Avainsana-arkisto: kirjallisuus blogi

Paluu nuortenkirjallisuuteen – WSOY:n nuortenkirjailta

Lupasin vähän aikaa sitten kummilapselleni (5v), että teen vielä vinkkauksen Instagramiin lastenkirjallisuudesta. Se onkin yksi tavoitteistani kirjamessuille, että saisin paremmin otetta sen osaston uutuuksista sillä tällä hetkellä olen niistä peleistä täysin ulkona.

Mikäpä olisikaan parempi laskeutuminen kohti lastenkirjoja kuin nuortenkirjat. Askel askeleelta kohti lapsuutta. Nuortenkirjoja ja YA-osastoa luen satunnaisesti, mutta niitäkin aivan liian harvoin. Olen somettajan aika vahvasti profiloitunut aikuisille suunnattuun kirjallisuuteen ja jopa vahvasti K-18 osastoon, joten oli todella iloinen yllätys, että sain kutsun WSOY:n nuortenkirjailtaan Kirja.fi kaupalle sateisena torstaina 3.10.2024.

Leena Paasio, WSOY:n Essi Kytöhonka ja Annukka Salama

Illassa keskiössä olivat tällä viikolla ilmestyneet Leena Paasion Meren koskettamat ja Annukka Salaman Asioita joista en tiennyt pitäväni. Molemmat ovat todella pidettyjä kirjailijoita, joita olen pitkään halunnut lukea ja nyt viimein se tulee tapahtumaa. (Varmasti, toisen aloitinkin jo.) Oli todella kiinnostavaa kuulla kirjailijoiden kertomana teosten synnystä ja myös niiden yllättävistä, vahingossa syntyneistä yhtymäkohdista.

Graafikot Kaisu Sandberg ja Riikka Turkulainen.

Illan toinen haastattelu keskittyi kirjojen kansiin. Ne ovatkin aihe jolla on niin iso merkitys, mutta joista puhutaan aivan liian harvoin. WSOY:n omat graafikot Kaisu Sandberg ja Riikka Turkulainen kertoivat nuortenkirjojen kansien tekoprosessista ja kaikesta siitä mitä heidän työhönsä in-house graafikoina kustantamossa kuuluu. Oli todella mielenkiintoista kuulla kansista lisää, etenkin kun myös teosten kirjalijat pääsivät kommentoimaan näkemystään.

Kirjojen kansitaide on hieman noussut enemmän keskusteluun Anni Kytömäen tuoreimman teoksen kannen myötä, missä tekoälyllä on ollut iso rooli, mutta olisi hienoa jos kansista keskusteltaisiin yleisesti enemmänkin taiteena ja kiinteänä osana kirjallisuutta eikä vain satunnaisesti kohujen varjolla.

Illan lopuksi saimme vielä kansipaljastuksen Mari Rengon tulevan fantasiaesikoisen Pihlajapalatsin kannesta, joka on muuten Kaisu Sandbergin käsialaa.

Hieman jouluisesta värimaailmastaan huolimatta, joudumme odottelemaan tätä hurmaavalta vaikuttavaa teosta ensi kesään asti.

Tänä vuonna olen oman tilastoni mukaan lukenut tasan yhden ja sekin on syksyn uutuuksia. Tästä ihmemaahan (WSOY 2024) on Salla Simukan ja Siri Kolun toimittava novellikokoelma, joka johdattaa lukijat Ihmemaahan Liisan jäljissä. Kirjassa on toimittajien lisäksi novellit yhdeksältä muulta eturivin kirjailijalta. Liisan fanina olin ennakkotilannut tämän teoksen jo keväällä. Onneksi WSOY:n illan jälkeen minulla on kasapäin sekä kirjoja, että vinkkejä mistä jatkaa nuortenkirjojen parissa.

Syksyn uutuudet

Edellisestä blogijulkaisusta ei taida olla ihan vuotta, mutta ei paljoa puutu.
Kevät meni kirjajuttujen sijaan asuntojuttujen parissa, mikä huipentui kesällä tapahtuneeseen muuttoon pois Helsingistä. Nyt uusi elämä peltojen keskellä alkaa olla asettunut uomiinsa, joten aikaa kirjoittamisellekin on taas.

