Kirjasome on suositumpaa kuin koskaan ja uusia tilejä syntyy päivittäin niin Instagramiin kuin TikTokiin. Yhteisön omia, sisältäpäin syntyneitä tapahtumia järjestetään jatkuvasti ympäri maata. Samalla viime aikoina minusta on tuntunut entistä enemmän, että se kirjasome johon aikoinaan rakastuin ja johon liityin 2019 on kuolemassa. Miksi näin on ja mistä tunne kumpuaa?
Sanoin viime syksynä yhdessä haastattelussa, missä minulta kysyttiin miltä kirjasomen tulevaisuus näyttää, että uskon sen hajaantuvan useaksi yhteisöksi ja enenevissä määrin eri alustoille. Hyvinkin lyhyessä ajassa, vajaassa parissa vuodessa kirjasome on jo jakautunut kahtia: toinen puoli on Instan kuviin ja teksteihin painottuvassa maailmassa ja toinen TikTokin videoissa. Vain harva tili pärjää vahvasti molemmissa.
Teen itse molempia, mutta en jaksa panostaa videoiden editointiin ja videolla toimivien konseptien kehittelyyn siinä määrin, että tilini pärjäisi erityisen hyvin. Algoritmihan vaatisi julkaisuja päivittäin nostaakseen videoita esille. Suomalainen kirjatok on myös hyvin homogeeninen ja vähän tylsä maailma olla. Siellä nousee hyvin yksipuolisesti kirjoja esiin ja algoritmi tietenkin vielä suosii samankaltaisia sisältöjä yli yksilöllisten. Esimerkiksi Ruotsin, Saksan, Ranskan, Hollannin ja Britannian kirjatok valikoima tarjoilee todella paljon monipuolisempaa sisältöä, minkä vuoksi itse seuraan lähinnä niitä. Pyrin toki tuomaan esille omilla videoillani esiin laajasti kaikkea sitä mikä itseäni kirjallisella kentällä kiinnostaa, mutta vähän turhauttavaltahan se tuntuu yrittää, kun videot eivät siellä nouse.
Instagramissa taas on aina ollut tietty jakauma mitä kirjatileihin tulee: on tilit missä painotus on kauniissa kuvissa ja kirjaesittelyissä ja toisaalta on ne joissa panostus on kritiikissä ja kulttuurikeskustelussa ja ehkä vähemmän visuaalisuudessa. (Toki on myös tilejä joilla on molempia.) Nykyään niiden rinnalle on noussut TikTokin vanavedessä myös videoformaatti. Metan algoritmit eivät suosi kirjasisältöä. Itse asiassa ne painavat niitä usein alas, koska kuvissa on vähemmän ihmisiä, ja tietenkin jo kuviin liitetyissä teksteissä on yksikin Metan haaviin kyseenalaisena jäävä sana, se on melkeinpä kuolinisku kyseiselle julkaisulle.
Pelkästään kirjallisuuteen tai kulttuuriin liittyvällä sisällöllä ei Suomessa voi nousta edes keskikokoiseksi vaikuttajaksi Instagramissa. Suurimmatkin tilit ovat käytännössä vielä mikrokokoisia. TikTokissa tämä on jo mahdollista, mutta siihen on vaikuttanut itse alustan lisäksi myös se, että mainostavat tahot haluavat hyödyntää videoalustaa, koska siellä näyttömäärät ovat luonnollisesti alustan rakenteesta johtuen suurempia. Se, onko suurempien näyttölukujen takana ostovoimaa onkin sitten aivan toinen kysymys ja vaatisi ihan oman analyysinsä.
Rahalla on tässä kyllä keskeinen rooli, vaikka ammattivaikuttajat jättäisimmekin omaan arvoonsa. Raha on kuitenkin se mikä kustantamoja pyörittää. Kirjailijat nostavat usein haastatteluissaan ja kiitospuheissaan esille kirjasomen merkityksen juuri kritiikin kannalta, koska media ei kirjoja enää nosta kuin harvakseltaan. Kustantamot ovat aiemmin olleet myös vahvasti tukemassa kirjasomeen ja blogeihin kritiikkejä kirjoittavia. Toki kustantamojen kannalta se on ilmaista tai edullista mainosta. Ja nykyään yhä enemmän näkyy se, että kustantamojen kiinnostus kritiikkejä kirjoittavia kanavia kohtaan on laskenut kuin lehmän häntä ja sen sijaan huomio on siirtynyt sinne mistä rahaa voi helpommin saada – kauniisiin kuviin ja iloisesti kirjoja esitteleviin videoihin, joissa ei ole kritiikin häivääkään. Se on tietenkin aivan ymmärrettävää, bisnes on bisnestä, mutta kirjallisuutta elävänä ja hengittävänä ihmisenä haluaisin kovasti uskoa myös sellaiseen maailmaan, missä isommatkin kirjoja julkaisevat tahot näkisivät arvoa myös kritiikissä.
