Avainsana-arkisto: wsoy

Paluu nuortenkirjallisuuteen – WSOY:n nuortenkirjailta

Lupasin vähän aikaa sitten kummilapselleni (5v), että teen vielä vinkkauksen Instagramiin lastenkirjallisuudesta. Se onkin yksi tavoitteistani kirjamessuille, että saisin paremmin otetta sen osaston uutuuksista sillä tällä hetkellä olen niistä peleistä täysin ulkona.

Mikäpä olisikaan parempi laskeutuminen kohti lastenkirjoja kuin nuortenkirjat. Askel askeleelta kohti lapsuutta. Nuortenkirjoja ja YA-osastoa luen satunnaisesti, mutta niitäkin aivan liian harvoin. Olen somettajan aika vahvasti profiloitunut aikuisille suunnattuun kirjallisuuteen ja jopa vahvasti K-18 osastoon, joten oli todella iloinen yllätys, että sain kutsun WSOY:n nuortenkirjailtaan Kirja.fi kaupalle sateisena torstaina 3.10.2024.

Leena Paasio, WSOY:n Essi Kytöhonka ja Annukka Salama

Illassa keskiössä olivat tällä viikolla ilmestyneet Leena Paasion Meren koskettamat ja Annukka Salaman Asioita joista en tiennyt pitäväni. Molemmat ovat todella pidettyjä kirjailijoita, joita olen pitkään halunnut lukea ja nyt viimein se tulee tapahtumaa. (Varmasti, toisen aloitinkin jo.) Oli todella kiinnostavaa kuulla kirjailijoiden kertomana teosten synnystä ja myös niiden yllättävistä, vahingossa syntyneistä yhtymäkohdista.

Graafikot Kaisu Sandberg ja Riikka Turkulainen.

Illan toinen haastattelu keskittyi kirjojen kansiin. Ne ovatkin aihe jolla on niin iso merkitys, mutta joista puhutaan aivan liian harvoin. WSOY:n omat graafikot Kaisu Sandberg ja Riikka Turkulainen kertoivat nuortenkirjojen kansien tekoprosessista ja kaikesta siitä mitä heidän työhönsä in-house graafikoina kustantamossa kuuluu. Oli todella mielenkiintoista kuulla kansista lisää, etenkin kun myös teosten kirjalijat pääsivät kommentoimaan näkemystään.

Kirjojen kansitaide on hieman noussut enemmän keskusteluun Anni Kytömäen tuoreimman teoksen kannen myötä, missä tekoälyllä on ollut iso rooli, mutta olisi hienoa jos kansista keskusteltaisiin yleisesti enemmänkin taiteena ja kiinteänä osana kirjallisuutta eikä vain satunnaisesti kohujen varjolla.

Illan lopuksi saimme vielä kansipaljastuksen Mari Rengon tulevan fantasiaesikoisen Pihlajapalatsin kannesta, joka on muuten Kaisu Sandbergin käsialaa.

Hieman jouluisesta värimaailmastaan huolimatta, joudumme odottelemaan tätä hurmaavalta vaikuttavaa teosta ensi kesään asti.

Tänä vuonna olen oman tilastoni mukaan lukenut tasan yhden ja sekin on syksyn uutuuksia. Tästä ihmemaahan (WSOY 2024) on Salla Simukan ja Siri Kolun toimittava novellikokoelma, joka johdattaa lukijat Ihmemaahan Liisan jäljissä. Kirjassa on toimittajien lisäksi novellit yhdeksältä muulta eturivin kirjailijalta. Liisan fanina olin ennakkotilannut tämän teoksen jo keväällä. Onneksi WSOY:n illan jälkeen minulla on kasapäin sekä kirjoja, että vinkkejä mistä jatkaa nuortenkirjojen parissa.

Matka Sysipimeästä Susipisteeseen

Myönnän olevani todella huono lukemaan dekkareita, koska niitä lukiessa ennalta-arvattavuus ärsyttää minua enemmän kuin vaikkapa romanttisessa viihteessä. On kuitenkin muutamia poikkeuksia sääntöön ja yksi suosikkisarjoistani onkin juuri dekkari- tai oikeammin ehkä jännärisarja.

Pekka Hiltusen Studio-sarja on viisi osainen sarja, joka seuraa Lontoossa toimivan salaperäisen Studio nimisen organisaation toimintaa ja etenkin siihen tiiviisti kytkeytyviä kahta suomalaista naista.