Ajattelin aloittaa tämän blogin pariin paluun tekemällä pienen katsauksen syksyn kirjajulkaisuihin joita erityisesti odotan. Suurin osa onkin jo ehtinyt kauppojen hyllyille, mutta minun käsiini ei vielä.

Ensinnäkin kolmelta suosikkeihini kuuluvalta kirjailijalta on ilmestynyt tai ilmestymässä uutta. Monille varmasti syyskauden odotetuimpia on Anni Kytömäen Mirabilis. Samoin minulle, sillä kaikki Kytömäen aiemmat teokset ovat olleen huikean hienoja lukukokemuksia. Tämä on ostoslistallani kirjamessuille. Toinen samalla ostoslistalla oleva kirja on Miina Supisen Kultainen peura. Kaikki Supisen kirjat löytyvät hyllystäni, joten tämäkin sinne on saatava ja kirjan kuvaus kuulostaa todella kiinnostavalta. Kolmas mikä on omaan hyllyyn saatava, koska sieltä löytyvät jo kaikki aiemmat on Hannu Väisäsen uutukainen Viisikko, joka jatkaa Anteron tarinaa.

Näiden kotimaisten lisäksi voisin nostaa vielä yhden uutuuden, jonka jo sainkin kustantajalta arvosteluun luettavaksi. Aallotar Haapasaaren Dionysia on elämänkerrallinen teos, joka avaa kirjailijan työkokemuksia seksityön eri muotojen parissa sekä laajemmin hänen löytöretkeään oman seksuaalisuuden parissa. Se oli todella ansiokas uusi ääni viime vuosien seksityötä käsittelevään keskusteluun ja kirjallisesti miellyttävää luettavaa.
Ja kun seksin teemaan päästiin, Gillian Andersonin kokoama Want on ehdottomasti luettava. Se on kokoelma todellisten ihmisten fantasioita ja tuo Nancy Fridayn perinnön tähän päivään.

Ehkä vähän villinä korttina viimeisenä nostona suosikki-romantiikkakirjailijani Lindsey Kelkin syyskuun lopussa ilmestyvä esikoisfantasia. Bell Witches aloittaa uuden sarjan ja odotukset on todella korkealla sen suhteen vaikka fantasia genrenä ei olekaan suosikkejani.

Syksyn kirjaohjemassa tulee tietenkin olemaan myös Helsingin Kirjamessut missä aion olla kaikkina neljänä päivänä paikalla. Viikko niiden jälkeen Lahdessa vietetään jälleen Finlandia Kirjan Ilmaisen kirjan päiviä ja sinne aion myös suunnata lauantaina käymään.

Kaikkiaan herkullinen kirjasyksy luvassa siis!

Vuoden 2023 parhaat

Jälleen on vuoden parhaiden lukukokemusten sekä muutamien lukemiseen liittyvien tilastojen aika. Aiempien vuosien tapaan, tein sen videon muodossa, joten nappaa kuppi kahvia mukaan ja asetu mukavasti, ennen kuin hyppäät tämän pitkän monologin matkaan.

Videolla listatut kirjat:
Eeva Kilpi: Naisen päiväkirja
Terhi Tarkiainen: Peto irti
Jenny Kangasvuo: Hiukset takussa
Olga Kokko: Munametsä
Sophie K. Rosa: Radical Intimacy
Diana Quincy: The Viscount Made Me Do It
Bethany Clift: Love and Other Human Errors
Gabriella Zevin: Huomenna, huomenna ja huomenna
Annie Ernaux: Puhdas intohimo
Richard Powers: Ikipuut

Syksyn isot ja pienet kirjatapahtumat

Syksyyni kuului tänä vuonna kolme erilaista ja eri kokoista kirjatapahtumaa. Tässä pieni kooste niistä.

