Avainsana-arkisto: iirislovesbooks

Teatteriarvio: Pyörre

Kevätkauden neljäs teatteri oli Sara Stridsbergin Pyörre Koko Teatterissa.
Näytelmän alaotsikko on Rakkauden Antarktis revisited (näytelmä kuolleelle naiselle) ja se perustuu Stridsbergin Rakkauden antarktis romaaniin. Romaani taas sai innoituksensa Ruotsissa 80-luvulla tapahtuneesta paloittelusurmasta.

Kuva yllä sekä artikkelikuva: Eveliina Lappi (Koko Teatteri)

Näytelmän oli suomentanut ja ohjannut Helena Kallio. Pääroolissa kuolleena Kristiinana esiintyi Fanni Noroila ja muissa rooleissa Jani Toivola, Nelly Kärkkäinen, Anna Veijalainen, Ari Numminen, Roderick Kabanga sekä Senna Vodzogbe. Esityksen musiikista vastasi Timo Hirvonen.

Pyörre oli ehdottomasti teatterikevääni tähän astinen huippu, jota on vaikea ylittää. Kävimme katsomassa kauden viimeisen esityksen, joten lavatyöskentely oli varmasti jo hioutunut kevään mittaan, mutta nyt se ainakin oli aivan huippua. Jokainen liike mitä lavalla nähtiin oli juuri oikeassa paikassa.

Fanni Noroila loisti eräänlaisena kertojana toimivana Kristiinana, joka on lähes koko ajan näyttämöllä ja suurimaan osan ajasta myös äänessä. Harvoin on ilo nähdä näin taitavaa, tarkkaa ja silti voimakkaasti tunteita välittävää näyttelemistä. Pelkästään valtava tekstin määrä mikä hahmolla on on jo niin vaativa, että kaikki ei siihen pystyisi. Aivan huikea suoritus.

Myös muut näyttelijät olivat erittäin hyviä ja koko ensemble toimi saumattomasti yhteen. Näytelmän minimaalinen lavastus, lavaa lähes kokonaan ympäröivä katsomo ja aivan lähellä oleva yleisö eivät anna mitään suojaa näyttelijöille, joten pienetkin rikkeet välittyisivät katsojille ja rikkoisivat intensiteettiä. Tällaisia ei kuitenkaan ollut huomattavissa lainkaan. Aivan erinomaista teatteria!

Kuusi faktaa minusta lukijana

Instagram-haasteet jatkuvat. Nyt on aika tutustua hieman minuun lukijana ja vuorossa #6faktaalukemisesta, jonka minulle heitti @vielamuutamasivu helmikuussa 2025.

  1. Outous ja säröt kiinnostaa

    Parhaissa kirjoissa on jotain hieman outoa, hahmoissa säröjä, jotain epätäydellisyyksiä ja epäsovinnaisuuksia. Parhaat kirjat ovat niitä, jotka jakavat mielipiteitä voimakkaasti ja herättävät tunteita niin tarinallaan kuin rakenteellaankin.
  2. Kuuntelen äänikirjapalveluista enimmäkseen kirjoja, jotka omistan myös fyysisenä kirjana.

    Tämä johtuu osin siitä, että ilman kuuntelemista TBR-pinoni kasvaisivat holtittomasti ja aikaa lukemiselle olisi vähemmän, mutta haluan myös tukea kirja-alaa maksamalla fyysisistä kirjoista myös silloin, kun tiedän tulevani kuuntelemaan kirjan. Tykkään myös vaihdella eri formaattien välillä ja välillä myös käännöksen ja alkuperäiskielisen välillä. Viimeisenä ja hieman pinnallisena syynä voisin myös lisätä, että näyttäväthän oikeat kirjat kuvissa kivemmilta kuin ruudut tai kuvakaappaukset. 😀
  3. Voin lukea kirjoja neljällä eri kielellä

    Luen pääasiassa suomeksi ja englanniksi, mutta osaan myös ruotsia ja ranskaa riittävän hyvin kirjojen lukemiseen. Yritän lukea vuosittain ainakin yhden kirjan sekä ruotsiksi että ranskaksi taidon ylläpitämiseksi. Toki kirjojen lisäksi tulee luettua myös muuta materiaalia näillä kielillä. Saksaa pystyn lukemaan myös sen verran, että lehtien luku ja somen selaus onnistuu, mutta romaanit ei mene.
  4. Luen joka päivä ainakin hiukan

    Niinäkin päivinä, kun päivästä ei irtoa lukemiseen aikaa, luen sängyssä vähintään sivun tai kaksi ennen nukkumaanmenoa. Yritän iltaisin jättää puhelimen ja muut laitteet (paitsi television) käsiltä pois viimeistään kahdeksan maissa ja lukea, mutta aina se ei onnistu tai aina eivät aivot suostu ottamaan luettua tekstiä enää päivän päätteeksi vastaan. Silloinkin kuitenkin sängyssä luen ainakin vähän.
  5. Minulla on aina useampi kirja kesken

