Rottien pyhimys 360*

Olen ollut hieman muita jäljessä mitä tulee Anneli Kannon Rottien pyhimykseen (2022). Kirja on kummitellut hyllyssäni jo tovin, mutta vasta tänä kesänä sain aikaiseksi tarttua siihen. Se, että kirjaan tuli tartuttua on osin muiden olosuhteiden ansioita.

Olin yhden elokuisen viikonlopun häissä Hämeenlinnassa ja jo etukäteen päätin, että oli olotila millainen tahansa sunnuntaina, ajan kotiin Hattulan kautta. Näin tapahtuikin ja pääsin näkemään Pyhän Ristin kirkon kaikessa komeudessaan. Lämpimästi suosittelen sitä retkikohteena ja erityisesti opastetulle kierrokselle osallistumista. Kirkko ja sen uskomattomat seinämaalaukset ovat kyllä elämys ihan sellaisenaan, mutta erinomainen opastettu kierros tuo kuvat vielä voimakkaammin eloon.

Kirkkovierailun jälkeen kotimatkalla otin heti Rottien pyhimyksen kuunteluun. Luin kirjaa vuorotellen fyysisenä kirjana ja kuuntelin autossa äänikirjaa. Jos kirja ei ole tuttu, se kertoo siis fiktiivisen kuvitelman ajasta jolloin kuvia maalattiin. Hattulaan saapuu maalarimestarit kirkkoa maalaamaan. Heillä on ollut epäonnea ja yksi seurueesta on joutunut jäämää jälkeen sairastamaan. Sitten vielä apupoika rikkoo kätensä ja maalarit tarvitsevat uuden apulaisen. Heille ehdotetaan kylässä hieman outona pidettyä orpoa tyttöä Pelliinaa, joka osaa maalarien kieltä. Työ alkaa sujua, mutta vastoinkäymiset eivät ole ohi.

Instagramiin kirjoitin kirjasta näin: Tämä oli kiinnostava katsaus elämään 1500-luvun Suomessa, pienessä yhteisössä. Kirkko ja sen maalaus toimivat luontevana pohjana tarinalle. Kirja oli todella hauska ja vetävä ja paikoin yllättäväkin. Kerronta oli ehkä hieman epätasaista, mutta se ei niin häirinnyt kun odotin vaan mitä seuraavaksi kirkon seinille syntyy.

Viimeisenä osana tätä Rottien pyhimys 360* kierrosta oli kirjasta tehty musikaalisovitus. Musikaali kantaesitettin Musiikkiteatteri Kapsäkissä keväällä 2023 Greta Tuotannon ja Kapsäkin yhteistuotantona ja nyt sama tuotanto oli tuotu Aleksanterin Teatterin lavalle.

Musikaaliversioon juonta oli luonnollisesti typistetty ja hahmoja yhdistelty ja vähennetty, mutta pääjuoni on edelleen sama. Kirja on hauska, mutta musikaali on vielä ehkä astetta komediallisempi. Tarina toimii hyvin sävellettynä ja laulettuna, etenkin kun laulajat olivat oikein hyviä. Pidin paljon myös esityksen yksinkertaisesta, mutta näyttävästä lavastuksesta. Oikein toimia ja viihdyttävä kokonaisuus!

Kotkan kaupunginteatterin syksystä

Teatterin osalta syksyni alkoi kahdella Kotkan kaupunginteatterin ensi-illalla.

7.9.2024 Naapuri-lavalla ensi-iltansa sai Edward Albeenin Kuka pelkää Virginia Woolfia? Anna Viitalan ohjaamana. Tekstin oli suomentanut Reita Lounatvuori. Näytelmän vanhempana avioparina nähtiin teatterin omat Anne Niilola (Martha) ja Jarkko Sarjanen (George). Nuorena parina taas nähtiin nuoret vierailijat Veera Anttila (Honey) ja Akseli Ilvesniemi (Nick).