Ensimmäisenä oli Helsingin Kirjamessut lokakuun lopussa. Sain viime vuoden tapaan olla messuilla kaikki neljä päivää somevaikuttajana (niin kamala termi kuin tuo onkin 😅), kiitos Helsingin Kirjamessujen somettaja-akkreditoinnin. Kirjamessut on minun vuoden ykkösfestarini. En tiedä mikä olisi parempaa kuin olla kymmenien tuhansien kirjoja rakastavien kanssa monta päivää yhdessä. 😻

Tämän vuoden teema oli valta ja se oli kiinnostavampi kuin edellisten parin vuoden teemat. Olen jälleen katsonut suurimman osan haastatteluista etänä verkko-ohjelman kautta, mutta onnistuin katsomaan myös paikan päällä enemmän ohjelmaa kuin vaikkapa viime vuonna. Nyt vain oli paljon sellaista mitä en voinut jättää väliin. Kirjat ja messujen ohjelma ovat tottakai tapahtumassa tärkeitä, mutta minulle tärkeintä on kuitenkin ihmiset. Se on yksi ainoista hetkistä vuodesta, kun iso joukko kirjasomettajia ja -bloggaajia on yhden katon alla, siellä pääsee tapaamaan kirjailijoita kasvotusten ja vaihtamaan kuulumisia kustantamojen ihmisten kanssa – ja tietenkin juttelemaan kirjoista ihan tuntemattomienkin kanssa.

Toisena, heti viikko Kirjamessujen jälkeen, vietettiin Lahden Messukeskuksessa Ilmaisen kirjan päivää. Tapahtuman järjestäjä oli kutsunut paikalle joukon meitä somessa aktiivisia kirjaihmisiä ja oli todella mukavaa päästä viimein tutustumaan tapahtumaan. Olen monena vuotena suunnitellut retkeä sinne, mutta nyt vasta sain sen toteutumaan. Onnistuin itse kantamaan kotiin kaikkiaan noin 50 ilmaista kirjaa. 43 omaan hyllyyn ja muutaman lahjaksi lähipiirille.

Ilmaisen kirjan päivää on järjestetty vuodesta 2015 ja tänä vuonna se oli suurempi kuin koskaan aiemmin. Jaossa oli 100 000 ilmaista kirjaa Finlandia Kirjan antikvariaatin varastoista sekä uusia suoraan kustantajilta. Tämä on upea tapa paitsi kierrättää kirjallisuutta ja estää sen päätymistä kaatopaikalle, myös jakaa kirjoja myös niille joilla ei olisi varaa niitä ostaa. Tapahtuma tekee yhteistyötä Mannerheimin Lastensuojelu Liiton kanssa ja jakoi tänä vuonna 800 ilmaista lippua tapahtumaan. Messukeskuksessa oli meneillään samaan aikaan myös muita messuja käsitöistä aina kristalleihin saakka eli muutakin nähtävää oli kuin vain kirjavuoret.
Iso kiitos Finlandia Kirjalle kutsusta ja todella mahtavasta tapahtumasta!

Iida Sofia Hirvonen, Fiona Elōne ja Päivi Koivisto keskustelemassa lähiölapsuudesta suomalaisessa kaunokirjallisuudessa. Jenni Linturi haastattelee.

Syksyn kolmas tapahtuma oli paljon pienempi ja olin siellä vain muutaman keskustelun ajan, mutta haluan sen silti nostaa esiin. Suomessa järjestetään upeita pienempiäkin kirjatapahtumia ja Pihlajamäen kirjamessut on yksi niistä. Pihlis on oma kotilähiöni, joten luonnollisesti halusin tukea tätä mahtavaa tapahtumaa. Upeaa, että Pihlajamäki-seura on saanut tapahtuman järjestettyä jo toista kertaa. Toivottavasti siitä syntyy jatkuva perinne.

Tapahtuman teemana oli tänä vuonna lähiöt kirjallisuudessa ja päivän keskustelut sisälsivät näkökulmia niin lastenkirjallisuudesta, runoudesta, tietokirjallisuudesta kuin kaunokirjallisuudestakin. Itse ehdin kuuntelemaan muutaman eri keskustelun, joista erityisen kiinnostavimmat olivat kuvassa näkyvä keskustelu lähiölapsuudesta kaunokirjallisuudessa sekä esitystaiteilija Maija Linturin ja kirjailija Laura Gustafssonin keskustelu lähiöiden toisenlajisista (eli muista eläimistä kuin ihmisistä) ja siitä miten heitä voi kuvata taiteessa.