    Minulla on aina vähintään 3 kirjaa kesken, yleensä enemmän. Vähintään kesken on yksi äänikirjana pääasiassa edistettävä, yksi kevyt viihde yöpöydällä illan viimeisiä hetkiä varten ja yksi muu kirja mitä luen muuten. Lisäksi usein myös Kindlessä (käytän sitä appia puhelimella ja padilla) on joku e-kirja kesken hätävarana, jos on aikaa, muttei kirjaa matkassa.
  6. Lukupaikalla on väliä

    Kotona ollessa en lue sängyssä kuin nukkumaan mennessä. Muuhun aikaan päivästä luen mieluiten joko olohuoneen tai kirjaston sohvalla. Keskityn paremmin jos ympärillä on hieman hälyä tai ääntä, joten pidän usein lukiessa televisioa taustalla auki tai musiikkia soimassa. Myös julkisilla paikoilla voin hyvin keskittyä, mutta kirjastossa tai vastaavassa hiljaisessa paikassa en.

Hyllystä viis

Seuraavana minun Instagram-haasteideni sarjassa vuorossa olisi #hyllystaviis tai #hyllystäviis, ääkköstenkäyttäjästä riippuen. Tämän haasteen olin saanut @sivujuttuja-tililtä helmikuussa 2025.

Viisi kirjaa, joita aina jaksan suositella:

  • Donna Tartt: Jumalat juhlivat öisin (ja Tikli myös)
  • Gabreille Zevin: Huomenna, huomenna ja huomenna
  • Sally Salminen: Katrina (ensisijassa vanha käännös, uusi on huonompi)
  • Tuire Malmsted: Metso & Vauramo -sarja
  • Satu Tähtinen: Moraalisten naisten kirjakerho -sarja

Viisi uutta suosikkia:

  • Ali Hazelwood: Deep End
    Aiemmatkin Hazelwoodit olivat hyviä, mutta tämä on 🥵
  • Emily Rath: Pucking Around
  • Aase Berg: Akka
  • Navessa Allen: Light’s Out
  • Laura Tressel: Hengitys

Viisi kirjaa, jotka ansaitsisivat enemmän huomiota:

  • Niina Mero: Englantilainen romanssi
    Tämä ilmestyi ennen kirjasomen suurta räjähdystä ja on jäänyt ehkä siksi vähemmälle huomiolle.
  • Hannu Väisänen: Antero-sarja kokonaisuudessaan
  • John Berendt: Midnight in the Garden of Good and Evil
    Yksi all-time lempikirjoistani.
  • Bethany Clift: Love & Other Human Errors
    Ostin tämän sattumalta ja tämä olikin aivan ihana ja erilainen rakkaustarina, missä tekoälyllä on keskeinen rooli.
  • Pekka Hiltunen: Studio-sarja
    Suosikki dekkarisarjani, joka on mielestäni jäänyt näkyvyydessä muista sarjoista varjoon.

Viisi kirjaa, jotka ottaisin mukaan tulipalon sattuessa:

Todellisuudessa varmaan jäisin vaan kirjastooni arpomaan mitä pelastaa ja palaisin sinne, mutta jos jotain pitäisi valita niin samat kirjat kuin seuraavassa kysymyksessä.

Viisi kirjaa, joista muodostuu minun identiteettini:

  • Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo
  • J.R.R. Tolkien: Taru sormusten herrasta
  • Helen Fielding: Bridget Jones’ Diary
  • Truman Capote: Aamiainen Tiffanylla
  • Lewis Carroll: Liisa Ihmemaassa

Viisi kiinnostavinta lukematonta juuri nyt:

  • Anu Vähäaho: En voi sua unhoittaa poies + Niin kauan kuin voit rakastaa
  • Sierra Simone: Priest
  • Olivia Laing: The Garden Against Time
  • Miranda July: All Fours
  • Lana Ferguson: The Fake Mate

Toinen lukukerta toden sanoo

Saan tasaisin väliajoin Instagramissa siellä kiertäviä haasteita, mutta harvoin saan aikaiseksi siellä niihin vastattua. Senpä takia päätin kokeilla, josko niistä saisikin sarjan tänne blogin puolelle. Ensimmäisenä #toinenlukukertatodensanoo, jonka sain haasteena @lukutuuma:lta jo 2024 elokuussa.

Kirja, joka on niin hyvä, että olet lukenut sen useampaan kertaan, etkä ikinä kyllästy

On olemassa vain kolme kirjaa, jotka olen lukenut useammin kuin kaksi tai kolme kertaa ja voisin lukea aina vain yhä uudelleen: Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo, Gabriel García Márquezin Sadan vuoden yksinäisyys sekä Evelyn Waughn Mennyt maailma.

