Avainsana-arkisto: kirjallisuus blogi

Elokuinen runoilta Stockforsissa

Kävin lauantaina 6.8. paikallislehden juttukeikalla Pyhtäällä Stockforsin vanhalla sahalla liittyen siellä järjestettävään Rautaparran runoiltaan. Juttu on tullut ulos, mutta itse koin, että voisin kirjoittaa illasta vähän laajemminkin kuin mitä lehden palstoille mahtui.

Tilaisuus koostui kahdesta paneelikeskustelusta, parista luennasta ja musiikista. Tilaisuus oli rajattu noin neljällekymmenelle osallistujalle, mikä tuntui isossa hallissa ja paneelien isojen yhteiskunnallisten aiheiden äärellä hassun pieneltä määrältä. Tilaisuus oli selvästikin suunnattu järjestävän tahon omille seuraajille ja tilaajille, sillä sitä ei myöskään oltu perus lehdistötiedotetta lukuunottamatta juurikaan mainostettu. Uskoisin, että esimerksiksi Pyhtäältä ja Kotkasta olisi löytynyt kiinnostunutta yleisöä hallia täyttämään ilman että kuitenkaan suuren yleisöryntäyksen vaaraa olisi ollut.

Nimestään huolimatta, tämän runoillan keskeistä sisältöä olivat sen paneelit. Ensimmäisen aiheena oli ihminen ja ympäristö ja ennakkoon sen oli kerrottu käsittelevän kysymyksiä kuten: Onko luonto villiä ja vapaata ainoastaan suojelualueilla, jos edes siellä? Voiko maisemassa nopeasti liikkuessa havainnoida jotain olennaista, mitä hidas liikkuja ei näe? Miksi taloudellisen vallan tunnistaminen ympäristössä on tärkeää? Onko luonnon ilmiöiden tulkinta alisteista alitajuiselle kansallisuusaatteelle? Voiko näkemiensä asioiden sanallistamista estää tai siirtää, ja mitä hyötyä siitä on? Keskustelijoina paneelissa olivat taidekriitikko Dana Benlakhdar, dokumentaristi-kirjailija Riikka Kaihovaara, kirjailija Jouko Sirola ja kaupunkitutkija Jani Vuolteenaho.

Keskustelussa nousi ”tavallisen” ympäristönsuojelu, luonnonsuojelu, ilmastonmuutos jahkailun sijaan esiin todella kiinnostavia näkökulmia siihen miten ympäristöä havainnoidaan ja miten some-aika on siihen vaikuttanut ja onko esimerkiksi havaintojen sanallistamisesta jotain iloa. Keskustelussa nousi monessa kohtaa esiin mediassa ja yhteiskunnallisessa keskustelussa käytettyä semantiikkaa ja retoriikkaa sekä sitä miten ne ovat muuttuneet ja niiden oikeellisuudesta. Kiinnostava ajatus oli myös se miten luonnonsuojelu nykymuodossaan muistuttaa paljon kolonialismia ja toistaa samoja kaavoja. Myös pohdinta siitä voiko suhde luontoon ollakin nationalistinen perinteisemmän kansallisen ajattelun sijaan oli todella kiinnostava. En ennen tilaisuutta ehtinyt saada Kaihovaaran ja Sirolan kirjoja käsiini, mutta aion ne lukea heti kun Helmet-kirjastot ne saa minulle toimitettua.