Timo Kalevi Forss: The 69 Eyes

Pakko myöntää heti alkuun, että allaoleva kuva on lavastettu. Minulla ei ole hyllyssäni The 69 Eyes -alttaria. Mutta jos jollekin yhtyeelle tai artistille sellaisen perustaisin niin 69it olisivat vahvoilla.

Elo-syyskuun vaihteessa ilmesty Like Kustannukselta Timo Kalevi Forssin kirjoittama ”The 69 Eyes”, joka on kirja yhtyeestä tai bändin elämänkerta jos niin voi sanoa. Olin ennakkotilannut kirjan, mutta sen saapuminen venyi, joten käytin sitä ja omaa syntymäpäivääni tekosyynä mennä Akateemiseen Kirjakauppaan kuuntelemaan yhtyettä ja kirjailijaa sekä hakemaan kirjan ja siihen signeeraukset ihan suoraan lähteeltä.

Kirja on rock historiikkien joukossa erinomainen. Enkä sano näin vaan fanina, vaan kirjailija on onnistunut kirjoittamaan yhtyeestä kirjan, joka esittelee paitsi ryhmän historian ja sitä miten se sijoittuu osaksi maamme musiikkihistoriaa, myös viisi muusikkoa ihmisinä jotka ryhmän muodostavat. Kirjasta puuttuu turha hehkutus (ei sillä etteikö sillekin olisi paikkansa) ja myös ihmisten erot ja eriävät näkemykset asioista saavat ääntä. Ehdottomasti kannattaa tutustua kirjaan jos kotimainen rock-historia kiinnostaa!

Itse tipahdin goottirockin maailmaan hieman vahingossa ollessani 17 vuotias. Yhtye oli etäisesti tuttu jo sitä ennen sillä seurasin kaikkea musiikkia ja etenkin rockia intohimoisesti, mutta en olisi osannut luultavasti nimetä yhtäkään kappaletta. Lukiossa ollessani keksin jostain mistälie erään helsinkiläisen pikkubändin, joka keikoilla aloin vaeltaa ympäriinsä. Kerran sitten saimme kaverini kanssa hyvän idean lähteä Tampereen yöelämään kyseistä bändiä katsomaa. He olivat siellä The 69 Eyesin lämppärinä. Voin sanoa, että erotuimme bileasuissamme Tullikamarin jonossa mustapukuisesta massasta kuin soihdut pimeässä.

Sinä iltana kuitenkin ensimmäisen kerran todella kuuntelin The 69 Eyesia ja siitä se lähti. Sen vuoden 2004 keikan jälkeen olen nähnyt bändin livenä reilut 20 kertaa. Yritin laskea keikkoja kirjan takaa löytyneen listan kanssa, mutta en millään muista enää minä vuonna missäkin olen käynyt. Olen pitänyt sääntönä, että vähintään kerran vuodessa pitää keikalla käydä, jos vain mahdollista. Tänä vuonna on ollut poikkeuksellinen 69-vuosi sillä olen nähnyt bändin jo kahdesti ja yksi keikka on vielä lokakuussa edessä.

Kokeellisuus kunniaan!

Seuraa jälleen kirjailijasuositus.

Ne jotka ovat seuranneet tiiviimmin Instagramissa minua tietävät, että rakastan kokeellisia kirjoja (mitä erikoisempi, sen parempi). On myös muutamia kirjailijoita, joita jaksan aina suositella ja yksi heistä on Laura Laakso.

Laura Laakson kirjoissa yhdistyvät kokeelliset rakenteet huikean runsaaseen ja leikittelevään kieleen. Ne eivät kuitenkaan ole mitään tyhjää kikkailua vaan kokonaisia taideteoksia, joista jokainen osuu tavallaan jonnekin ihmisen sisimpään.

Laakson neljäs romaani ”bigmacbeth” ilmestyi tänä syksynä Aviadorin kustantamana. Se on välillä melko surrealistisiinkin tunnelmiin nouseva dokumenttiromaani, joka kertoo kunnianhimosta, vallasta, mielenterveyden horjumisesta ja taiteesta.

