iirisl

Kirjasta: Seija – Nainen jota ei ollut

Seija - Nainen jota ei ollut kirjan kansi

Mainos / Seija – Nainen jota ei ollut kirja saatu pyytämättä kustantajalta S&S.

Sain mieluisana yllätyksenä Niina Kivilän tuoreen kirjan Seija – Nainen jota ei ollut (2025, S&S). Teos alkaa puhelusta, jonka Kivilä sai 2016 enoltaan, joka pyysi Kivilää hankkimaan äitinsä puolesta kukkalaitteen tämän siskon hautajaisiin. Ennen tätä puhelua ei Kivilä ollut tiennyt äidillä olleen Seija nimistä siskoa lainkaan. Seija oli jo lapsena sijoitettu laitoshoitoon, mutta kukaan Kivilän elossa olevista sukulaisista ei osaa oikein kertoa milloin ja miksi. Tästä lähtee liikkeelle Kivilän matka oman perheensä historiaan ja siinä ohessa hoitamisen historiaan Suomessa.

Kivilän kirja oli paitsi tietokirja, myös henkilökohtainen tarina hänen suvustaan ja kirjaan on rakennettu hieno juonen kaari lähtöpisteen puhelusta, läpi selvitysretkien Savossa aina Seijan viimeiseen hoitopaikkaan, missä viimein vastauksia löytyy hieman enemmän. Seijan tarinan kaaren rinnalla kulkee Kivilän oma tarina Seijan jäljillä, samalla käsitellen omaa suhdettaan äitinsä sairastumiseen ja pitkään laitoshoitoon. Kirja on siis tietokirja, osin elämäkerrallinen ja kirjoitettu hienolla lähes kaunokirjallisella otteella, joka sopii näihin molempiin, mutta tekee lukemisesta helppoa ja miellyttävää.

Kirjassa vieraillaan niissä hoitolaitoksissa, joissa Seijan tiedetään olleen ja tutustutaan paitsi niiden toimintaan, myös laajemmin laitoshoidon eri vaiheisiin Suomessa 1900-luvun alkupuolelta eteenpäin. Diagnoosit, hoitokeinot ja metodit ovat muuttuneet ja kehittyneet, mutta toisaalta näin läpikäytynä, moni asia tuntuu olevan myös edelleen samoin kuin 100 vuotta sitten. Tässä historiassa näkyy paitsi lääketieteen kehitys, myös yhteiskunnan kehitys. Ennen laitoksiin joutui paitsi todellisen sairauden, myös esimerkiksi köyhyyden takia ja erityisesti naiset mitä erilaisimmista syistä, usein aivan turhaan. Naisten, vammaisten ja eri vähemmistöihin kuuluvien lääketieteellinen historia on kytköksissä vahvasti myös ihmisoikeuksien kehityksen historiaan.

Seijan tapauksessa kyseessä on ollut aivan todellinen sairaus, mutta kirja avaa Seijan tarinan varjolla etenkin aiemmin mainitsemaani naisten hoidon historiaa sekä myös sitä kuinka ylipäätään kaikkia vammoja ja muita erilaisuuksia pitkään haluttiin karsia kansasta ja estää siirtymästä tuleville sukupolville. Lukeissani mieleeni tuli muutamiakin muita kirjoja joissa samaa aihetta käsitellään. Jos siis aihe kiinnostaa niin alla muutama vinkki!

Salla Fagerström: Liisa Kauppinen – Tiedän sen mahdolliseksi (2019, Like)
– Liisa Kauppinen kuuroutui viisivuotiaana, aikana jolloin kuurojen asema oli Suomessa todella huono ja viittomakielen sitäkin huonompi. Hän on joutunut taistelemaan kaikesta siitä mitää kuulevat pitävät itsestäänselvyytenä: koulutus, työpaikka, perheen perustaminen. Hän ryhtyi jo nuorena tekemään ihmisoikeustyötä, joka on mullistanut kuurojen asemaa ympäri maailman. Liisan elämäntarinan ohella kirja avaa kaikkea sitä mitä kuurot ja viittomakieliset vähemmistönä ovat joutuneet historian saatossa kokemaan syrjinnästä pakkosterilisaatioihin.