Toinen keskustelu käytiin kirjailija ja kriitikko Marissa Mehrin ja Kulttuurivihkojen päätoimittaja Elias Krohnin välillä. Sen aiheena oli kulttuurijournalismin ja kritiikin merkitys. Sanomalehtien omistus on Suomessa kaventunut ja keskittynyt käytännössä kolmelle taholle ja se näkyy myös sisällöissä. Paikallislehdet eivät enää julkaise juurikaan kritiikkejä, paitsi ehkä hyvin paikallisesti merkittävistä teoksista ja toisaalta nekin harvat, joita julkaistaan kiertävät usein lehdestä toiseen sen sijaan että lehdet kirjoittaisivat omansa. Toisaalta kultturijournalismin piirissä julkaistaan jatkuvasti enemmän henkilökuvia ja muita enemmän tekijään kuin teokseen keskittyviä sisältöjä, jotka tuovat esimerkiksi uusia kirjoja esille suuremmille yleisöille. Lisäksi kritiikkien kentälle on tullut omaksi osa-alueekseen bloggarit ja miksei Instagram myös, missä periaatteessa kuka vaan voi julkaista kritiikkinsä. Niiden laatu ja kirjoittajien ammattitaito tosin vaihtelee suuresti ja iso osa ei täytä varsinaisesti kritiikin määreitä.
Keskustelu jäi harmillisesti hieman kesken sillä sille oli varattu liian lyhyt aika. Keskustelun loppupuolella keskustelijat ehtivät sivuta myös lukutaidon, tässä kontekstissa erityisesti tekstilajien tunnistamisen heikentymistä, sekä kulttuurijournalismia vastarintana niin pinnallistumista kuin median keskittymistäkin vastaan. Sitä keskustelua olisi ollut kiinnostavaa kuulla vielä enemmänkin.

Molemmissa paneeleissa haastattelijana toimi Särön päätoimittaja Mark Mallon. Olisin toivonut haastattelijalta hieman napakkuutta paneelien vetämiseen sekä puheenvuorojen hallintaan, niin panelistien suuntaan kuin yleisökysymysten osalta. Etenkin ensimmäisessä paneelissa yleisökysymykset tulivat toistuvasti samoilta muutamalta henkilöltä vaikka muillakin oli käsiä ylhäällä.

Kahden paneelikeskustelun lisäksi kirjailija Leena Krohn luki julkaisemattoman ja erittäin kiinnostavan novellinsa “Yli yhden sieveritin” ja runoilija-suomentaja Kai Nieminen esitti kääntämiään japanilaisen zen-munkki Ryōkanin runoja sekä omaa tuotantoaan. Illan päätti muusikko Kim Blomberg. Tapahtuman juontajana toimi tietokirjailija Petri Pietiläinen. Tapahtuman takana oli Kirjallisuus- ja kulttuuriyhdistys Särö ry (yhdessä Kasvajat ry:n kanssa) ja se oli osa uutta Uuden Itämaan kulttuurifoorumi -tapahtumasarjaa.

Uusi kirjallinen ihastus: Laura Jane Williams

Kiitos kirjapiirimme Samppanjaa ja kirjakarkkeja, löysin uuden kirjailijaihastuksen! Joku oli ehdottanut tulevaksi kirjaksi juuri suomennettua Laura Jane Williamsin Etsintäkuulutus kirjaa ja minä tietenkin kiinnostuin ja haalin heti käsiini kaikki mahdolliset teokset häneltä. Toivottavasti tuo tulee myös valituksi, sillä en malta odottaa, että pääsen juttelemaan kirjasta muiden kanssa!

Romantiikkaan tai women’s fiction genreen uuden kulman löytäminen on vaikeaa tai lähes mahdotonta, mutta Williams onnistuu siinä mielestäni ilahduttavasti. Luen tätä osastoa niin paljon, että innostun ihan hirveästi, kun vastaan tulee jotain hieman uudenlaista ja raikasta.