Sarja on ilmestynyt vuosien 2011-2023 välillä ja siihen kuuluvat:
Vilpittömästi sinun (2011)
Sysipimeä (2012)
Varo minua (2015)
Syvyys (2019)
Susipiste (2023)

Ensimmäisen osan julkaisi Gummerus ja loput ovat WSOY:n kustantamia. Vilpittömästi sinun voitti ilmestymisvuotenaan Vuoden Johtolanka palkinnon.

Keskiössä sarjassa on Lontoossa graafikkona lehdessä työskentelevä Lia, joka tutustuu toiseen suomalaiseen, Mariin. Marin työnä on johtaa Studiota, salaperäistä yksikköä joka kamppailee kaikenlaista hyväksikäyttöä, vallan väärinkäyttöä ja rikollisuutta vastaan. He esimerkiksi nostavat poliitikkojen rötöksiä esiin ja kaivelevat kyberajan uudenlaisia ja poikkeuksellisia rikoksia omilla, hieman harmaalla alueella liikkuvilla keinoillaan. Lia päätyy vähitellen mukaan Studion projekteihin. Lopulta niin poliisi kuin vähemmän kunnialliset tahotkin kiinnostuvat Studion toiminnasta. Lisäksi sekä Marin että Lian menneisyydestä löytyy kaappi kaupalla luurankoja hommaa rikastamaan.

Itse löysin sarjan sen toisen osan Sysipimeä ilmestymisen aikoihin, kun bongasin kirjailijan haastattelun aamutelevisiossa ja kuvaus dekkarista suomalaisilla (nais)päähenkilöillä, joka sijoittuu Lontooseen ja käsittelee uudenlaista kyberrikollisuutta, kuulosti silloin vuonna 2012 joltain ihan uudelta.

Luin tuon toisen osan sarjasta ensimmäisenä ja vasta sitten palasin sarjan alkuun. Ensimmäiset pari osaa toimivatkin hyvin myös itsenäisinä teoksina, mutta sen jälkeen niissä alkaa olla enenevissä määrin jatkuvaa juonta mukana eli loput osat kannattaa lukea järjestyksessä.

Studio toimijana ja kaksi suomalaista siellä salaisia projekteja vetämässä ei ole erityisen uskottava asetelma, mutta ykkösluokan viihdettä se on. Toisaalta hieman epäuskottava lähtökohta tekee sen, että ei ainakaan tarvitse lukiessa pohtia mikä on totta, mikä voisi olla totta ja mikä ei, vaan voi vaan heittäytyä seikkailuun. Vähän samaan tapaan kuin katsoisi seikkailuelokuvia, kuten Bondeja, Mission Impossibleja tai vetävää TV-sarjaa. Susipiste ainoastaan hieman rikkoo tätä tuomalla tapahtumat Suomeen ja lähemmäs omaa todellisuuttamme.

Koska sarja on ilmestynyt niin pitkän ajan kuluessa, siinä näkyy myös jonkun verran teknologian kehitystä sekä esimerkiksi journalismissa tapahtunut muutos perinteisestä mediasta kohti sähköisiä medioita. Ne heijastuvat kiinnostavasti Studion toimintaan sekä hahmojen elämään vaikka hahmoille aikajakso ei ole ollut yhtä pitkä kuin meille lukijoille ensimmäisen ja viimeisen osan välillä.

Sarjan viimeinen osa Susipiste (2023) ilmestyi juuri, kesäkuussa 2023. Luin sen noin neljä vuotta edellisen osan jälkeen ja muistijälki aiemmasta oli edelleen niin vahva, ettei ollut mitään ongelmaa päästä ilman kertausta maailmaan takaisin sisään ja kärryille siitä mihin tilanne on neljännen osan lopussa jäänyt. Se kertoo paljon siitä kuinka kiinnostavan maailman ja vetävän tarinan Hiltunen on luonut.

Sarjan lopetus oli ihan onnistunut. Suurin osa asioista tulee päätökseen ja keskeiset hahmot saavat välitilinpäätöksensä, jos eivät aivan onnellista loppuaan. Toisaalta se jättää kutkuttavasti myös asioita auki. Kaikkea selitetä auki tai vedetä täydellisesti yhteen mikä sopii sarjassa kokoajan kulkeneeseen salaisuuksien verkkoon hyvin.