Oma suosikkini Laakson kirjoista on luultavasti 2020 ilmestynyt ”Pilvenpiirtäjä”. Se kertoo idyllin rakentamisesta ja sen hajoamisesta sekä perhesuhteista riippuvuuksien painon alla. Kirja on kieleltään upea ja pilvenpiirtäjän teema on myös visuaalisesti läsnä läpi teoksen.

Kannattaa tutustua myös Laakson esikoiseen ”Mrs. Milkyway” (2019) ja ”Suureita ja pieneitä – rouva Pionin luonnontieteellinen luentasarja” (2021).

Matka Sysipimeästä Susipisteeseen

Myönnän olevani todella huono lukemaan dekkareita, koska niitä lukiessa ennalta-arvattavuus ärsyttää minua enemmän kuin vaikkapa romanttisessa viihteessä. On kuitenkin muutamia poikkeuksia sääntöön ja yksi suosikkisarjoistani onkin juuri dekkari- tai oikeammin ehkä jännärisarja.

Pekka Hiltusen Studio-sarja on viisi osainen sarja, joka seuraa Lontoossa toimivan salaperäisen Studio nimisen organisaation toimintaa ja etenkin siihen tiiviisti kytkeytyviä kahta suomalaista naista.

Sarja on ilmestynyt vuosien 2011-2023 välillä ja siihen kuuluvat:
Vilpittömästi sinun (2011)
Sysipimeä (2012)
Varo minua (2015)
Syvyys (2019)
Susipiste (2023)

Ensimmäisen osan julkaisi Gummerus ja loput ovat WSOY:n kustantamia. Vilpittömästi sinun voitti ilmestymisvuotenaan Vuoden Johtolanka palkinnon.

Keskiössä sarjassa on Lontoossa graafikkona lehdessä työskentelevä Lia, joka tutustuu toiseen suomalaiseen, Mariin. Marin työnä on johtaa Studiota, salaperäistä yksikköä joka kamppailee kaikenlaista hyväksikäyttöä, vallan väärinkäyttöä ja rikollisuutta vastaan. He esimerkiksi nostavat poliitikkojen rötöksiä esiin ja kaivelevat kyberajan uudenlaisia ja poikkeuksellisia rikoksia omilla, hieman harmaalla alueella liikkuvilla keinoillaan. Lia päätyy vähitellen mukaan Studion projekteihin. Lopulta niin poliisi kuin vähemmän kunnialliset tahotkin kiinnostuvat Studion toiminnasta. Lisäksi sekä Marin että Lian menneisyydestä löytyy kaappi kaupalla luurankoja hommaa rikastamaan.

Itse löysin sarjan sen toisen osan Sysipimeä ilmestymisen aikoihin, kun bongasin kirjailijan haastattelun aamutelevisiossa ja kuvaus dekkarista suomalaisilla (nais)päähenkilöillä, joka sijoittuu Lontooseen ja käsittelee uudenlaista kyberrikollisuutta, kuulosti silloin vuonna 2012 joltain ihan uudelta.

Luin tuon toisen osan sarjasta ensimmäisenä ja vasta sitten palasin sarjan alkuun. Ensimmäiset pari osaa toimivatkin hyvin myös itsenäisinä teoksina, mutta sen jälkeen niissä alkaa olla enenevissä määrin jatkuvaa juonta mukana eli loput osat kannattaa lukea järjestyksessä.

Studio toimijana ja kaksi suomalaista siellä salaisia projekteja vetämässä ei ole erityisen uskottava asetelma, mutta ykkösluokan viihdettä se on. Toisaalta hieman epäuskottava lähtökohta tekee sen, että ei ainakaan tarvitse lukiessa pohtia mikä on totta, mikä voisi olla totta ja mikä ei, vaan voi vaan heittäytyä seikkailuun. Vähän samaan tapaan kuin katsoisi seikkailuelokuvia, kuten Bondeja, Mission Impossibleja tai vetävää TV-sarjaa. Susipiste ainoastaan hieman rikkoo tätä tuomalla tapahtumat Suomeen ja lähemmäs omaa todellisuuttamme.