Näytelmän teksti on varmasti monille tutuin elokuvana, myös minulle. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun näin näyttämöllä version siitä. Näytelmä sijoittuu yhteen iltaan, tai oikeastaan yöhön, kun kaksi pariskuntaa tapaa toisen kotona yliopistolla järjestettyjen juhlien jälkeen. Pariskunnat ovat juuri vasta tavanneet ja tutustuvat vasta toisiinsa. Tutustuminen lähtee kuitenkin nopeasti paljon syvempiin vesiin kuin vain perus small-talkiin.

Teksti on koskettava ja voimakas parisuhteen kuvaus, jossa revitään todella monenlaisia haavoja auki. Intensiivisyydessään tämä ei ole helpoin näytelmä tuoda uskottavasti lavalle. Esityksessä oli ensi-illassa vielä ehkä pientä kankeutta havaittavissa ja näytelmän paikoin todella nopeatempoinen dialogi vielä haki rytmiään, mutta kokonaisuutena homma toimi ihan hyvin. Etenkin näytelmän nuoret olivat todella hyviä ja luontevia. He toivat koko hommaan sellaista eloa, mitä ei luultavasti olisi kokonaisuuteen saatu vain teatterin vakiokaluston voimin.

Pienistä puutteista huolimatta tämä sain minut lopussa itkemään harvinaisen paljon. Vaikka helposti itkenkin milloin mitäkin niin harvoin kovinkaan vuolaasti, mutta jokin tässä onnistui tökkäämään johonkin sopivaan hermoon. Tosin olin kyllä katsomon ainoa kyynelehtijä, joten todennäköisesti jonain toisena hetkenä vaikutus olisi ollut hieman laimeampi.

21.9.2024 ensi-iltaan suurelle näyttämölle tuli ”elämää suurempi musikaali” Big Fish – kalajuttuja. Musikaalin käsikirjoitus on John Augustin (suomennos Paavo Leppäkoski) ja musiikki on Andrew Lippan käsialaa. Ohjauksesta vastasi Miko Jaakkola. Keskeisimmissä rooleissa Edward Bloomina Antti Leskinen sekä Juho Markkanen, Will Bloomina Kalle Kurikkala, Sandra Bloomin rooleissa Marika Huomolin sekä Lise Holmberg ja Josephine Bloomina Ella Mustajärvi. Näyttämöllä rooleissa oli pääasiassa siis teatterin omaa väkeä, vierailijoina ainoastaan lapsinäyttelijät sekä ensemble.

Big Fish on elokuvasta muokattu näyttämölle musikaaliksi. Se kuljettaa katsojat läpi Edward Bloomin seikkailujen. Hänen poikansa Will toivoisi, että isä jättäisi tarinat taakseen ja kertoisi hänelle todellisesta itsestään, mutta mikä sitten on totta ja mikä ei? Edward on aina halunnut elämässään vain ratkaista ongelmat rauhanomaisesti eikä ole kieltäytynyt koskaan seikkailuista. Hänen tarinoissaan on pientä kalajuttujen makua, mutta mitä elämä olisi ilman kirkkaita värejä. Tämä on kertomus paitsi elämää suuremmasta rakkaudesta, myös isän ja pojan suhteesta haasteineen.

Menin hieman pelonsekaisin tuntein katsomaan tätä, sillä Big Fish on yksi suosikkielokuviani. Musikaali on tietenkin aivan elokuvasta erillinen eläin, mutta yllättävänkin hyvin se tavoittaa elokuvan hengen. Kotkassa on useita hyvin ilmaisuvoimaisia laulajia ja etenkin Juho Markkanen oli aiemmasta petrannut laulua (ja vähän kyllä näyttelemistäkin) todella hienosti.

Lavastus oli hienosti toteutettu screenin, verhojen ja melko kevyiden lavasteiden avulla. Etenkin syvyyttä oli hyödynnetty upeasti. Hetkittäin kaipasin elokuvasta tuttua yltäkylläistä, ylisaturoitunutta värimaailmaa, mutta yleisesti ottaen kokonaisuus oli todella onnistunut.

Blogin kuvat: Kotkan kaupunginteatteri