia. Korjaamisen sijaan se onkin ensimmäinen askel hyvin erikoiselle vuodelle.

Ristiriitaisen lukukokemuksesta teki se, että tässä oli paljon samaistuttavia teemoja, mutta Nina oli hahmona jotenkin valju ja tylsä. Adlertonin kirjoitustyyliin tuntuu kuuluvan melko voimakas ylikirjoittaminen, eikä jokaista ajatusta olisi tarvinnut alleviivata metaforalla tai rinnastuksella. Toisaalta kirjassa oli niitä oivalluksia ja hyviä huomioita elämästä ja ihmissuhteista.

Dear Dotty

Jaclyn Westlaken Dear Dotty (2024) pääsi yllättämään minut täysin. Kirja onnistuu pyörittämään feelgood-genren tuttuja trooppeja hyvinkin raikkaalla tavalla.

Parikymppisen Rosien elämässä kaikki on vähän levällään. Hänen vanhempansa ovat eroamassa, hän saa potkut ja kämppiksen uusi poikaystävä paljastuu hänen arkkivihollisekseen. Tavallisesti Rosie kääntyisi huolissaan värikkään tätinsä Dottyn puoleen, mutta on hukassa, kun äkkiä Dottya ei enää olekaan. Rosie alkaa keräämään muistoja Dottystä tämän ystäviltä ja tutuilta. Tutustuessaan tätiinsä muiden ihmisten silmien kautta, hän alkaa hahmottamaan myös omaa elämäänsä uudella tavalla.

Rosie on hieman hukassa ja tekee huonoja valintoja, mutta kuka sitä olisi ollut aivan kartalla 25-vuotiaana? Tämä kirja on erityisesti vahvimmillaan perhettä ja ystävyyssuhteita kuvatessaan. Suosittelenkin tätä usein erityisesti kaikille niille, jotka kaipaavat feelgoodia, jossa romantiikka ei ole keskiössä.

Expiration Dates / Ennusmerkit

Rebecca Serle on mestari kirjoittamaan feelgoodia, joissa rankkoja asioita ei väistellä ja suruilta ei todellakaan vältytä. Rebecca Serlen esikoinen ’Viisi vuotta myöhemmin’ on aivan ihana kirja ja sen ilmestymisestä lähtien Serlen uutuudet ovat menneet automaattisesti lukulistalleni. Pidän todella paljon hänen tavastaan käsitellä vakavia teemoja, kuten kuolemaa, sairautta, menetystä ja surua feelgoodin ja maagisen realismin keinoin.

Ennusmerkit (2024, suomennos Eeva Parviainen 2025) kertoo Daphnesta, joka saa salaperäisen lapun aina uuden seurustelukumppanin kohdattuaan. Lapulla lukee vain miehen nimi ja tieto siitä kuinka kauan suhde tulee kestämään. Eräänä päivänä lapussa lukee vain Jake, mutta ei päättymisaikaa. Jake vaikuttaa todella olevan Daphnelle se oikea, mutta Daphne ei voi olla pohtimatta onko se totta ja voiko hän todella paljastaa Jakelle kaikki puolet itsestään.

Serlen aiempien kirjojen tavoin, tässäkin romaanissa romanttinen juonikuvio on oikeastaan vain sivuroolissa ja keskiössä ovat ystävyyssuhteet ja päähenkilö Daphnen suhde omaan itseensä sekä hänen omien epävarmuuksiensa ja traumojensa käsittely.

Adults / Aikuiset

Muutama vuosi sitten Emma Jane Unsworthin Aikuiset (2020, suomennos Kaisa Kattelus 2022) nousi listallani kyseisen vuoden parhaiden kirjojen joukkoon.

Kolmikymppinen Jenny on menettänyt sekä poikaystävänsä että feministisen kolumninsa, koska ilman tunnettua valokuvaajamiestä hän ei toimituksen mukaan kiinnosta ketään. Kaiken huipuksi, tämä mies on alkanut seurustella naisen kanssa, josta Jennyllä on Instagram-pakkomielle.

Kirja kuvaa nykyistä digiaikaa todella osuvasti ja purevasti. Toki kanavamme ovat jo ehtineet kehittyä useamman sukupolven verran sitten kirjan ilmestymisen, mutta sama kiinnostus ihmisten elämien seuraamiseen digitaalisten kanavien kautta on säilynyt ja ehkä jopa vielä kasvanut.

Tämä kirja on hauska, sotkuinen ja ärsyttävä. Kirjoitin someen Unsworthin kirjasta Slags (2025), että kirjailija on taitava luomaan hahmoja, jotka ovat samaistuttavia, mutta samaan aikaan todella rasittavia ja herättävät halun vain ravistella hahmoja hereille todellisuuteen. Tämä pätee erinomaisesti myös Aikuisiin.