Koska sarja on ilmestynyt niin pitkän ajan kuluessa, siinä näkyy myös jonkun verran teknologian kehitystä sekä esimerkiksi journalismissa tapahtunut muutos perinteisestä mediasta kohti sähköisiä medioita. Ne heijastuvat kiinnostavasti Studion toimintaan sekä hahmojen elämään vaikka hahmoille aikajakso ei ole ollut yhtä pitkä kuin meille lukijoille ensimmäisen ja viimeisen osan välillä.

Sarjan viimeinen osa Susipiste (2023) ilmestyi juuri, kesäkuussa 2023. Luin sen noin neljä vuotta edellisen osan jälkeen ja muistijälki aiemmasta oli edelleen niin vahva, ettei ollut mitään ongelmaa päästä ilman kertausta maailmaan takaisin sisään ja kärryille siitä mihin tilanne on neljännen osan lopussa jäänyt. Se kertoo paljon siitä kuinka kiinnostavan maailman ja vetävän tarinan Hiltunen on luonut.

Sarjan lopetus oli ihan onnistunut. Suurin osa asioista tulee päätökseen ja keskeiset hahmot saavat välitilinpäätöksensä, jos eivät aivan onnellista loppuaan. Toisaalta se jättää kutkuttavasti myös asioita auki. Kaikkea selitetä auki tai vedetä täydellisesti yhteen mikä sopii sarjassa kokoajan kulkeneeseen salaisuuksien verkkoon hyvin.

Ihanasti vinksahtanutta

Long time no book post!
Edellisestä kirjoituksesta on jo tovi, mutta vielä on muutama päivä toukokuuta jäljellä eli ei ihan koko kevät mennyt ohi ilman kirjoitusta.
Uusi työ ja kaikkea muuta elämää pääsi harmillisesti tulemaan kirjaharrastuksen tielle, mutta nyt tuo häiritsevä elämä alkaa löytää uudet uomansa ja on jälleen aikaa kirjoitella muutakin kuin tiedotteita töissä ja huudella somessa.

Mutta siis asiaan!

Asia onkin varsin paljon sydäntäni lähellä. Nimittäin Terhi Tarkiaisen kirjat.
Erityisesti upeat naiset Kitty, Emily ja Maggie, mutta löytyy sydämestäni oma kammionsa myös kotimaisille vampyyreille. Vaikka voisi ajatella, että englantilaisilla neidoilla ja suomalaisilla verenimijöillä ei olisi juurikaan yhteistä, yhdistää kaikkia Tarkiaisen kirjoja ihana vinksahtaneisuus ja huumori.

Historiallinen romantiikka on ollut aika kovassa nosteessa niin Suomessa kuin kansainvälisestikin viime aikoina, kuten romantiikka genrenä ylipäätään. Itse olen romantiikka-fanina nauttinut tästä ihan täysin rinnoin. Monet genren kirjat kuitenkin ovat melko samalla kaavalla tehtyjä ja jos ihan rehellisiä ollaan, eivät kovinkaan hyviä. Onneksi joukossa on myös sellaisia kirjailijoita kuin Tarkiainen.

Jos historiallinen englanti saa sydämen sykkimään nopeammin ja mieluusti haluaa kirjoihinsa sankarittaria jotka tallaavat oman polkunsa vaikka se olisi millainen ruovikko kuljettavaksi, kannattaa tutustua tähän kolmikkoon.

Kitty eli kuinka mies tuhotaan (2020) tutustuttaa lukijat Kittyyn, jonka tie ei ole aina ollut helppo. Oikeastaan se on ollut aika traumaattinenkin. Kitty on menettänyt vanhempansa ja päätyy naimisiin itseään paljon vanhemman miehen kanssa. Häissään Kitty kohtaa miehensä yhteistyökumppanin ja tunnistaa tämän mieheksi joka on aiemmin kohdellut häntä kaltoin. Siitä eteenpäin Kittyn päivät alkavat täyttyä kostolla fantasioinnista.

1740-luvun Lontoo on ankea ja likainen ja sen voi lähes itse aistia kirjaa lukiessa. Kaikkia näitä kirjoja oikeastaan yhdistää se, että niiden kuvaus saa tapahtumapaikat herämään henkiin ja tunkee niitä lukijan aisteihin. Mikään näistä ei ole siloiteltua tai hienostelevaa hömppää vaan rosoa löytyy jokaisesta.