Kirja, josta pidit, mutta epäilet, että arvosana tippuisi, jos nyt lukisit sen uudelleen

Luulen, että aika monen kanssa kävisi näin, etenkin nuoruuden suosikkien. Sanotaan vaikka Louis de Bernièresin Kapteeni Corellin mandoliini ja Rebecca Wellsin Jumalaiset jajasiskot, jotka luin teininä ja silloin rakastin molempia.

Kirja, josta et lukuhetkellä pitänyt, mutta jolle haluaisit antaa uuden mahdollisuuden

Tunnen makuni aika hyvin enkä usko, että makuni siitä olisi muuttunut. Joskus toki voi olla kyse vain väärästä lukuhetkestä. Yksi suosittu kirja mistä en aikoinaan lukiessani pitänyt on Carlos Ruiz Zafónin The Shadow of the Wind. Siitä olen välillä miettinyt, että muuttuisiko mielipiteeni uudella lukukerralla, esimerkiksi jos lukisin sen suomeksi englannin sijaan.

Kirja, jonka ekalla yrittämällä jätit kesken, mutta joka myöhemmin luit loppuun ja josta pidit

Susanna Clarken Jonathan Strange ja herra Norrell meinasi jäädä toisellakin yrittämällä kesken, mutta kun sain sen taisteltua riittävän pitkälle, veti se lopulta tiiliskiven läpi. Hieno kirja, mutta ei niitä helpoimpia.

Kirja, josta et ensimmäisen lukukerran jälkeen osannut sanoa, mitä mieltä olit, ja joka kaipasi toista lukukertaa ajatusten selvittämiseksi

Ensimmäisenä tuli mieleen Mihail Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan. Se oli pääsykoekirjana, kun aikoinaan hain ensimmäisen kerran kirjallisuutta opiskelemaan ja ylioppilaskirjoituksista väsyneillä aivoilla se vaati muutamankin lukukerran ennen kuin aloin päästä hommasta jyvälle. Rakastin sitä kyllä jo heti ensimmäiseltä lukemalta.

Lukutuuman bonuskysymys: Mitkä kirjat haluaisit lukea uudelleen, jos vain malttaisit

Olen jo jonkun aikaa halunnut lukea uudelleen vanhan suosikkini John Berendtin Midnight in the Garden of Good and Evil. Olen lukenut sen muutamaankin kertaan, mutta edellisestä kerrasta on jo kauan. Toinen minkä uudelleenluvusta olen haaveillut viime aikoina on jo kertaalleen mainittu Mennyt maailma, jonka TV-sarjan haluaisin myös katsoa uudelleen pitkästä aikaa.

Maalaisromantiikan luvattu maa

Maalaisromantiikkaa on julkaistu Suomessa iät ja ajat ja sitä voisi melkeinpä sanoa kansallislajiksemme mitä romantiikkaan tulee. Viime vuosina se on saanut uutta nostetta kotimaisen romanttisen viihteen suosion myötä ja uusia sarjoja on pulpahdellut genreen monilta eri kustantamoilta.

Anneli Kivelän Katajamäki, Kirsi Pehkosen Jylhäsalmi, Tuuli Kivijoen (eli Anu Patrakan) Lemmenlahti, Anni Niskasen Lehmuslahti, Minna Mikkasen Sydänmaa, Maija Kajannon Kahvila Koivu, Anu Joenpolven Rantakylä sekä ehkäpä tuoreimpana Eevi Iisakkilan Kaunisjärvi. Tässä on vain osa maalaisromanttisista sarjoista, joita viime vuosina on julkaistu.

Tyypillisesti romantiikkaa genrenä on väheksytty ja pidetty ”naisten kirjallisuutena”, jonka kirjalliset arvot ovat jollain tapaa muuta kirjallisuutta heikommat. Tämä ei tietenkään ole totta, eikä ole koskaan ollutkaan. Kaikissa genreissä on heikot lenkkinsä, mutta on virheellistä tehdä yleistyksiä koko genreen. Iso syy leimalle on varmastikin vahva toistuviin trooppeihin nojaaminen, mutta suurempi syy on niiden suuntaus naisyleisölle. Eiväthän kaikki erittäin vahvasti trooppeihin myös nojaavat ”miesten miehille” kirjoittamat rikoskirjatkaan ole tasalaatuista viihdekirjallisuutta.