Miksi tällä sitten on väliä? Ei sillä ehkä olekaan, mutta se mikä itseäni tässä on alkanut hiertää on, että vielä muutama vuosi sitten kirjasome oli voimakkaasti, oikeastaan kasvavissa määrin, aktiivisen kirjallisuus- ja kulttuurikeskustelun keskus. Edelleen sitä löytyy, mutta nykyään kunnon kritiikkejä ja keskustelua saa sieltä kaivamalla kaivaa esiin. Ehkä se on yhteisön koon mukanaan tuoma haaste, että kriittinen keskustelu hukkuu kauniiden kuvien ja esittelyjen joukkoon. Monia tämä ei varmasti haittaa ja joku taikahan siinä on, kun sellaisia sisältöjä tippuu kuin sieniä sateella. Itse koen tämän hieman masentavana, koska kritiikkejä ei enää juuri julkaista perinteisessä mediassa, joten some on ollut se paikka missä kirjallisuuskritiikki on elänyt vahvinta elämäänsä viime aikoina.
Samaisessa haastattelussa johon aiemmin viittasin ennustin samassa yhteydessä myös pidemmän muodon paluuta somen videoiden ja kauniiden kuvien rinnalle. Ehkä näin onkin. Substack, jonka maailmaan en ole vielä itse päässyt, on vetänyt monia kirjailijoita ja bloggaajia puoleensa, samoin Patreonin kaltaiset alustat. (Itsekin olen leikitellyt ajatuksella kirjallisen OnlyFansin perustamisella, mutta se on toistaiseksi jäänyt ajatuksen tasolle. :D) Kirjablogit kerävät edelleen lukijoita vahvasti, jotkut jopa ennätyksellisen paljon, mikä on upeaa. Itse olen myös tilannut muutamankin eri kirjallisuuslehden, siis ihan perinteisen painetun, jotta saan kritiikkiannokseni ainakin sieltä, jos sitä en internetistä jaksa kaivaa.
Tunnen tätä miettiessäni myös piston omassa sydämessäni, sillä arvostelijan liittoon kuuluvana kriitikkona minunkin pitäisi taistella asian puolesta kirjoittamalla enemmän. Elämä vaan usein tulee pitkän muodon tielle ja ajaa kohti Instagramin helppoa lyhyyttä. Olen kyllä vakavasti harkinnut sisältöjen julkaisemisen siirtämistä Instasta tänne ja sen käyttämistä lähinnä vain tänne ohjaamiseen. Ehkä tässä vähemmän voisi olla enemmän ja kolmen viikoittaisen kirjajulkaisun sijaan yksi tai kaksi pidempää kritiikkiä olisi arvokkaampaa. Samalla olen pohtinut koko kirjasome identiteettiäni, koska kaikki lähti liikkeelle halustani nostaa romantiikkaa ja erotiikkaa esille, mutta trendien muututtua, romantiikka ei todellakaan kaipaa enää minun ääntäni. Erotiikasta en kyllä luovu, mutta muilta osin someidentiteettini on hieman hukassa. Ehkä senkin voisi löytää uudelleen kirjoittamalla.
En tiedä saako kukaan kiinni näistä ajatuksistani, mutta palataan takaisin siihen mistä lähdin liikkeelle. Onko kirjasome kuolemassa? Tuskin, mutta se on muuttumassa. Se on kasvanut liian suureksi ollakseen enää yksi iso yhteisö ja jakautuu väkisinkin alaryhmiin. Ehkä pitää vain hyväksyä asia ja siirtyä eteenpäin, unohtaa vanha ihana, avoin ja iso kirjayhteisö ja keskittyä vaalimaan niitä omia pienempiä piirejäni, jotka sitä kautta ovat syntyneet.