Ensimmäisenä sain käsiini kirjan The Love Square (2020) ja ahmaisin sen hetkessä. Se kertoo Pennystä, jolla ei ole ollut juurikaan onnea rakkaudessa viime aikoina. Hän on täyttämässä 30 ja yrittää päättää mitä elämältä haluaa. Sitten hän tapaa mahtavan miehen ja kaikki tuntuu klikkaavan. Paitsi että tietenkin juuri silloin elämä heittää häränpyllyä ja he päättävät olla vain ystäviä. Sitten Penny tapaakin jonkun muun. Ja vielä kolmannenkin. Ja elämä mutkistuu entisestään. ⁠
⁠
Rakastin tätä kirjaa ja pystyin todella samaistumaan Pennyn yrityksiin päättää mitä hän elämältään haluaa ja mihin suuntaan sitä ohjata. Pennyllä on vakava sairaus, josta hän on toipumassa, mutta joka yhä vaikuttaa hänen elämäänsä. Pidin myös siitä kuinka seksipositiivinen kirja oli ja kuinka erityyppisiä ihmissuhteita (avoin suhde, fwb tyyppinen kuvio jne.) ja perhemalleja siinä oli. Ja seksipositiivisella tarkoitan seksiin mutkattomasti ja avoimesti suhtautuvaa, en niinkään sitä että sitä kuvattaisiin sivuilla paljon tai tarkasti. (Kuvauksia ei juurikaan ole eli sopii myös niitä kammoksuville!) Kaiken kaikkiaan tämä kirja resonoi minussa tavalla, jolla harvat romanssit onnistuvat.⁠
⁠
⁠Toisena teoksena kirjailijalta luin vasta käännetyn kirjan Etsintäkuulutus (Our Stop, 2019, suom. Laura Liimatainen, 2022 – saatu arvostelukappaleena kustantaja Tammelta) ja siitä kirjoitin myös Instagramin puolelle. Kirja kertoo Nadiasta ja Danielista, jotka matkustavat aamuisin samalla metrolla töihin. Daniel on nähnyt Nadian ja laittaa lehteen etsintäkuulutuksen. Nadia näkee ilmoituksen ja vastaa siihen, mikä aloittaa palstalla käytävän kirjeenvaihdon. Heidän elämänsä sivuavat toistuvasti toisiaan, mutta kohtaavatko he koskaan? ⁠

Kirja on rakennettu vähän samaan tapaan kuin Beth O’Learyn Kimppakämppä tai Uneton Seattlessa elokuva eli seuraamme pääparin eloa erillään ja vähitellen kohti ja taas kauemmas toisistaan.⁠ Daniel oli hahmona kuin täydellinen romanssin sankari: komea, kiltti, romanttinen, puhuu tunteistaan, huolehtii äidistään, on hyvä ystävä ja pistää kuriin kaverit, jotka eivät meinaa muistaa mitä suostumus on. Hänestä ei voi olla pitämättä vaikka onkin melkein liian täydellinen. Nadia taas on hahmona sellainen, mikä selvästi on kirjailijan vahvuus: itsenäinen, älykäs nainen, joka on vikoineen helposti samaistuttava ja josta tietää, että hän pärjäisi ilman sankaria yhtä hyvin kuin prinssinsä kanssa.

Koska suurimman osan kirjasta pääpari etsii toisiaan, kirja isolta osin keskittyy ystävyys- ja perhesuhteisiin sekä deittailuun. Tässä oli monia samoja juttuja, joista pidin The Love Squaressa mitä tulee ihmissuhteisiin ja tyyliin ylipäätään. On uusia ystäviä, vanhojen kanssa välien rakoilua, suhteita joista ei oikein ota selvää, suruja ja iloja. Sen takia luulisin, että tähän voivat ihastua myös ne jotka eivät yleensä romantiikasta niin innostu. Kirja noudattaa hyvin pitkälti romanttisten elokuvien kaavaa, Nora Ephronin kirjoittamien klassikoiden tyyliin.

Kolmantena luin Williamsin tuoreimman One Night With You (2022). Se kertoo Nicistä ja Rubystä, joilla on yhden yön juttu Rubyn viimeisenä ja Nicin ensimmäisenä iltana Lontoossa. Molemmat ovat jättäneet juuri huonon suhteen ja paikallaan polkevan elämän taakseen ja muuttamassa uutta kohti, uuteen kaupunkiin. He löytävät vahvan yhteyden toisiinsa, mutta tilanne ei ole optimaalinen uutta suhdetta ajatellen.