(Sivuhuomio: romanttisen viihteen salanimien takaa löytyy paljon mieskirjailijoita. Harlequinin ja muiden romantiikkaan erikoistuneiden kustantamojen listoilla on alusta asti ollut useita miehiä salanimien takana ja meillä tunnetummista kirjailijoista esimerkiksi Madeleine Brent oli todellisuudessa Modesty Blaisen luoja Peter O’Donnell ja kotimaisista Elsa Anttilana kirjoitti Susikoira Roin luonut Jorma Kurvinen. Samojen kirjailijoiden teoksiin on suhtauduttu ja suhtaudutaan edelleen aika eri tavoin genrestä ja nimestä riippuen.)

Genren maine on ehkä hitusen parantunut niiden viime vuosien suosion myötä. Suosio on tuonut kirjallisuudelle tuoretta näkyvyyttä, mikä tuntuu kääntäneen hieman yleistä ajattelutapaa. Se ei tietenkään riitä poistamaan historian saatossa kertynyttä taakkaa kokonaan, eikä ehkä ole tarpeellistakaan.

Itse kuitenkin etenkin, usein sarjoina julkaistavaa, maalaisromantiikkaa lukiessa ja genrestä kirjoittaessani haluan peräänkuuluttaa myös kustantamojen vastuuta siitä mitä julkaistaan. Romantiikka on maailmanlaajuisesti kaikkien tuottoisin genre ja Suomessakin sen myynti on vahvoissa kantimissa moniin muihin genreihin verrattuna. Kustantamot ymmärrettävästi haluavat julkaista sitä mistä ihmiset haluavat maksaa, mutta olisi toivottavaa, että julkaistavat kirjat saisivat saman kohtelun julkaisuprosessissa kuin ns. korkeampi kirjallisuus. Harmillisen paljon edelleen julkaistaan teoksia, joita ei ole hiottu loppuun, niiden kustannustoimitus on selvästi kiirehditty ja kirjat ovat päätyneet lukijoiden käsiin vaikka ne selvästi olisivat kaivanneet vielä editoimista.
Jos genreen ei panosteta kirjojen alkujuurilla, miten voidaan odottaa genren maineen nousevan ketjun toisen pään keskuudessa?

Kustantajien lisäksi haluan myös hieman tässä syyttää osaa kanssasomettajistani ja bloggaajista. Jälleen nyt keväällä yhden heikomman romaanin julkaisun jälkeen luin useammasta some-nostosta arvioita, että juonelliset ja kerronnalliset heikkoudet ”kuuluvat genreen” ja että ”eihän nyt tältä genreltä voi odottaa parempaakaan.” Tämä nostaa karvani pystyyn heti, kahdesta syystä.

Ensinnäkin, kuten totesin jo aiemmin, kaikissa genreissä julkaistaan eritasoisia teoksia. Se, että viihteessä heikommat ja huonosti viimeistellyt teokset niputetaan samaan kirjallisesti vahvempien ja korkeatasoisempien kanssa on epäreilua kirjailijoita kohtaan.

Toinen syy taas on se, että jos me lukijoina, arvostelijoina ja kriitikkoina emme vaadi kustantamoilta (ja toki kirjailijoilta myös) parempaa, kuka sen tekee? Ei tavallinen lukija lähde kustantamoon soittelemaan tai viestittelemään, että olipa tämä huonosti editoitu ja oikolukukin oli vähän sinne päin. Ei. Se on meidän tehtävämme, jotka käytämme jo muutenkin ääntämme kentällä. Kaikki tämä koskee tietenkin myös muuta romantiikkaa, mutta meillä Suomessa maaseututarioiden osuus genressä on korostunut.

Älkää siis rakkaat kanssasomettajani ja kaikki muut lukijat pelätkö kritiikin antamista! Tuokaa näitäkin teoksia esille, puuttukaa huomaamiinne kirjallisiin epäkohtiin ja vaatikaa parempaa niin ehkä lopulta saamme maalaisromantiikan (ja romantiikan ylipäätään) nousemaan sinne missä tämän kansallisaarteen arvostuksen kuuluisikin olla.

Taidekritiikistä

Somessa on keskusteltu viime aikoina ahkerasti Kilpailu- ja kuluttajaviraston uusista ohjeistuksista vaikuttajamarkkinointiin liittyen. Menemättä itse ohjeisiin sen syvemmälle, niihin tehdyistä uudistuksista ja niiden ympärillä käydystä keskustelusta (koskien erityisesti kirjasomea) olen huomannut, että ymmärryksessä siitä mitä taidekritiikki on vaikuttaisi olevan aukkoja. Vaikutusta varmasti on sillä, että valtamedioissa taidekritiikit ovat vähentyneet merkittävästi ja keskustelu on siirtynyt paljolti verkkoon.