Alice Wong (editor): Disability Visibility (2020, Vintage)
– Disability Visibility on kokoelma omaäänisiä kertomuksia, tositarinoita vammaisuudesta. Monet näistä ovat intersektionaalisia ja kirjoittajat ovat kokeneet syrjintää paitsi vammansa, myös esimerkiksi etnisytensä, sukupuolensa tai seksuaalisen suuntautumisensa takia. Kirjoittajat ovat pääosin yhdysvaltalaisia ja kaikki ovat tästä päivästä. Kirjaa ei valitettavasti ole suomennettu.

Elinor Cleghorn: Sairas ja viallinen – Naiset lääketieteen historiassa (2021, suomennos Veli-Pekka Ketola, Bazar)
– Sairas ja viallinen on populaariin muotoon kirjoitettu tietokirja naisten lääketieteellisestä historiasta. Lääketieteen historialla on vahvat kytkökset yhteiskunnan ja kulttuurin historiassa. Naisten kohtalo mitä lääketieteeseen tulee (ja toki kaikkeen muuhunkin) on ollut läpi historian voimakkaasti miesten käsissä. Tämä kirja käy läpi tätä historiaa eri näkökulmista ja pureutuu erilaisiin naisten kohtaamiin haasteisiin ja vääryyksiin.

Teatteriarvio: Anna Liisa

(Artikkelikuva: valokuvaaja Veera Konsti / Kajaanin kaupunginteatteri)

Kevään viimeinen teatteri ennen kesäteatterikautta oli tällä kertaa & Espoon Teatteriin Kajaanista vierailulle tullut Anna Liisa. Kajaanin kaupunginteatterin ja Routa Companyn yhteistuotanto sai positiivista huomiota viime vuoden puolella niin Kajaanin esityksissä kuin Tampereen Teatterikesässä.

Näytelmän on ohjannut Kajaanin kaupunginteatterin johtaja Anni Mikkelsson. Sen pääroolissa Anna Liisana nähdään Milla Kuikka ja muissa rooleissa Jukka Peltola, Vera Veiskola, Maija Viipuri, Satu Turunen, Mika Silvennoinen, Jose Viitala, Teija Töyry sekä Janne Kinnunen.

Näytelmä oli mielenkiintoinen sekoitus modernia ja alkuperäistä Minna Canthin tekstiä. Esitys kesti kokonaisuudessaan noin 2 tuntia 40 minuuttia, mutta puoliajat jakautuivat hieman epätasaisesti. Näytösten katkokohta oli luonteva, mutta ensimmäinen puoliaika olisi kaivannut vartin verran tiivistämistä. Siinä alkoi paikoin olla jo turhaa toistoa väliaikaa kohden. Toinen puoliaika oli napakampi.

Oli todella kiinnostava idea tuoda todella ajankohtaista nykymusiikkia osaksi esitystä. Itse haluaisin ainakin kuulla mitä mieltä Minna olisi ollut Bämän viestistä! Myös iso plussa lavastuksesta, joka oli varsin pelkistetty, mutta kuitenkin sisälsi ison määrän kiinnostavia yksityiskohtia. Ja etenkin toisen puoliajan suuret maalaukset olivat upeita.

Milla Kuikka tulkitsi Anna Liisaa yhtäaikaa voimakkaasti ja herkästi, ilmentäen hienosti hahmon sisäistä kamppailua. Tanssitaiteilija Maija Viipuri ilmensi voimakkaasti Anna Liisan mielessä edelleen elävää lasta. Myös muu ensemble teki enimmäkseen vahvoja tulkintoja, joskin muutaman hahmon tulkinta oli mielestäni ehkä enemmän kesäteatteriosastoa kuin tähän kokonaisuuteen sopivaa. Kokonaisuus oli kuitenkin oikein toimiva.

