näytelmä – Elämää kirjojen keskellä

Kotkan teatterisyksyä

Syksyni on teatterien osalta hiljaisempi kuin kevät, koska kirjatapahtumat vievät syksyisin niin ison osan vapaa-ajasta, mutta muutaman esityksen ehdin kuitenkin katsastamaan.

Syyskuun lopussa Teatteri TT toi Karhulan työväennäyttämölle Kyminsuuhun kantaesityksen draamakomediasta Osasto 6-9 – Yksinäisiä helmiä. Näytelmän käsikirjoitus on Hannu Lehtisen käsialaa, ohjaus Tommi Tainio ja rooleissa ovat Vesa Vanhala ja Tommi Tainio.

Näytelmä kertoo nimettömän sairaalan osastosta 6-9, missä on meneillään kokeilu. Huoneissa ei käy hoitajia lainkaan vaan valvovat ainoastaan kameroiden välityksellä. Potilaat saavat olla aivan keskenään. Osastolla kohtaavat kaksi eri ikäistä miestä: hieman vanhempi Aarre, joka on ollut osastolla pidempään sekä uutena potilaana saapuva, huonetoveriaan nuorempi Jesse.

En voi antaa aivan puolueetonta arviota esityksestä, koska käsikirjoittaja on isäni, mutta sen voin sanoa, että tunsin tekstin edellä mainitusta syystä jo ennestään ja se on saanut varsin onnistuneen tulkinnan lavalla. Näin itse ensi-illan, jossa oli ehkä pientä jäykkyyttä vielä, mutta kuulemastani päätellen sen yli on myöhemmissä esityksissä päästy. Syksyn esitykset olivat varsin täynnä, mutta esitykset jatkuvat taas kevätkaudella.

Kuva näytelmästä Lempi — Kuva: Kotkan kaupunginteatteri

Toinen syksyni teatterikokemuksista oli Kotkan kaupunginteatterin Naapuri-näyttämön Lempi, joka on näytelmäsovitus Minna Rytisalon samannimisestä kirjasta. Kotkaan näytelmän on ohjannut Samuli Reunanen ja sovittaneet Miika Mutanen sekä Sinikka Sanelma. Rooleissa lavalla nähdään Kotkan omat Ella Mustajärvi Siskona ja Kalle Kurikkala Viljamina sekä Kotkassa vieraileva Sirja Sauros Lempin ja Viljamin piikana Ellinä. Muut roolit ovat äänirooleja nauhalta.

Lempi on tarina Lapista sodan keskeltä neljän ihmisen kautta kerrottuna. Se on kahden sisaruksen tarina, se on rakkaustarina, se on kolmiodraama ja se on tarina elämän sattumanvaraisuudesta.

Pidin tästä teatterisovituksesta todella paljon. Olin lukenut Rytisalon kirjan, kun se ilmestyi, mutta en enää muistanut miten tarina tarkalleen eteni, joten se ei ainakaan häirinnyt katselukokemusta millään tapaa. Näyttelijät toimivat erittäin hyvin ensemblena ja onnistuivat erittäin hienosti välittämään tarinan raadollisuuden sille sopivalla hienovaraisuudella. Lisäksi, pitää antaa erityisesti kiitosta Petteri Pietiläisen lavastuksesta ja Mikko Laaksosen valaistuksesta, sillä näytelmän esillepano oli todella toimiva minimalismissaan, mutta silti vaikuttava.

Teatteriarvio: Äidike

Kevään kolmas teatteri oli ensimmäinen vierailuni Keravalla sijaitsevaan Keski-Uudenmaan teatteriin. Kävimme työpaikkani kulttuurikerhon kanssa katsomassa Marta Barcelón käsikirjoittaman kahden naisen näytelmän Äidike. Näytelmän on ohjannut Lija Fischer ja rooleissa nähdään Sari Havas äitinä ja Sirja Sauros tyttärenä.

Sirja Sauros ja Sari Havas — Kuvat: Keski-Uudenmaan teatteri

Äidike on ns. kevyt draama äidistä ja tämän aikuisesta tyttärestä. Se tutkii heidän välistä suhdettaan ja sitä miten äiti-lapsi suhteesta voi rakentaa kahden aikuisen ihmisen suhteen. Paitsi, että he eivät oikeasti ole äiti ja tytär, ainakaan perinteisellä tavalla.