Pakko antaa ensinnäkin iso plussa siitä, että pääparin uudelleen yhdistyminen yhden yön jutun jälkeen tapahtuu sukupuolitaudin takia. Sitä ei kyllä romantiikassa koskaan näe ja ei ole kyllä klamydia se ihan helpoin asia käsitellä romanssin osana. Jälleen tämä on todella seksipositiivinen ja ihmissuhteiden osalta realistinen tarina. Henkilöt vaikuttavat ihmisiltä, eivätkä niinkään romanssin hahmoilta. Tämä ei ollut suosikkini näistä kolmesta, lähinnä koska tämä oli ehkä monista vaiheistaan huolimatta tavallaan ennalta-arvattavin. Silti pidin tästä myös ja siitä, että tapahtumat tuntuivat jälleen sellaisilta että ne olisivat voineet tapahtua kenelle tahansa tutulleni oikeassa elämässä. Lukuunottamatta ehkä kirjassa mukana olevaa dokumenttiprojektia, mutta muilta osin.

Vaikka näissä kaikissa kirjoissa on onnellinen loppu, vain The Love Square päättyy perinteiseen ”happily ever after” loppuun ja kahdessa muussa oli realistisempi ”happy for now” lopetus mistä itse pidän enemmän. Elämä harvoin menee kuin saduissa ja elämäntilanteet eivät aina osu yhteen vaikka kuinka haluaisi ja se näkyy näissä kirjoissa. Yleisesti ottaen siis jos kaipaat raikasta, hauskaa viihdettä, missä ihmiset ovat oikeiden ihmisen oloisia ja heillä on normaaleiden ihmisten ongelmat ja sotkuisia ihmissuhteita niin kannattaa kokeilla Laura Jane Williamsin kirjoja!
⁠


⁠

Seksin myynnin ja ostamisen moniulotteinen maailma

Seksin myynti ja ostaminen on selvästikin tämän vuoden tietokirjatrendejä sillä on ilmestynyt jo kaksi kotimaista tietokirjaa aiheeseen liittyen. Olen Instagramin puolella kirjoittanut aikaisemminkin seksityöhön ja erotiikka-alaan liittyvistä kirjoista (esim. Kasvi & Ros: Miesseuralainen ja Lotila: Pornotähti Cindy Sun), mutta näihin tämän vuoden uutuuksiin oli pakko tarttua yhdellä kertaa ja kirjoittaa niistä hieman laajemmin.

Seksityö on yhteiskunnallisena aiheena aika kahtiajakautunut. Toinen puoli ajaa vahvasti seksin oston kieltämistä ja toinen puoli taas sitä, että työn asemaa pitäisi parantaa ja sen asemaa pitäisi tuoda lähemmäs muita palveluita. Seksin myyminen ja ostaminen on Suomessa laillista, mutta paritus on (aivan syystä ja aiheellisesti) kielletty, mutta lainsäädäntö on sen verran tiukka ja haastavasti muotoiltu, että se ajaa monet itsensä työllistävät sekistyöntekijä hankalaan asemaan ja harmaalle alueelle monella tapaa. En lähde avaamaan tätä moniulotteista asiaa tässä tarkemmin, mutta lisää aiheesta voi lukea esimerkiksi näistä kirjoista tai vaikkapa Tiia Forsströmin Ammattirakastaja (2019) kirjasta.

Rakkautta rahalla (2022, Atena) on kirjoista tietopainotteisempi. Sen kirjoittanut Paula Tiessalo on seksuaalineuvoja ja -terapeutti sekä terveys- ja hyvinvointiaiheisiin erikoistunut toimittaja ja kirjailija. Kirja keskittyy enemmän seksin ostajiin kuin palveluntarjoajiin ja sitä varten on haastateltu niin ostajia, myyjiä kuin asiantuntijoita sekä hyödynnetty aiempaa kirjallisuutta ja tutkimusta aiheesta. Tekstin sekaan on tiputeltu myös kaunokirjallisempia osioita, joissa naisasiakas kertoo omista kokemuksitaan. Ne tuntuivat melko turhilta ja vaikka niiden sanottiin olevan päiväkirjamerkintöjä, ne olivat tyyliltään niin kaunokirjallisia, että päiväkirjamaisuus ei oikein niistä välittynyt. Kirjan kokonaisuus ei mitenkään niitä olisi tarvinnut tai ne olisi voinut koostaa vaikka yhdeksi luvuksi kirjan loppuun väleihin ripottelun sijaan.