Teatteriarvio: Pyörre

Kevätkauden neljäs teatteri oli Sara Stridsbergin Pyörre Koko Teatterissa.
Näytelmän alaotsikko on Rakkauden Antarktis revisited (näytelmä kuolleelle naiselle) ja se perustuu Stridsbergin Rakkauden antarktis romaaniin. Romaani taas sai innoituksensa Ruotsissa 80-luvulla tapahtuneesta paloittelusurmasta.

Kuva yllä sekä artikkelikuva: Eveliina Lappi (Koko Teatteri)

Näytelmän oli suomentanut ja ohjannut Helena Kallio. Pääroolissa kuolleena Kristiinana esiintyi Fanni Noroila ja muissa rooleissa Jani Toivola, Nelly Kärkkäinen, Anna Veijalainen, Ari Numminen, Roderick Kabanga sekä Senna Vodzogbe. Esityksen musiikista vastasi Timo Hirvonen.

Pyörre oli ehdottomasti teatterikevääni tähän astinen huippu, jota on vaikea ylittää. Kävimme katsomassa kauden viimeisen esityksen, joten lavatyöskentely oli varmasti jo hioutunut kevään mittaan, mutta nyt se ainakin oli aivan huippua. Jokainen liike mitä lavalla nähtiin oli juuri oikeassa paikassa.

Fanni Noroila loisti eräänlaisena kertojana toimivana Kristiinana, joka on lähes koko ajan näyttämöllä ja suurimaan osan ajasta myös äänessä. Harvoin on ilo nähdä näin taitavaa, tarkkaa ja silti voimakkaasti tunteita välittävää näyttelemistä. Pelkästään valtava tekstin määrä mikä hahmolla on on jo niin vaativa, että kaikki ei siihen pystyisi. Aivan huikea suoritus.

Myös muut näyttelijät olivat erittäin hyviä ja koko ensemble toimi saumattomasti yhteen. Näytelmän minimaalinen lavastus, lavaa lähes kokonaan ympäröivä katsomo ja aivan lähellä oleva yleisö eivät anna mitään suojaa näyttelijöille, joten pienetkin rikkeet välittyisivät katsojille ja rikkoisivat intensiteettiä. Tällaisia ei kuitenkaan ollut huomattavissa lainkaan. Aivan erinomaista teatteria!

Kirjallinen jännäri-ilta Otavalla 25.3.2025

Mainos / PR-tilaisuus, kutsujana Otava sekä mainittu Hanni Maulan kirja saatu kustantajalta

Tiistaina 25.3.2025 vietettiin Otavalla jännäri-iltaa, mihin sain ilon osallistua kutsuttuna. Tämä, nyt jo kai perinteeksi muodostunut keväinen tilaisuus pitää sisällään kirjailijoiden haastatteluja, aikaa keskustella kirjailijoiden kanssa, hakea signeerauksia ja shoppailla Otavan kirjakaupassa sekä toki myös mahdollisuuden seurustella muiden kirjaintoilijoiden kanssa. Tänä vuonna haastateltavan oli viisi kirjailijaa, joista neljä oli kotimaisia ja yksi ulkomainen tähtivieras.

Neljä jännityskirjaa esitteillä — Illan kirjoista jo ilmestyneet esillä tilaisuudessa.

Haastattelut aloitti Hanni Maula, jonka esikoinen Vintagea ja veritekoja imestyy viikolla 15. Kirja edustaa niin kutsuttua cozy crime genreä eli leppoisaa rikosviihdettä ja avaa uuden Helvi Helve tutkii -sarjan. Kirja sijoittuu Hauholle, missä utelias eläkeläinen Helvi Helve puudelinsa kanssa kiinnostuu naapurinsa yllättävästä kuolemasta. Pian hän, apunaan paikkakunnalla melko tuore perinnerakentaja Riitta sekä kyläkaupan Hannu, alkavat setviä tätä antiikkiharrastajan yllättävää kuolemaa.