Aloitetaan perusteista. Kritiikkiä pidetään usein synonyyminä arvioinnille ja arvostelulle. Kritiikki tekstilajina on arviointia, jossa tavoitteena on tutkia tai määritellä kohteena olevan asian, esimerkiksi taideteoksen tai kirjan, arvoa. Kritiikki on siis arvottavaa. Kaikki arvioinnit eivät kuitenkaan ole kritiikkejä. Esimerkiksi jos kirjoittaja esittelee tekstissään teoksen ja antaa sille vaikkapa tähtiluokituksen on tämä yhdenlainen arvio kyllä, mutta ilman aiheen pohdintaa, analyysiä tai tutkintaa se ei ole varsinaisesti kritiikki. Kritiikki voi olla muodoltaan esimerkiksi journalistista, esseetä tai vaikkapa tieteellisempää analyysiä.

Kritiikki on tekstilaji eli kuka tahansa voi kirjoittaa kritiikin. Toki kritiikkiäkin voidaan kritisoida eli kuten kaikessa tekstissä, on niissäkin laatueroja ja hyvä kritiikki vaatii kirjoittajaltaan asiantuntemusta tai vahvaa perehtyneisyyttä kritisoitavaan asiaan jotta kritiikki on ns. onnistunutta tai jotta sillä on jotain todellista annettavaa taidekeskusteluun. Mutta kuka tahansa niin halutessaan voi alkaa harjoittamaan kritiikkien kirjoittamista. Ei ole jotain maagista suurta tahoa, joka tulee ylhäältä antamaan valtuudet kritiikkien tai arvioiden kirjoittamiseen.

Suuri (tai suurin) osa somessa ja blogeista julkaistuista kirja-arvioista ei ole kritiikkejä vaan arvioita ja se on myös aivan yhtä arvokasta palautetta kirjailijoille, kustantajille ja muille lukijoille. Mutta kyllä joukosta löytyy myös kritiikkejä ja kriittistä taidekeskustelua. Erilaisilla digitaalisilla alustoilla keskustelijoina on niin harrastelijoita kuin ammattilaisiakin. On vanhentunut ajatus, että ollakseen ”oikeaa kritiikkiä”, kritiikin pitäisi olla julkaistu valtavirtamediassa, mieluiten Helsingin Sanomissa.

Kritiikkejä julkaistaan koko ajan vähemmän niiden perinteisissä medioissa ja niissä esiin pääsee aina vain vähemmän ja vähemmän teoksia. Toki on olemassa pienempiä julkaisuja ja erikoistuneita lehtiä joissa kritiikki elää vahvana, mutta niiden lukijakunta on usein rajallinen. Kritiikkien on siis jo pitkään pitänyt etsiä uusia kanavia ja yhdeksi keskeisimmistä on nousseet blogit sekä eri some-kanavat. Esimerkiksi Suomen arvostelijain liitto ry SARV on määritellyt jäsenkriteereissään, että sen jäsenyyttä voivat hakea ”yli vuoden ajan tiedotusvälineihin tai verkkojulkaisuihin arvosteluja ja/tai kriittistä kulttuuriesseitä kirjoittaneet henkilöt.” Verkkojulkaisu voi olla myös blogi tai muu kirjoittajan oma kanava. Jos Hesarin sivuille pääseminen olisi kriitikon tai arvostelijan edellytys, olisi heitä Suomessa aika vähän ja kriittinen taidekeskustelu aika suppeaa.

Ja miten tämä liittyy siis KKV:n uusiin ohjeisiin. Yksinkertaisesti ne sivuuttavat taidekritiikin ja -keskustelun olemassaolon somessa ja blogeissa ja niputtavat sen vaikuttajamarkkinoinnin kanssa samaan kokonaisuuteen. Ohjeissa on toki monia ongelmallisia ja haastavia kohtia myös vaikuttajamarkkinointia tekevien kannalta sekä näitä julkaisuja eri kanavissa näkevien kannalta, koska kentän selkeyttämisen sijaan ohjeet tekevät vaikeammaksi erottaa maksettu vaikuttajamainonta ja erilaiset muut arviot ja PR:n muodot. Taidealojen kannalta kuitenkin suurin ongelma on juuri muilla alustoihin julkaistuihin kritiikkeihin ja arvioihin vertautuvien sisältöjen niputtuminen kaikenkirjavien mainosten joukkoon.

Toivottavasti KKV tarkentaa ohjeitaan, mutta sitä odotellessa pyritään me kirjallisuuden ystävät ja näitä keskusteluja somessa käyvät pitää kirjasomeyhteisöissä käytävä keskustelu elävänä mainosten varjosta huolimatta.

Katsaus vuoteen 2024

Hyvää uutta vuotta kaikille! ⭐

Uusi vuosi pitää aloittaa tietenkin vanhan vuoden katsauksella.