Oma valinta (2022, toimittanut Päivi Ahtiala, Into Kustannus) muistuttaa enemmän elämänkerrallista teosta kuin varsinaista tietokirjaa. Siinä viisi erilaisia seksipalveluita myyvää naista kertoo omilla äänillään kokemuksistaan, työstään, elämästään ja ajatuksiaan alasta. Huomasin somea selatessani monien kirjan lukijoiden jääneen miettimään kenelle kirja oikein on suunnattu ja oma ajatukseni on, että kaikille. Itse koin sen lähinnä dokumentaarisena teoksena alasta ja tavoitteena alan stigmatisoinnin ja mystifioinnin vähentäminen. Kirjan tekstit ovat suoria ja kaunistelemattomia, mutta muutamia asiakastarinoita lukuunottamatta, niissä ei mässäillä tai alaa ei yritetä glorifioida. Asiat kerrotaan asioina.
Muutamien asiakaskertomusten kohdalla jäin miettimään, että ne ovat jo melkein liian spesifejä mitä kuvaukseen tulee, ei siis tapahtumiltaan vaan henkilöiden kuvaukselta, mutta toivottavasti niissä oli totuutta muuteltu riittävästi tunnistamisten välttämiseksi.

Kirjojen toisistaan poikkeavista lähestymistavoista huolimatta, niissä nousi esille paljon samoja asioita työn asemaan liittyen ja siitä kuinka alan asemaa tulisi parantaa. Nämä kaksi kirjaa tavallaan täydentävät toisiaan aika hyvin: toinen keskittyy tietoon ja toinen tuo tiedon todelliseen elämään. Mielenkiintoista on myös se miten feministeiksi identifioituvien jakautuminen asian suhteen ja olikin kiinnostavaa lukea alalla työskentelevien näkökulmasta miksi seksipalveluiden myyminen on feministinen teko. Tähän jakautumiseen voi törmätä myös julkisessa keskustelussa ja itsekin olen sitä huomannut politiikkaa harrastaessani. Tavallaan toivoisin, että se nousisi isomminkin keskusteluun sillä nykyään kaikki seksipalvelut helposti niputetaan ja sivuutetaan julkisessa keskustelussa ja rinnastetaan ihmiskauppaan, minkä kanssa vapaaehtoisella ja eettisellä kaupalla ei ole mitään tekemistä.

Tiedostan, että kansantajuiseksi tietokirjaksi tarkoitettu teos ei noudata samoja sääntöjä kuin tieteellinen julkaisu tai tutkimus, mutta oikeastaan näiden molempien kirjojen kohdalla (tosi hieman eri tavoin) jäin kaipaamaan jotain lähteiden saralta. Rakkautta rahalla hyödyntää lähteitä paljon ja olisin kaivannut itse tekstiin parempia lähdeviitteitä. Tutkija minussa rakastaa lähteitä ja hyppään mielelläni kiinnostavaan asiaan törmätessäni lukemaan alkuperäistä lähdettä, mutta sitä varten tarvitsisi olla selkeät viitteet. Muuten aikaa hakemiseen menee tuhottoman kauan. Lisäksi lähteenä käytettiin paljon ja toistuvasti samoja, pääosin kotimaisia lähteitä ja jäin miettimään, että olisiko kansainvälisesti ollut saatavilla laajemmin aiheesta materiaalia vai onko tutkimuksessa yleisesti ottaen aukkoja paljon. Kotimaista tutkimusta aiheesta on verrattain vähän ja osa siitä alkaa olla jo aika vanhaa, joten täällä ainakin sillä kentällä olisi työtä tehtävänä. Oma valinta taas ei ole muodoltaan niinkään tietokirja vaan enemmän muistelmateos, joten siinä ei lähteitä oletakaan olevan, mutta jäin pohtimaan, että kirjan toimittaja olisi voinut lisätä loppuun jonkinlaisen lukemiston aiheesta kiinnostuneille. Kirja itsessään on sellainen, että sen voisi uskoa houkuttelevan lukijoita melko laaja-alaisesti, joten vinkit esimerkiksi aiheen tietokirjallisuuden pariin olisivat olleet hyvä lisä.