Vaikka kirja ei ole vielä ilmestynyt, olen sen jo lukenut, koska sain siitä ennakkokappaleen jo aiemmin. Tai en ehkä voi sanoa lukenut, koska jätin kirjan kesken, mutta tutusunut kuitenkin. Kirjan asetelma oli herkullinen, mutta en itse pidä Maulan käyttämästä humoristisesta kirjoitustyylistä ja se mikä katkaisi kamelin (tai kirjan) selän minulle oli jatkuvasti vapaana oleva puudeli. Kirjassa Helviä toistuvasti pyydetään laittamaan koira hihnaan, mutta näin ei tapahdu ja se oli koiranomistajana minulle liian ärsyttävää, että olisin voinut nauttia kirjasta. 😅

Illan toinen esikoiskirjailija oli Joel Kangas, jonka esikoista Kaamos olen kuullut kehuttavan todella paljon. Itse pidän paljon Lappiin sijoittuvista jännäreistä, koska niissä usein harvaan asuttu ympäristö ja alueen luonto tuovat oman taikansa jännitykseen. Odotankin siis innolla Kaamoksen lukemista.

Illan kokeneemmat kotimaiset kirjailijavieraat olivat Eeva Louko, jonka Ronja Vaara -sarjan uusin osa Suljettu talo on vasta ilmestynyt sekä Tiina Raevaara, jolta taas on tullut uusi teos Peilityyni osaksi Raevaaran tiedemaailmaan sijoittuvaa jännityssarjaa. Raevaaran teoksiin olen aiemmin tutustunut, mutta hänen jännäreitään en ole vielä lukenut, mutta tämä haastattelu sai kyllä niistä kiinnostumaan.

Illan ulkomaisena vieraana oli ihastuttava Emelie Schepp. Monille on varmasti tuttu hänen Jana Berzelius -sarjansa, mutta nyt on juuri ilmestynyt uutuus Kuolema heinäkuussa, jonka on tässä vaiheessa vielä ainakin sanottu olevan stand-alone romaani. Haastattelusta saattoi kuitenkin lukea hieman rivien välistä, että rikostutkija Maia saattaa ehkä kuitenkin saada oman sarjansa myös.

Oli todella mielenkiintoista kuulla Scheppin kertovan oman kirjalijanuransa alusta. Hän julkaisi aikoinaan ensimmäisen romaaninsa omakustanteena saatuaan kustantamoilta hylkäyksen ja PR-ammattilaisena päätti lähteä itse myymään sitä ympäri Ruotsin eri kauppoihin ja toreille, samaan tapaan kuin yleensä kaupataan uutuusjogurtteja tai ties mitä pölyrättejä. Se vaati todella paljon jalkatyötä, mutta kannatti, koska kirja möi lopulta yli 40 000 kappaletta ja avasi ovet kansainvälisille markkinoille, sekä niihin hänet hylänneisiin kustantamoihin.

Kuusi faktaa minusta lukijana

Instagram-haasteet jatkuvat. Nyt on aika tutustua hieman minuun lukijana ja vuorossa #6faktaalukemisesta, jonka minulle heitti @vielamuutamasivu helmikuussa 2025.

Outous ja säröt kiinnostaa

Parhaissa kirjoissa on jotain hieman outoa, hahmoissa säröjä, jotain epätäydellisyyksiä ja epäsovinnaisuuksia. Parhaat kirjat ovat niitä, jotka jakavat mielipiteitä voimakkaasti ja herättävät tunteita niin tarinallaan kuin rakenteellaankin.
Kuuntelen äänikirjapalveluista enimmäkseen kirjoja, jotka omistan myös fyysisenä kirjana.