Luin kaikkiaan 179 kirjaa, mikä on noin 100 kirjaa vähemmän kuin vuotta aiemmin, koska tänä vuonna muu elämä (eli lähinnä talon etsintä, muutto ja työt) vaan söi aikaa ja keskittymistä. Jätin vuoden aikana kesken 14 kirjaa.
Kotimaisia kirjoista oli 86 ja suomenkielisiä (joko alun perin tai käännettynä) 135. Loput 44 olivat englanniksi eli en lukenut yhtään ruotsiksi tai ranskaksi, mikä pitää korjata vuoden 2025 aikana. Fiktioa lukemistani oli 151, tietokirjoja 22 ja runoutta 6. Äänikirjoina kuuntelin 35 ja loput luin joko ihan kirjoina tai e-kirjoina.

Uusimpia kirjoista olivat muutamat esilukemani teokset, joiden julkaisu on tulevaisuudessa ja vanhin oli Dickensiä vuodelta 1837. Kirjoista 114 oli sellaisia, jotka omistan, 52 oli kirjastosta tai suoratoistopalvelusta lainattuja ja 14 oli molempia (eli omistan fyysisen kirjan, mutta kuuntelin sen äänikirjana).

Lukemieni kirjojen tähtijakauma oli seuraava:
En lukenut yhtään 1 tähden kirjaa.
2 tähteä 10 kpl
3 tähteä 48 kpl
4 tähteä 100 kpl
5 tähteä 21 kpl

Keräsin listan vuoden parhaista 5+ tähden kirjoista ja yllättäen, tänä vuonna valinta olikin aika helppo. (Kirjat on listattu satunnaisessa järjestyksessä.)

  • Kaisa Viitala: Klaanin vieraana
  • Emilia Karjula: Kuningatar Mab
  • Lindsey Kelk: Love Story
  • Ashley Poston: The Seven Year Slip
  • Jukka Viikilä: Hiekkalinnat
  • Heikki Kännö: Runoilija
  • Terhi Tarkiainen: Tessa eli kuinka veret seisautetaan
  • Vehka Kurjenmiekka: Talventaitto
  • Suvituulia Taponen: Illuusion särö
  • Pasi Ilmari Jääskeläinen: Kuurupiilon anatomia

Lisäksi halua antaa erityismaininnan kolmelle mahtavalle kirjasarjalle, joista luin useamman osan vuoden aikana ja pidin kaikista. Nämä kolme ovat Satu Tähtisen Moraalisten naisten kirjakerho -sarja, Anni Niskasen Lehmuslahti-sarja sekä Anne-Maija Aallon Korento-sarja (en ole kyllä tuosta sarjan nimestä ihan varma).

Vuonna 2025 minulla (ja ihanan monella muulla ideastani innostuneella) on edessäni Instagram-haaste #omienkirjojenvuosi eli yritän lukea mahdollisimman paljon kirjoja omasta hyllystä enkä ota vuodelle muita isompia lukuhaasteita. Goodreadsissa tavoitteeni on aiempien vuosien tapaan 200 vaikka tänä vuonna se ei aivan täyttynytkään.

Tärpit Helsingin Kirjamessuille 2024

Tätä kirjoitettaessa Helsingin Kirjamessuihin on enää alle viikko aikaa eli vuoden parhaat festarit alkavat olla aivan käsillä. Olen itse tänä vuonna siellä paikalla jälleen kaikkina päivinä. Sain messuille somevaikuttaja-passin, mistä iso kiitos Helsingin Kirjamessuille.

Ohjelmassa on tänäkin vuonna vaikka kuinka paljon herkkuja, enkä ole edes vielä ehtinyt perehtymään osastoilla olevaan ohjelmaan. Varsinaisesta messuohjelmasta tein muutaman noston jutuista, jotka erityisesti minua kiinnostivat.

TORSTAI
14:30 Töölö: Iida Turpeisen Elolliset on jo kansainvälinen ilmiö
– Elolliset on upea kirja ja Iida on todella älykäs ja mukava tyyppi, joten luvassa on varmasti kiinnostava keskustelu.
17:30 Senaatintori: Viisikko
– Hannu Väisänen on yksi suosikeistani ja olen todella iloinen, että Anteron tarina on saanut jatkoa Viisikko teoksessa.
18:30 Kallio: Queer ja spekulatiivinen fiktio
– Artemis Kelosaari, Jenny Kangasvuo, Rimma Joonatan Erkko, Eve Lumerto ja Dess Terentjevaa keskustelevat siitä miten sateenkaareva kirjallisuus voi hyötyä fantasian ja scifin tarjoamista mahdollisuuksista.