Emily eli kuinka sukua jatketaan (2022), oma suosikkini, taas esittelee lukijoille lady Levinen, jolla on haaste. Lordi Levine on hukassa, asianajaja tulossa, juoruja liikkeellä ja suvunjatkaja puuttuu. Sitten hän saa yllättäen vieraaksi hurmaavan herra Draken, miehensä kaukaisen sukulaisen. Drakesta hän saa sopivan apurin juoneen, jolla yrittää turvata avioliitto ja oikeus jatkaa elämää herraskartanossa.

Emilyn sähköinen tarina on paitsi huijaritarina, myös tarina lapsettomuudesta aikana, jolloin perillisen saamisella oli valtavan paljon suurempi merkitys omaisuuden ja aseman takia. Ja toki vastentahtoisesti ilman jälkeläistä jääminen oli silloinkin jo myös henkilökohtainen tragedia.

Tänä keväänä ulos tuli Maggie eli kuinka jano tyydytetään (2023). Maggien tarina vie terveyskylpyjen kiehtovaan maailmaan ja vielä kylpyjäkin kiehtovamman tohtorin vastaanotolle. Mitä veli edellä, sitä sisko perässä ja pian sisarukset ovat täysin tohtorin taitojen pauloissa.

Kaikissa näistä kirjoissa yhdistyy historiallinen viihde, tiede, hieman raiteiltaan poikennut romantiikka sekä sopiva määrä eroottista vihjailua olematta alleviivaava. Instagramin puolella kirjoitin Maggiesta, että kaikki henkilöt ovat ihanan epätäydellisiä ja oikeastaan myös aika epämiellyttäviä, mutta hurmaavalla tavalla. Se pätee näihin kaikkiin kolmeen teokseen.

Lopuksi vielä pari sanaa vampyyreistä!
Tarkiaisen esikoinen Pure mua ilmestyi 2018 ja esitteli lukijoille vaihtoehtoisen Suomen. Siellä sotiemme kulku on ollut hieman erilainen ja vampyyri häkissä voi olla ihan ok lahja kolmekymppiselle tyttärelle vanhemmilta. Ainakin jonkun mielestä.

Kirja on ehtaa vampyyriviihdettä, mutta pakottaa myös lukijan mieleen kysymyksiä eläinten oikeuksista, ihmiskaupasta, siitä mikä erottaa ihmiset ja eläimet sekä siitä mitkä ovat oikean, sallitun ja ei-kielletyn erot. Kirja on seksikäs, fiksu, yllättävä ja ennenkaikkea hauska. Ja mikä parasta, sille tulee jatkoa pian, kun Peto irti ilmestyy heinäkuussa 2023!


Kaikkien Terhi Tarkiaisen kirjojen kustantaja on Tammi ja kirjoista Kitty, Emily ja Maggie on saatu kustantajalta arvostelukappaleina ilmestymisvuosinaan.

Vuoden 2022 parhaat kirjat

Uusi vuosi on päässyt käyntiin, joten on aika tehdä pieni katsaus parhaisiin kirjoihin, joita viime vuonna luin sekä hieman tilastoja lukemistani kirjoista.
Kaiken kaikkiaan luin viime vuonna 358 kirjaa, mikä oli oikein sopiva saldo yhdelle vuodelle. Videolla hieman lisää dataa ja esittely kirjoista.


Tässä vielä listana videolla mainitut kymmenen kirjaa:

– Charles Baudelaire: Pahan kukat
– Maria Turtschaninoff: Suomaa
– Anne Martin: Kallioon maalattu laulu
– Lynne TIllman: Weird Fucks
– Aino Kivi: Joutonainen
– A.S. Byatt: Riivaus
– Terhi Tarkiainen: Emily eli kuinka sukua jatketaan
– Catherine Coulter: The Nightingale Legacy
– Laura Jane Williams: The Love Square
– Emily Henry: Book Lovers

Fiiliksiä vuoden 2022 Helsingin Kirjamessuilta

Lokakuun 27.-30. kokoontui jälleen Messukeskukseen valtava joukko lukijoita, kirjailijoita, keräilijöitä, kustantajia ja muuta kirjallisliitännäistä väkeä (ja tietty myös viinin äärestä eksyneitä, joissa osin tietty on myös päällekkäisyyttä).