Tämä johtuu osin siitä, että ilman kuuntelemista TBR-pinoni kasvaisivat holtittomasti ja aikaa lukemiselle olisi vähemmän, mutta haluan myös tukea kirja-alaa maksamalla fyysisistä kirjoista myös silloin, kun tiedän tulevani kuuntelemaan kirjan. Tykkään myös vaihdella eri formaattien välillä ja välillä myös käännöksen ja alkuperäiskielisen välillä. Viimeisenä ja hieman pinnallisena syynä voisin myös lisätä, että näyttäväthän oikeat kirjat kuvissa kivemmilta kuin ruudut tai kuvakaappaukset. 😀
Voin lukea kirjoja neljällä eri kielellä

Luen pääasiassa suomeksi ja englanniksi, mutta osaan myös ruotsia ja ranskaa riittävän hyvin kirjojen lukemiseen. Yritän lukea vuosittain ainakin yhden kirjan sekä ruotsiksi että ranskaksi taidon ylläpitämiseksi. Toki kirjojen lisäksi tulee luettua myös muuta materiaalia näillä kielillä. Saksaa pystyn lukemaan myös sen verran, että lehtien luku ja somen selaus onnistuu, mutta romaanit ei mene.
Luen joka päivä ainakin hiukan

Niinäkin päivinä, kun päivästä ei irtoa lukemiseen aikaa, luen sängyssä vähintään sivun tai kaksi ennen nukkumaanmenoa. Yritän iltaisin jättää puhelimen ja muut laitteet (paitsi television) käsiltä pois viimeistään kahdeksan maissa ja lukea, mutta aina se ei onnistu tai aina eivät aivot suostu ottamaan luettua tekstiä enää päivän päätteeksi vastaan. Silloinkin kuitenkin sängyssä luen ainakin vähän.
Minulla on aina useampi kirja kesken

Minulla on aina vähintään 3 kirjaa kesken, yleensä enemmän. Vähintään kesken on yksi äänikirjana pääasiassa edistettävä, yksi kevyt viihde yöpöydällä illan viimeisiä hetkiä varten ja yksi muu kirja mitä luen muuten. Lisäksi usein myös Kindlessä (käytän sitä appia puhelimella ja padilla) on joku e-kirja kesken hätävarana, jos on aikaa, muttei kirjaa matkassa.
Lukupaikalla on väliä

Kotona ollessa en lue sängyssä kuin nukkumaan mennessä. Muuhun aikaan päivästä luen mieluiten joko olohuoneen tai kirjaston sohvalla. Keskityn paremmin jos ympärillä on hieman hälyä tai ääntä, joten pidän usein lukiessa televisioa taustalla auki tai musiikkia soimassa. Myös julkisilla paikoilla voin hyvin keskittyä, mutta kirjastossa tai vastaavassa hiljaisessa paikassa en.

Hyllystä viis

Seuraavana minun Instagram-haasteideni sarjassa vuorossa olisi #hyllystaviis tai #hyllystäviis, ääkköstenkäyttäjästä riippuen. Tämän haasteen olin saanut @sivujuttuja-tililtä helmikuussa 2025.

Viisi kirjaa, joita aina jaksan suositella:

Donna Tartt: Jumalat juhlivat öisin (ja Tikli myös)
Gabreille Zevin: Huomenna, huomenna ja huomenna
Sally Salminen: Katrina (ensisijassa vanha käännös, uusi on huonompi)
Tuire Malmsted: Metso & Vauramo -sarja
Satu Tähtinen: Moraalisten naisten kirjakerho -sarja

Viisi uutta suosikkia:

Ali Hazelwood: Deep End
Aiemmatkin Hazelwoodit olivat hyviä, mutta tämä on 🥵
Emily Rath: Pucking Around
Aase Berg: Akka
Navessa Allen: Light’s Out
Laura Tressel: Hengitys