PERJANTAI
11:00 Arabia: Matka menneisyyteen
– Tuija Lehtinen kertoo uusimmasta teoksestaan, joka on myös kirjailijan 130. teos. Harmillisesti tämän kanssa päällekkäin on yksi kustantajan sivuohjelma, joten en pääse Tuijaa kuulemaan, mutta muuten ehdottomasti suuntaisin tänne.
12:00 Töölönlahti: Kirjasomen trendiraportti
– En harmillisesti ehdi itse tännekään, mutta kirjasomettajana tämä kiinnostaisi aiheena todella paljon. Keskustelemassa Nea Lähdekorpi, Oona Pohjolainen sekä Ulla Lehtinen.
13:00 Arabia: Kultainen peura
– Miina Supisen uutuus Kultainen peura on lukulistallani ja olen nauttinut Supisen aiemmista teoksista paljon. Sen verran paljon kehuja tästä on jo kuulunut, että haluan mielelläni kuulla myös hieman taustoja teokseen ennen sen lukemista.

LAUANTAI
10:30 Töölönlahti: Suloista nostalgiaa!
– Maija Kajanto, Kirsi Pehkonen, Tiia Tiainen ja Kirsi Hietanen ovat Aino-Maria Savolaisen haastateltavana viihdekirjallisuudesta ja siitä mikä niiden tarjoamassa lohdussa ja nostalgiassa oikein meihin lukijoihin vetoaa.
14:00 Vallisaari: Sitruunakevät ja Varastettujen hetkien puutarha
– Viihdekirjallisuudesta voin kuunnella ohjelmaa aivan loputtomasti, joten ehdottomasti haluan kuulla myös tämän Maija Kajannon ja Liina Putkosen haastattelun.
19:00 Lonna: Dionysia
– Aallotar Haapasaaren Dionysia on ollut yksi syksyn positiivisista yllätyksistä mitä uutuuskirjoihin tulee. Harmi, että tämä on haudattu tänne näin myöhäiseen iltaan, mutta aion yrittää sinnitellä tänne asti.

SUNNUNTAI
11:00 Kruununhaka: Feminismiä talouteen
– Ehkä vuoden kiinnostavin tietokirja on vasta ilmestynyt Feminismiä talouteen. Virpi Salmi haastattelee kirjan tekijöitä Hanna Ylöstaloa, Emma Lambergia sekä Inna Perheentupaa.
12:00 Töölönlahti: Fantasian lumo
– Anna Annalan haastateltavana Vehka Kurjenmiekka, S. K. Rostedt ja Elina Pitkäkangas ja aiheena fantasian ja romantasian nousu kirjasomen lempigenreiksi.
14:30 Töölönlahti: Kahvila Koivun synty
– Tietenkin messut pitää päättää myös viihdekirjallisuudella! Satu Sirkiä haastattelee Maija Kajantoa Kahvila Koivu -sarjan äänikirjoista ja kirjailijan kokemuksista äänikirjoihin liittyen.

Toivottavasti näistä vinkeistä on muillekin iloa ja nähdään messuilla!

Rottien pyhimys 360*

Olen ollut hieman muita jäljessä mitä tulee Anneli Kannon Rottien pyhimykseen (2022). Kirja on kummitellut hyllyssäni jo tovin, mutta vasta tänä kesänä sain aikaiseksi tarttua siihen. Se, että kirjaan tuli tartuttua on osin muiden olosuhteiden ansioita.

Olin yhden elokuisen viikonlopun häissä Hämeenlinnassa ja jo etukäteen päätin, että oli olotila millainen tahansa sunnuntaina, ajan kotiin Hattulan kautta. Näin tapahtuikin ja pääsin näkemään Pyhän Ristin kirkon kaikessa komeudessaan. Lämpimästi suosittelen sitä retkikohteena ja erityisesti opastetulle kierrokselle osallistumista. Kirkko ja sen uskomattomat seinämaalaukset ovat kyllä elämys ihan sellaisenaan, mutta erinomainen opastettu kierros tuo kuvat vielä voimakkaammin eloon.

Kirkkovierailun jälkeen kotimatkalla otin heti Rottien pyhimyksen kuunteluun. Luin kirjaa vuorotellen fyysisenä kirjana ja kuuntelin autossa äänikirjaa. Jos kirja ei ole tuttu, se kertoo siis fiktiivisen kuvitelman ajasta jolloin kuvia maalattiin. Hattulaan saapuu maalarimestarit kirkkoa maalaamaan. Heillä on ollut epäonnea ja yksi seurueesta on joutunut jäämää jälkeen sairastamaan. Sitten vielä apupoika rikkoo kätensä ja maalarit tarvitsevat uuden apulaisen. Heille ehdotetaan kylässä hieman outona pidettyä orpoa tyttöä Pelliinaa, joka osaa maalarien kieltä. Työ alkaa sujua, mutta vastoinkäymiset eivät ole ohi.

Instagramiin kirjoitin kirjasta näin: Tämä oli kiinnostava katsaus elämään 1500-luvun Suomessa, pienessä yhteisössä. Kirkko ja sen maalaus toimivat luontevana pohjana tarinalle. Kirja oli todella hauska ja vetävä ja paikoin yllättäväkin. Kerronta oli ehkä hieman epätasaista, mutta se ei niin häirinnyt kun odotin vaan mitä seuraavaksi kirkon seinille syntyy.