Historiani kirjoina

Pitkästä aikaa täällä taas ja pitkän ajan taakse matkataan tällä kertaa. Viime aikoina on tapahtunut paljon ja käyn tuoreempia kuulumisia läpi joskus lähiaikoina, mutta videolla hypätään takaisin muutaman kymmenen vuoden taakse. Yritin kertoa kasvamisesta ja kouluvuosistani Helsingissä, mutta kirjojen kautta. Video on melko pitkä ja voi olla että siinä ei ole päätä eikä häntää, mutta nauttikaa! 😀

Vuoden 2021 parhaat kirjat

Kuten myös viime vuonna, tein vuoden parhaista kirjoista sekä lukemiseen liittyvistä tilastoistani YouTube-videon. Videolla on pituutta melkein pitkän elokuvan verran, mutta vain kirjoista kiinnostuneet voivat halutessaan hypätä alun tilastojuttelun yli.

Valitsin listalle 21 vuoden aikana vahvasti mieleen jäänyttä lukukokemusta fiktion, runouden ja tietokirjallisuuden piiristä. Isomman kattauksen kirjavinkkejä löytää Instagramista tililtä @iirislovesbooks.

Georgette Heyer, historiallisen romantiikan esiäiti

Englantilaista Georgette Heyeriä (1902-1974) pidetään historiallisen romantiikan esiäideistä ja genren aseman vakiinnuttajana. Hänen tuotantonsa on melko laaja. Hän kirjoitti uransa aikana 40 historiallista, pääosin sijaishallitsijoiden aikaan sijoittuvaa (regency) rakkaustarinaa, 12 salapoliisiromaania sekä novelleja ja muita kirjoituksia.

Heyer antoi elämänsä aikana todella vähän haastatteluita ja nekin vähät uransa alkupuolella. Hänestä tiedetään kuitenkin jonkun verran. Hän oli naimisissa ja vietti miehensä töiden takia paljon aikaa ulkomailla, mutta he palasivat englantiin perustaakseen perheen. Pariskunnalla oli yksi poika.
Heyer ihaili Jane Austenin kirjoituksia ja teki romaaneitaan varten todella paljon taustatyötä, minkä on sanottu myös hänen kirjoissaan näkyvän.

Itse en ollut tutustut hänen tuotantoonsa kuin artikkelien ja tietokirjojen kautta, joten päätin ottaa vahingon takaisin lukemalla kerralla neljä teosta. Kolme niistä oli hänen suomeksi käännettyä varhaisempaa tuotantoaan ja yksi myöhäistä tuotantoa alkuperäiskielellä. Itseasiassa, tuo viimeinen lukemani teos oli julkaistu vasta kirjailijan kuoleman jälkeen.

Nämä neljä kirjaa olivat:
Onnen velka (These Old Shades), 1926 (suom. Sirkka Salonen 1981)
Paholainen rakastuu (The Devil’s Cub), 1932 (suom. Sirkka Salonen 1982)
Onnensormus (The Talisman Ring), 1936 (suom. Riitta Immonen 1983)
My Lord John, 1975

Onnen velka kertoo Avonin herttuasta, joka ostaa itselleen kadulta hovipojaksi Léonin. Léonin menneisyys on hämärän peitossa ja pian herttua alkaa epäillä, että siihen liittyy luultavasti isompiakin salaisuuksia ja että Léon taitaakin olla oikeasti Léonie.