Kaikki lukeminen on tärkeää.
Ei ole merkitystä miksi, miten, koska tai mitä lukee.

Kirjallisuutta tarvitaan kaiken tasoisille lukijoille, oli kyse sitten lukutaidosta tai luetun ymmärtämisestä ja sisäistämisestä, ja maailmassa missä lukutaito ja medialukutaito on rapautumassa, kaikkeen lukemiseen kannustaminen on tärkeää. Kaikki aloittavat joltain tasolta, oli kyse sitten juuri lukemaan oppineesta tai lukijasta, joka on löytänyt tiensä takaisin kirjallisuuden pariin. Kyllä, kirjallisuudessakin tarvitaan porttihuumeita. Emme voi olettaa, että kaikki ovat suoraan kykeneviä lukemaan ns. korkeakirjallisuudeksi luettavaa kirjallisuutta saati tietokirjallisuutta, jos perustaidot eivät ole sillä tasolla. Se vain tappaa vähänkin innon. Tästä syystä viihdekirjallisuus on tärkeää. Olisiko hyvä lukea laajasti kaikenlaista kirjallisuutta? Tottakai ja siihen suuntaan on hyvä pyrkiä ihan oman itsensä kehittämiseksi. On myös tiedostettava, että se vaatii taitoja, joita on harjoitettava.

Viihteestä

Itse olen vahvasti sitä mieltä, että kaikki lukeminen, mitä tehdään omaksi iloksi ja siksi, että kirjallisuus tuo jotain vapaaehtoisesti haettavaa sisältöä elämään, on viihdettä. Joku lukee dekkareita viihtyäkseen, toinen nobelisteja, kolmas lääketieteen oppikirjoja ja neljäs vaikka Uruguain puhelinluetteloa. Jos se viihdyttää, on se viihdettä eli tapa viihtyä ja kuluttaa aikaa nautinnollisesti. Viime päivien keskustelussa tuntuu menevän, kuten kirjagramissa käydyssä julkisessa keskustelussa jotkut jo esille nostivatkin, viihde yleiskäsitteenä ja viihdekirjallisuus genreviihteenä sekaisin.

Viihdekirjallisuudella, oli kyse sitten romantiikasta, feelgoodista, dekkareista tai jostain muusta genreviihteen lajista, on monta tehtävää. Yllämainittu porttiteoria on yksi niistä, mutta aivan yhtä tärkeitä tehtäviä ovat esimerkiksi tunneälyn kehittäminen ja ihan vaan helppo pako arjesta.
Kaikki viihteelliseltä vaikuttava kirjallisuus ei ole kuitenkaan genreviihdettä ja toisaalta genreviihdettäkin tehdään todella laajalla skaalalla ja eri tasoista. Laadukas ja viihteellinen eivät ole vastakohtia vaan laatua ja viihdettä löytyy kaikista genreistä.

Olen ennenkin peräänkuuluttanut sitä, että lukijoina meidän tulisi vaatia myös Suomessa julkaistavalta kirjallisuudelta enemmän, oli se kotimaista tai käännettyä. Jos genreviihteen mainetta halutaan parantaa, ei se onnistu jos sisällölle ei aseteta korkeampia vaatimuksia. Se ei tarkoita, että tulisi pyrkiä eroon trooppeihin perustuvista juonista ja helppolukuisuudesta. Se tarkoittaa sitä, että se saa saman kohtelun läpi kustannusprosessin kuin ylemmäksi arvotettu kirjallisuus, siihen panostetaan jo tekovaiheessa, sitä hiotaan rauhassa ja sen oikeakielisyydestä huolehditaan kunnolla sekä käännöksiin panostetaan kunnolla nopean julkaisutahdin sijaan.

Lukupiireistä ja lukemisen kaupallistamisesta

Toinen näistä surullisen kuuluisista artikkeleista virinnyt keskustelu liittyy kirjapiireihin sekä sivujuonteena lukuharrastuksen tai siihen liittyvän some-harrastuksen kaupallistamiseen.

Ensinnäkin, kirjapiirejä on ollut olemassa satoja vuosia, ehkä tuhansia. Minua häiritsee hieman se, että viime aikoina paljon julkisesti esillä ollutta Piiriä pidetään jollain tapaa uutena ja innovatiivisena toimijana, vaikka tosiasiassa he vain ovat onnistuneet hyvin markkinoinnissa ja osanneet hyödyntää perustajien julkista profiilia ansiokkaasti. On mahtavaa, että on syntynyt tällainen yhteisö, joka ehkä kannustaa uusia ihmisiä lukemisen piiriin (pun uninteted), vaikka en oikein jaksa uskoa, että todellisuudessa se vetää suuria uusia massoja kirjallisuuden pariin. Päin vastoin, se keikkuu hieman niillä rajoilla, että luoko se lukemisesta sisäänpäin kääntyvän ja hieman klikkiytyneen kuvan, joka vain luo ulkopuolisuuden tunnetta. Esimerkiksi ympäri Suomea kokoontuvat Silent Book Clubit ovat onnistuneet välttämään tämän imagon. Vastaava ulkopuolisuuden ongelma nousee ajoittain myös esimerkiksi kirjasomessa esille.