Viimeisenä osana tätä Rottien pyhimys 360* kierrosta oli kirjasta tehty musikaalisovitus. Musikaali kantaesitettin Musiikkiteatteri Kapsäkissä keväällä 2023 Greta Tuotannon ja Kapsäkin yhteistuotantona ja nyt sama tuotanto oli tuotu Aleksanterin Teatterin lavalle.

Musikaaliversioon juonta oli luonnollisesti typistetty ja hahmoja yhdistelty ja vähennetty, mutta pääjuoni on edelleen sama. Kirja on hauska, mutta musikaali on vielä ehkä astetta komediallisempi. Tarina toimii hyvin sävellettynä ja laulettuna, etenkin kun laulajat olivat oikein hyviä. Pidin paljon myös esityksen yksinkertaisesta, mutta näyttävästä lavastuksesta. Oikein toimia ja viihdyttävä kokonaisuus!

Paluu nuortenkirjallisuuteen – WSOY:n nuortenkirjailta

Lupasin vähän aikaa sitten kummilapselleni (5v), että teen vielä vinkkauksen Instagramiin lastenkirjallisuudesta. Se onkin yksi tavoitteistani kirjamessuille, että saisin paremmin otetta sen osaston uutuuksista sillä tällä hetkellä olen niistä peleistä täysin ulkona.

Mikäpä olisikaan parempi laskeutuminen kohti lastenkirjoja kuin nuortenkirjat. Askel askeleelta kohti lapsuutta. Nuortenkirjoja ja YA-osastoa luen satunnaisesti, mutta niitäkin aivan liian harvoin. Olen somettajan aika vahvasti profiloitunut aikuisille suunnattuun kirjallisuuteen ja jopa vahvasti K-18 osastoon, joten oli todella iloinen yllätys, että sain kutsun WSOY:n nuortenkirjailtaan Kirja.fi kaupalle sateisena torstaina 3.10.2024.

Leena Paasio, WSOY:n Essi Kytöhonka ja Annukka Salama

Illassa keskiössä olivat tällä viikolla ilmestyneet Leena Paasion Meren koskettamat ja Annukka Salaman Asioita joista en tiennyt pitäväni. Molemmat ovat todella pidettyjä kirjailijoita, joita olen pitkään halunnut lukea ja nyt viimein se tulee tapahtumaa. (Varmasti, toisen aloitinkin jo.) Oli todella kiinnostavaa kuulla kirjailijoiden kertomana teosten synnystä ja myös niiden yllättävistä, vahingossa syntyneistä yhtymäkohdista.

Graafikot Kaisu Sandberg ja Riikka Turkulainen.

Illan toinen haastattelu keskittyi kirjojen kansiin. Ne ovatkin aihe jolla on niin iso merkitys, mutta joista puhutaan aivan liian harvoin. WSOY:n omat graafikot Kaisu Sandberg ja Riikka Turkulainen kertoivat nuortenkirjojen kansien tekoprosessista ja kaikesta siitä mitä heidän työhönsä in-house graafikoina kustantamossa kuuluu. Oli todella mielenkiintoista kuulla kansista lisää, etenkin kun myös teosten kirjalijat pääsivät kommentoimaan näkemystään.

Kirjojen kansitaide on hieman noussut enemmän keskusteluun Anni Kytömäen tuoreimman teoksen kannen myötä, missä tekoälyllä on ollut iso rooli, mutta olisi hienoa jos kansista keskusteltaisiin yleisesti enemmänkin taiteena ja kiinteänä osana kirjallisuutta eikä vain satunnaisesti kohujen varjolla.

Illan lopuksi saimme vielä kansipaljastuksen Mari Rengon tulevan fantasiaesikoisen Pihlajapalatsin kannesta, joka on muuten Kaisu Sandbergin käsialaa.

Hieman jouluisesta värimaailmastaan huolimatta, joudumme odottelemaan tätä hurmaavalta vaikuttavaa teosta ensi kesään asti.

Tänä vuonna olen oman tilastoni mukaan lukenut tasan yhden ja sekin on syksyn uutuuksia. Tästä ihmemaahan (WSOY 2024) on Salla Simukan ja Siri Kolun toimittava novellikokoelma, joka johdattaa lukijat Ihmemaahan Liisan jäljissä. Kirjassa on toimittajien lisäksi novellit yhdeksältä muulta eturivin kirjailijalta. Liisan fanina olin ennakkotilannut tämän teoksen jo keväällä. Onneksi WSOY:n illan jälkeen minulla on kasapäin sekä kirjoja, että vinkkejä mistä jatkaa nuortenkirjojen parissa.