Syksyni on teatterien osalta hiljaisempi kuin kevät, koska kirjatapahtumat vievät syksyisin niin ison osan vapaa-ajasta, mutta muutaman esityksen ehdin kuitenkin katsastamaan.
Syyskuun lopussa Teatteri TT toi Karhulan työväennäyttämölle Kyminsuuhun kantaesityksen draamakomediasta Osasto 6-9 – Yksinäisiä helmiä. Näytelmän käsikirjoitus on Hannu Lehtisen käsialaa, ohjaus Tommi Tainio ja rooleissa ovat Vesa Vanhala ja Tommi Tainio.
Näytelmä kertoo nimettömän sairaalan osastosta 6-9, missä on meneillään kokeilu. Huoneissa ei käy hoitajia lainkaan vaan valvovat ainoastaan kameroiden välityksellä. Potilaat saavat olla aivan keskenään. Osastolla kohtaavat kaksi eri ikäistä miestä: hieman vanhempi Aarre, joka on ollut osastolla pidempään sekä uutena potilaana saapuva, huonetoveriaan nuorempi Jesse.
En voi antaa aivan puolueetonta arviota esityksestä, koska käsikirjoittaja on isäni, mutta sen voin sanoa, että tunsin tekstin edellä mainitusta syystä jo ennestään ja se on saanut varsin onnistuneen tulkinnan lavalla. Näin itse ensi-illan, jossa oli ehkä pientä jäykkyyttä vielä, mutta kuulemastani päätellen sen yli on myöhemmissä esityksissä päästy. Syksyn esitykset olivat varsin täynnä, mutta esitykset jatkuvat taas kevätkaudella.
Toinen syksyni teatterikokemuksista oli Kotkan kaupunginteatterin Naapuri-näyttämön Lempi, joka on näytelmäsovitus Minna Rytisalon samannimisestä kirjasta. Kotkaan näytelmän on ohjannut Samuli Reunanen ja sovittaneet Miika Mutanen sekä Sinikka Sanelma. Rooleissa lavalla nähdään Kotkan omat Ella Mustajärvi Siskona ja Kalle Kurikkala Viljamina sekä Kotkassa vieraileva Sirja Sauros Lempin ja Viljamin piikana Ellinä. Muut roolit ovat äänirooleja nauhalta.
Lempi on tarina Lapista sodan keskeltä neljän ihmisen kautta kerrottuna. Se on kahden sisaruksen tarina, se on rakkaustarina, se on kolmiodraama ja se on tarina elämän sattumanvaraisuudesta.
Pidin tästä teatterisovituksesta todella paljon. Olin lukenut Rytisalon kirjan, kun se ilmestyi, mutta en enää muistanut miten tarina tarkalleen eteni, joten se ei ainakaan häirinnyt katselukokemusta millään tapaa. Näyttelijät toimivat erittäin hyvin ensemblena ja onnistuivat erittäin hienosti välittämään tarinan raadollisuuden sille sopivalla hienovaraisuudella. Lisäksi, pitää antaa erityisesti kiitosta Petteri Pietiläisen lavastuksesta ja Mikko Laaksosen valaistuksesta, sillä näytelmän esillepano oli todella toimiva minimalismissaan, mutta silti vaikuttava.
Elämää kirjojen keskellä 