Sivujuonteena keskustelussa on ollut lukuharrastuksen kaupallistaminen. Ensinnäkin, jos joku haluaa luoda uraa tai sivubisnestä tai muuten rahallisesti hyötyä harrastuksellaan ja saa siihen mahdollisuuden, se on mahtavaa! On harhaa ajatella, että kirjasome tai lukuharrastus ei olisi ollut kaupallista jo pitkään ennen viime aikoina Instagramin ja Tiktokin maailmasta nousseita some-tähtiä ja itsensä tuotteiksi brändänneitä lukupiirejä. Suomessa vain kaupalliset yhteistyöt kirjallisuuden piirissä ovat aiemmin valuneet sisällöntuottajille kirjasomen ulkopuolella. Videoalustojen äiti eli YouTube on tuottanut pientä rahavirtaa kirjasisällöntuottajille jo pitkään, tosin summat ovat todella pieniä.

KKV:n taannoiset ohjeet nostivat kaupalliset yhteistyöt ja mainostuksen kirjallisuuskeskusteluun ja nyt, kun keskustelua on käyty kohta vuosi, olen melkeinpä sitä mieltä, että on oikeastaan aika hyvä jos kaupalliset yhteistyöt todella alkavat löytää kirjasomen. Markkinoinnin ja viestinnän ammattilaisena kiinnitän keskustelussa ehkä hieman eri asioihin huomiota, mutta se on käynyt selväksi, että ihmiset eivät tunnu ymmärtävän mitä piilomainonta tarkoittaa, miksi sitä halutaan kitkeä ja mikä kaikki on kaupallista. En ole samaa mieltä KKV:n ohjeiden kanssa, mutta ne ovat paljastaneet kirjasomen kentältä aukkoja tällä saralla.

Kaupallisen toiminnan tulisi olla somessa avointa ja oli kyse sitten kirjallisuudesta tai jostain muusta tuotteesta (kyllä kirjatkin ovat tuotteita siinä missä vaikka farkut tai tofu), tulisi kaupallisten kytkösten olla selkeästi esillä. Merkinnäthän tulisi tehdä niin julkaisun kohteena olevasta tuotteesta kuin aiemmista kytköksistä samaan tahoon sekä esimerkiksi silloin jos mainostaja on oma työnantaja vaikka kyseinen julkaisu ei ole yhteistyö. Tämä koskee niin ammatillisesti toimivia kuin harrastelijoitakin, oli taustalla sitten osakeyhtiö, toiminimi, yhdistys tai yksityinen henkilö. Ohjeet ovat samat kaikille.

En kuitenkaan panisi tästä täysin syytä vain somettajien kontolle vaan myös yrityksille joiden tuotteita he mainostavat tai arvostelevat. (Nykyisissä ohjeissahan näissä ei ole eroa, tulevaisuudessa toivottavasti tämä korjaantuu.) Mainosmerkintöjen toteutumisen valvominen tuotenäytteiden ja kaupallisten yhteistöiden osalta on mainostavan yrityksen vastuulla, mutta en ole kuullut yritysten aktiivisesti puuttuvan virheellisiin merkintöihin tai merkintöjen puutteeseen ja harva yritys tarjoaa selkeät ohjeet merkintöjen tekemiseen tuotteita lähettäessään. Kun vastaanottajat ovat harrastajia, ei voida olettaa, että he automaattisesti osaisivat tällaiset asiat, vaikka niistä olisi ollut julkista keskustelua. Vastuu läpinäkyvyydestä ei ole siis yksin somea tekevällä, vaan molemmilla osapuolilla.

Lopuksi

Sivistystä on kaikenlaista ja sivistyneisyys ilmenee monin tavoin. Uskallan väittää, että kutakuinkin kaikki aktiiviset lukijat ja kirjallisuuden harrastajat ovat omalla tavallaan sivistyneitä. Sivistyneisyys ei tee ihmisestä parempaa tai huonompaa. Sivistystä ei ole se, että nostaa itseään muiden yläpuolelle korostamalla omia valintojaan tai preferenssejään, etenkään verraten samalla itseään muihin. Päin vastoin, se on karkeaa ja moukkamaista. Samoin on tällaiseen provokaatioon tarttuminen ja samalla mitalla vastaaminen.