Koska en ollut itse valitsemassa mitä näytelmää katsomaan mentiin, lähdin mukaan tutustumatta mihinkään ennakkotietoihin. Tämä olikin todella positiivinen yllätys! Näytelmän äiti ja tytär toivat mieleeni Pedro Almodóvarin elokuvien naishahmot, jotka ovat todella samaistuttavia ja koskettavia monella tapaa, mutta pinnan alla (tai usein kyllä ihan avoimesti päälläkin) hieman erikoisia, haavoittuneita ja vinksahtaneita – rakastettavalla tavalla.

Havas ja Sauros saivat tuotua hahmoihin hurmaavaa lämpöä ja heidän väliseen suhteeseen inhimillistä koskettavuutta. Tunnelma ja intensiteetti kantoivat hienosti läpi koko näytelmän, mikä ei aina ole helppoa, kun näyttelijät ovat lavalla lähestulkoon koko näytelmän ajan.

Teatteriarvio: Vampira

Kevään toiseksi teatteriesitykseksi valikoitui vähän sattumalta KOM-teatterissa helmikuussa kantaesityksensä saanut Vampira. Näytelmän käsikirjoitus on Susanna Airaksisen ja Rosa-Maria Perän käsialaa ja ohjaus Airaksisen. Rooleissa olivat Tommi Eronen, Isla Mustanoja, Juho Uusitalo, Alina Tomnikov sekä Vilma Melasniemi, joista kaksi viimeistä esittivät nuorta ja vanhaa Maila Nurmea.

Näytelmä on nimensä mukaisesti Vampiran tarina eli maailman Vampirana tunteman amerikansuomalaisen Maila Nurmen (1922-2008) elämää kertaava teos. Se lähtee liikkeelle Mailan nuoruusvuosista, keskittyy vahvasti Hollywood uraan ja hetkittäin palaa aina Mailan vanhuuteen, missä hän muistelee menestyksen vuosiaan.

Aloitetaan näytelmän lavastuksesta, joka on todella pelkistetty, lähes tyhjä laatikko muutama eri tason kanssa. Tähän laatikkoon sijoitettuna on muutamia pysyvämpiä objekteja, kuten Mailan sohva ja lisäksi siellä käy hetkellisesti muutamia isompia elementtejä. Vaikka ymmärrän mitä tällä on haettu takaa ja miten tyhjyys antaa mahdollisuuden hyödyntää tilaa eri tavoin liikuttelematta lavasteita juurikaan, tuntui se jo hieman liiankin pelkistetyltä. Olisin kaivannut itse visuaalisesti eteeni jotain enemmän. Mielestäni niiden pelkistämisellä hukattiin mahdollisuus tuoda esille Mailan uralle keskeistä aikakautta eli vanhan Hollywoodin murtumista ja television nousua. Myös ns. Vampira-estetiikka loisti myös isolta osin poissaolollaan aivan muutamia yksityskohtia lukuunottamatta.

Kaikki mitä lavalla tapahtui ja näkyi oli vähän liian etäännytettyä. Mailan elämästä ei tämän perusteella saanut kovinkaan koherenttia kuvaa, jos se ei ollut jo ennalta tuttu. Saati siitä tragediasta ja vääryydestä mikä Vampiran hahmon menetys ja myöhemmin vesittyminen imitaatioiden myötä todellisuudessa oli. Lavalla vierailleet halpis-vampirat olivat kyllä hauska elementti. Ehkä toimivin osio näytelmästä oli aivan sen loppu ja miten Mailan todellisuudesta irtautuminen vanhuudessa oli kuvattu.

Tämän negatiivisen vuodatuksen jälkeen on todettava, että näyttelijäntyö oli erittäin hyvää kokonaisuudessaan. Etenkin Vilma Melasniemi vanhana Mailana oli loistava jokaista pienintä liikettä myöten. Kaikkiaan näytelmän rytmitys oli hyvä ja kesti nopeatkin hahmojen vaihdot ilman katkoja.

Tämän katsottuani kävin kyllä heti laittamassa tilaukseen Mailan veljentyttären Sandra Niemen kirjoittaman, päiväkirjoihin perustuvan Mailan elämänkerran Vampira, jonka Like julkaisi suomeksi muutama vuosi sitten.