Itse olin tänä vuonna paikalla kaikkina neljänä päivänä, mikä oli melko raskas rupeama, mutta todella antoisa. Ennen messuja totesin, että tämän vuoden ohjemassa oli poikkeuksellisen vähän minua kiinnostavia kohteita, mikä toisaalta oli myös hyvä. Joskus paine juosta lavalta toiselle on ollut melkeinpä ahdistava. Tänä vuonna omassa ohjelmassani oli vain muutama kohde per päivä ja ehdin nauttia niistä täysin rinnoin ja kiireettä. Kiinnostavia olivat mm. keskustelu Tiina Tuppuraisen ja Teemu Silvánin kirjasta ”Rakkaudesta lajiin”, Päivi Ahtialan ja Paula Tiessalon keskustelu tänä vuonna ilmestyneistä seksityötä käsittelevistä kirjoistaan sekä Marika Haatajan haastettelu liittyen tuoreeseen tietokirjaan ”Ihmisiä nautinnon ajassa”. Kahden ensimmäisen teokset olin jo lukenut ja kolmannen juoksin ostamaan kustantajan osastolta heti haastattelun päätyttyä.

Jos must-see ohjelmaa oli tänä vuonna vähemmän, niin oli myös kirjoja ostoslistallani. Vuosi sitten lähdin messuille pitkän listan kanssa, joista suurimman osan myös sieltä löysin. Kannoin silloin kotiin 44 (!!) kirjaa.
Sanottakoon, että niistä on lukematta enää yksi eli ilmeisesti se ei ollut liikaa. Tänä vuonna listaa ei kuitenkaan siis ollut ja olin myös asettanut itselleni varsin maltillisen budjetin messujen ajalle. Kirjoja kertyi lopulta matkaan reilusti kolmattakymmentä tänäkin vuonna, mutta budjetti onneksi piti. Osin siitä saa kyllä kiittää kustantamoja, joiden tilaisuuksista tarttui matkaani jonkun verran kiinnostavia teoksia. (Olin paikalla akreditoituna content creatorina ja sen kautta saanut muutamia kutsuja tilaisuuksiin.)

Tänä vuonna messuilla oli somettajille ja bloggaajille oma kirjasome kohtauspaikka, mikä oli vallan mainio paikka istua hetkeksi lepäämään ja tapaamaan muita kirjasomettajia kasvotusten. Joukossa oli monia tuttuja, mutta aivan valtava määrä uusia tuttavuuksia sekä ihmisiä jotka tunsin ennen vain nimimerkkeinä kirjakuvien takana, mutta nyt muuttuivat oikeiksi ihmisiksi. Kirjabloggaajia tunnen melko huonosti ja luen blogeja vain täsmäotannalla, joten heihin oli erityisen ihana tutustua paremmin!
Oli aivan mahtavaa tutustua kaikkiin ja ihanan monet tulivat myös käytävillä juttelemaan tunnistettuaan minut. Ehdottomasti suurin osa messuista menikin juuri ihmisten kanssa jutellessa, verkostoituessa ja uusia ystäviä hankkien. Mikä olisi sen mahtavampaa? 🥰
Kirjasomen kohtauspaikka oli aivan mahtava avaus kirjasomen/-blogien ja messuorganisaation yhteistyölle ja se varmasti kehittyy tulevina vuosina vielä paremmaksi, kiitos aktiivisen kirjaharrastajien yhteisön.

Nyt sitten vaan ensi vuoden messuja kohti!

P.S.: Jos messulöydöt kiinnostaa niin tein instaan niistä videon heti tuoreeltaan ja insta-profiilistani löytyy vielä toistaiseksi tallennettuna joukko messu-tarinoita ja kirjanostoja joihin hallissa vaellellessani törmäsin.

https://www.instagram.com/tv/CkWXK1hvTKQ/?utm_source=ig_web_copy_link