Viisi kirjaa, jotka ansaitsisivat enemmän huomiota:

Niina Mero: Englantilainen romanssi
Tämä ilmestyi ennen kirjasomen suurta räjähdystä ja on jäänyt ehkä siksi vähemmälle huomiolle.
Hannu Väisänen: Antero-sarja kokonaisuudessaan
John Berendt: Midnight in the Garden of Good and Evil
Yksi all-time lempikirjoistani.
Bethany Clift: Love & Other Human Errors
Ostin tämän sattumalta ja tämä olikin aivan ihana ja erilainen rakkaustarina, missä tekoälyllä on keskeinen rooli.
Pekka Hiltunen: Studio-sarja
Suosikki dekkarisarjani, joka on mielestäni jäänyt näkyvyydessä muista sarjoista varjoon.

Viisi kirjaa, jotka ottaisin mukaan tulipalon sattuessa:

Todellisuudessa varmaan jäisin vaan kirjastooni arpomaan mitä pelastaa ja palaisin sinne, mutta jos jotain pitäisi valita niin samat kirjat kuin seuraavassa kysymyksessä.

Viisi kirjaa, joista muodostuu minun identiteettini:

Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo
J.R.R. Tolkien: Taru sormusten herrasta
Helen Fielding: Bridget Jones’ Diary
Truman Capote: Aamiainen Tiffanylla
Lewis Carroll: Liisa Ihmemaassa

Viisi kiinnostavinta lukematonta juuri nyt:

Anu Vähäaho: En voi sua unhoittaa poies + Niin kauan kuin voit rakastaa
Sierra Simone: Priest
Olivia Laing: The Garden Against Time
Miranda July: All Fours
Lana Ferguson: The Fake Mate

Toinen lukukerta toden sanoo

Saan tasaisin väliajoin Instagramissa siellä kiertäviä haasteita, mutta harvoin saan aikaiseksi siellä niihin vastattua. Senpä takia päätin kokeilla, josko niistä saisikin sarjan tänne blogin puolelle. Ensimmäisenä #toinenlukukertatodensanoo, jonka sain haasteena @lukutuuma:lta jo 2024 elokuussa.

Kirja, joka on niin hyvä, että olet lukenut sen useampaan kertaan, etkä ikinä kyllästy

On olemassa vain kolme kirjaa, jotka olen lukenut useammin kuin kaksi tai kolme kertaa ja voisin lukea aina vain yhä uudelleen: Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo, Gabriel García Márquezin Sadan vuoden yksinäisyys sekä Evelyn Waughn Mennyt maailma.

Kirja, josta pidit, mutta epäilet, että arvosana tippuisi, jos nyt lukisit sen uudelleen

Luulen, että aika monen kanssa kävisi näin, etenkin nuoruuden suosikkien. Sanotaan vaikka Louis de Bernièresin Kapteeni Corellin mandoliini ja Rebecca Wellsin Jumalaiset jajasiskot, jotka luin teininä ja silloin rakastin molempia.

Kirja, josta et lukuhetkellä pitänyt, mutta jolle haluaisit antaa uuden mahdollisuuden

Tunnen makuni aika hyvin enkä usko, että makuni siitä olisi muuttunut. Joskus toki voi olla kyse vain väärästä lukuhetkestä. Yksi suosittu kirja mistä en aikoinaan lukiessani pitänyt on Carlos Ruiz Zafónin The Shadow of the Wind. Siitä olen välillä miettinyt, että muuttuisiko mielipiteeni uudella lukukerralla, esimerkiksi jos lukisin sen suomeksi englannin sijaan.

Kirja, jonka ekalla yrittämällä jätit kesken, mutta joka myöhemmin luit loppuun ja josta pidit

Susanna Clarken Jonathan Strange ja herra Norrell meinasi jäädä toisellakin yrittämällä kesken, mutta kun sain sen taisteltua riittävän pitkälle, veti se lopulta tiiliskiven läpi. Hieno kirja, mutta ei niitä helpoimpia.