Yksi ensimmäisistä asioista joka tekstistä pistää silmään on Léonien käytös. Hänen sanottu olevan 19 vuotias, mutta hahmo vaikuttaa toiminnaltaan ja ilmaisuiltaan paljon nuoremmalta, ehkä 12-13 vuotiaalta eli selvästi lapselta. Se tuo tarinaan lisää epäuskottavuutta sillä regency aikaan Pariisin huonommilla alueilla ja lähes kadulla kasvanut nuori olisi kyllä kokenut ja nähnyt elämää jo paljonkin. Hahmon pitäisi taustansa ja ikänsä puolesta olla tuon ajan kontekstissa selvästi aikuinen.

Kirjan kerronta on todella toiminnan kertomiseen painottuvaa eli kuvausta on todella vähän ja se kuvaus mitä on, on melko yleisellä tasolla. Tekoja ei myöskään avata tai selitellä oikeastaan mitenkään vaan lukijan oletetaan joko ymmärtävän ne kontekstiin perustuen tai hyväksyvän hahmojen valinnat ilman kysymyksiä. Tunteita ei tekstissä myöskään tuoda esiin kuin satunnaisten ilmeiden kuvauksen kautta (esim. ”hän kohotti kulmiaan hämmentyneenä” tai ”hymyili ilahtuneen oloisesti”) eikä hahmojen sisäistä maailmaa avata millään tavalla. Missään vaiheessa emme pääse yhdenkään hahmon pään sisään vaan kaikki on kerrottu ikäänkuin ulkopuolisen tarkkailijan näkökulmasta. Henkilöiden motivaatiot jäävät siis sen varaan mitä suppeahko dialogi tuo esille. Yleensä romantiikkaan yhdistetty tunteellisuus siis puuttuu kerronnasta oikeastaan kokonaan.

Paholainen rakastuu on itsenäistä jatkoa Onnen velalle. Se kertoo Léonien ja herttuan pojan Vidalin tarinaa ja vilisee aiemmasta kirjasta tuttuja hahmoja. Markiisi Vidal on yksi Lontoon pahimmista elostelijoista ja monien hyvästä avioliitosta haaveilevien neitojen kohde. Yksi tällaisista neidoista on Maryn sisko, joka on saanut päähänsä karata markiisin rakastajattareksi Pariisiin. Mary saa kuitenkin suunnitelman selville ja menee itse siskonsa sijaan Vidalia tapaamaan. Vidal päätyykin nappaamaan Maryn puoliväkisin matkaansa. Mary ei kuitenkaan ole siskonsa tapainen hupakko vaan koulutettu ja sivistynyt sinisukka, jota markiisi ei voikaan kohdella miten sattuu. Seuraa kissanhännänvetoa ja kommervenkkejä kompromissin löytämiseksi niin pääparin kuin molempien perheiden välillä.

Tyyliltään tämä kirja ei juurikaan eronnut ensimmäisestä, mutta teksti on saanut selvästi syvyyttä lisää ja henkilöiden ajatuksia ja motivaatioita avataan ensimmäistä kirjaa enemmän. Juonen rakennus on myös kehittynyt. Pää- ja sivujuonien kaaret nivoutuvat yhteen sujuvammin ja ne kietoutuvat auki lukijan kannalta sulavammin ja loogisemmin. Näitä kahta ja seuraavaa teosta yhdistää myös tietynlainen moralisointi. Jokainen mahdollinen tilanne moraalisaarnaan tai opetukseen käytetään ja hyvät tavat ja etiketti otettaan erittäin vakavasti.

Kolmas kirja, Onnensormus, on taas kerronnaltaan hyvinkin ensimmäisen kaltainen, mutta juoneltaan hieman yhtenäisempi ja loogisempi. Siinä ranskasta vallankumousta paennut Eustacie on joutumassa serkkunsa kanssa naimisiin vasten tahtoaan ja päättää paeta. Pakomatkalla hän törmää toiseen serkkuunsa, joka on päätynyt salakuljettajaksi tultuaan syyttömänä murhasta syytetyksi. Nämä kolme serkusta ja muutama sivullinen päättävät ratkaista tuon vanhan murhan todellisen syyllisen ja palauttaa miehen kunnian ja oikeuden perintöön.