Kirja, josta et ensimmäisen lukukerran jälkeen osannut sanoa, mitä mieltä olit, ja joka kaipasi toista lukukertaa ajatusten selvittämiseksi

Ensimmäisenä tuli mieleen Mihail Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan. Se oli pääsykoekirjana, kun aikoinaan hain ensimmäisen kerran kirjallisuutta opiskelemaan ja ylioppilaskirjoituksista väsyneillä aivoilla se vaati muutamankin lukukerran ennen kuin aloin päästä hommasta jyvälle. Rakastin sitä kyllä jo heti ensimmäiseltä lukemalta.

Lukutuuman bonuskysymys: Mitkä kirjat haluaisit lukea uudelleen, jos vain malttaisit

Olen jo jonkun aikaa halunnut lukea uudelleen vanhan suosikkini John Berendtin Midnight in the Garden of Good and Evil. Olen lukenut sen muutamaankin kertaan, mutta edellisestä kerrasta on jo kauan. Toinen minkä uudelleenluvusta olen haaveillut viime aikoina on jo kertaalleen mainittu Mennyt maailma, jonka TV-sarjan haluaisin myös katsoa uudelleen pitkästä aikaa.

Teatteriarvio: Äidike

Kevään kolmas teatteri oli ensimmäinen vierailuni Keravalla sijaitsevaan Keski-Uudenmaan teatteriin. Kävimme työpaikkani kulttuurikerhon kanssa katsomassa Marta Barcelón käsikirjoittaman kahden naisen näytelmän Äidike. Näytelmän on ohjannut Lija Fischer ja rooleissa nähdään Sari Havas äitinä ja Sirja Sauros tyttärenä.

Sirja Sauros ja Sari Havas — Kuvat: Keski-Uudenmaan teatteri

Äidike on ns. kevyt draama äidistä ja tämän aikuisesta tyttärestä. Se tutkii heidän välistä suhdettaan ja sitä miten äiti-lapsi suhteesta voi rakentaa kahden aikuisen ihmisen suhteen. Paitsi, että he eivät oikeasti ole äiti ja tytär, ainakaan perinteisellä tavalla.

Koska en ollut itse valitsemassa mitä näytelmää katsomaan mentiin, lähdin mukaan tutustumatta mihinkään ennakkotietoihin. Tämä olikin todella positiivinen yllätys! Näytelmän äiti ja tytär toivat mieleeni Pedro Almodóvarin elokuvien naishahmot, jotka ovat todella samaistuttavia ja koskettavia monella tapaa, mutta pinnan alla (tai usein kyllä ihan avoimesti päälläkin) hieman erikoisia, haavoittuneita ja vinksahtaneita – rakastettavalla tavalla.

Havas ja Sauros saivat tuotua hahmoihin hurmaavaa lämpöä ja heidän väliseen suhteeseen inhimillistä koskettavuutta. Tunnelma ja intensiteetti kantoivat hienosti läpi koko näytelmän, mikä ei aina ole helppoa, kun näyttelijät ovat lavalla lähestulkoon koko näytelmän ajan.

Teatteriarvio: Vampira

Kevään toiseksi teatteriesitykseksi valikoitui vähän sattumalta KOM-teatterissa helmikuussa kantaesityksensä saanut Vampira. Näytelmän käsikirjoitus on Susanna Airaksisen ja Rosa-Maria Perän käsialaa ja ohjaus Airaksisen. Rooleissa olivat Tommi Eronen, Isla Mustanoja, Juho Uusitalo, Alina Tomnikov sekä Vilma Melasniemi, joista kaksi viimeistä esittivät nuorta ja vanhaa Maila Nurmea.