Kolme ensimmäistä teosta olivat ilmestyneet melko lähellä toisiaan, joten oli kiinnostavaa nähdä millaista kehitystä on tapahtunut niiden ja My Lord Johnin välillä, kun aikaa on kulunut noin 30 vuotta. My Lord John on itseasiassa kirjana hyvinkin erilainen kuin nuo kolme vanhempaa. Ensinnäkin se on alunperin kolmiosaiseksi suunniteltu, mutta jäi kesken kirjailijan kuollessa. Se myös perustuu todellisiin historiallisiin tapahtumiin ja henkilöihin toisin kuin nuo aiemmat täysin fiktiiviset tarinat. Lisäksi sen tapahtumien ajankohta ei ole muiden tapaan sijaishallitsijoiden 1800-luku vaan 1300-luvun keskiaikainen Englanti. Vaikka teos jäi kesken, osa pitää sitä Heyerin parhaana tosin enimmäkseen sen vastaanotto sekä julkaisuajankohtana ja myöhempien lukijoiden keskuudessa on ollut ristiriitainen ja usein melko negatiivinen. Jotenkin tuntuisi kirjailijan laajaa tuotantoa vähättelevältä ajatus, että paras kirja on keskeneräinen, mutta toisaalta se kuvaisi hyvin myös sitä että kirjailija voi kehittyä koko uransa ajan.

Historiallisten viittausten ja faktojen määrä tekstissä on siis aivan toista luokkaa My Lord Johnissa kuin aiemmissa kolmessa kirjassa. Kirjan henkilöistä suurin osa tai mahdollisesti kaikki ovat todellisia historian henkilöitä. Nimen John viittaa Henry IV:nen kolmanteen poikaan, Bedfordin herttua Johniin, joka eli 1389-1435. Koska suunniteltu trilogia jäi kesken ja vain yhteen osaan, ensimmäinen osa kuvaa oikeastaan vain Johnin ja hänen veljiensä lapsuutta ja nuoruusvuosia.

Toisin kuin Heyerin 1800-luvulle sijoittuvat teokset, tämä ei ole romantiikkaa vaan täysverinen historiallinen romaani. Rakenteeltaan ja kerronnaltaan se on melkeinpä enemmän historian kertomusta kuin romaani. Kielellisesti kolmen ensimmäisen vertaaminen tähän viimeiseen on mahdotonta, koska ensimmäiset olivat käännöksiä, eikä niitä siten pysty suoraan vertaamaan toisiinsa. Kerronnallisesti ja ajankuvaltaan ne ovat myös niin erilaiset, että vertaaminen ei olisi mielekästäkään ilman laajempaa otantaa tuotannosta.

Toivottavasti tästä sai jonkinlaisen kuvan Georgette Heyerin tuotannosta ja minulle tämä oli lukijana hauska kokeilu hieman erilaisesta ja syvällisemmästä tavasta tutustua yhteen kirjailijaan.

Tervetuloa!

Tämä blogi pitää sisällään kaiken sen mikä ei taivu @iirislovesbooks Instagramin merkkimääriin.

Aina ei kaikki mahdu 2000 merkkiin ja kaikkea ei ehkä voi Instagramissa edes sanoa, joten kaipasin alustaa joka joustaa niin ettei minun tarvitse välttämättä editoida. Tämä on se.

En lupaa säännöllisiä julkaisuita, mutta pyrin tuomaan tänne kattauksen hieman pidempiä kirja-arvosteluja, toivottavasti arvioita myös muista kulttuurielämyksistä ja ihan ajatuksiani työelämästä, opiskeluista ja muusta mikä omaa elämääni koskettaa hieman laajemmalla otteella. Muualla -välilehdeltä löytyy muualla julkaistuja tekstejäni ja videoita.

Tervetuloa siis mukaan seuraamaan ja otan mielelläni ajatuksia vastaan, jos
sisällön tai muun suhteen on toiveita!

-Iiris