Näytelmä on nimensä mukaisesti Vampiran tarina eli maailman Vampirana tunteman amerikansuomalaisen Maila Nurmen (1922-2008) elämää kertaava teos. Se lähtee liikkeelle Mailan nuoruusvuosista, keskittyy vahvasti Hollywood uraan ja hetkittäin palaa aina Mailan vanhuuteen, missä hän muistelee menestyksen vuosiaan.

Aloitetaan näytelmän lavastuksesta, joka on todella pelkistetty, lähes tyhjä laatikko muutama eri tason kanssa. Tähän laatikkoon sijoitettuna on muutamia pysyvämpiä objekteja, kuten Mailan sohva ja lisäksi siellä käy hetkellisesti muutamia isompia elementtejä. Vaikka ymmärrän mitä tällä on haettu takaa ja miten tyhjyys antaa mahdollisuuden hyödyntää tilaa eri tavoin liikuttelematta lavasteita juurikaan, tuntui se jo hieman liiankin pelkistetyltä. Olisin kaivannut itse visuaalisesti eteeni jotain enemmän. Mielestäni niiden pelkistämisellä hukattiin mahdollisuus tuoda esille Mailan uralle keskeistä aikakautta eli vanhan Hollywoodin murtumista ja television nousua. Myös ns. Vampira-estetiikka loisti myös isolta osin poissaolollaan aivan muutamia yksityskohtia lukuunottamatta.

Kaikki mitä lavalla tapahtui ja näkyi oli vähän liian etäännytettyä. Mailan elämästä ei tämän perusteella saanut kovinkaan koherenttia kuvaa, jos se ei ollut jo ennalta tuttu. Saati siitä tragediasta ja vääryydestä mikä Vampiran hahmon menetys ja myöhemmin vesittyminen imitaatioiden myötä todellisuudessa oli. Lavalla vierailleet halpis-vampirat olivat kyllä hauska elementti. Ehkä toimivin osio näytelmästä oli aivan sen loppu ja miten Mailan todellisuudesta irtautuminen vanhuudessa oli kuvattu.

Tämän negatiivisen vuodatuksen jälkeen on todettava, että näyttelijäntyö oli erittäin hyvää kokonaisuudessaan. Etenkin Vilma Melasniemi vanhana Mailana oli loistava jokaista pienintä liikettä myöten. Kaikkiaan näytelmän rytmitys oli hyvä ja kesti nopeatkin hahmojen vaihdot ilman katkoja.

Tämän katsottuani kävin kyllä heti laittamassa tilaukseen Mailan veljentyttären Sandra Niemen kirjoittaman, päiväkirjoihin perustuvan Mailan elämänkerran Vampira, jonka Like julkaisi suomeksi muutama vuosi sitten.

Maalaisromantiikan luvattu maa

Maalaisromantiikkaa on julkaistu Suomessa iät ja ajat ja sitä voisi melkeinpä sanoa kansallislajiksemme mitä romantiikkaan tulee. Viime vuosina se on saanut uutta nostetta kotimaisen romanttisen viihteen suosion myötä ja uusia sarjoja on pulpahdellut genreen monilta eri kustantamoilta.

Anneli Kivelän Katajamäki, Kirsi Pehkosen Jylhäsalmi, Tuuli Kivijoen (eli Anu Patrakan) Lemmenlahti, Anni Niskasen Lehmuslahti, Minna Mikkasen Sydänmaa, Maija Kajannon Kahvila Koivu, Anu Joenpolven Rantakylä sekä ehkäpä tuoreimpana Eevi Iisakkilan Kaunisjärvi. Tässä on vain osa maalaisromanttisista sarjoista, joita viime vuosina on julkaistu.

Tyypillisesti romantiikkaa genrenä on väheksytty ja pidetty ”naisten kirjallisuutena”, jonka kirjalliset arvot ovat jollain tapaa muuta kirjallisuutta heikommat. Tämä ei tietenkään ole totta, eikä ole koskaan ollutkaan. Kaikissa genreissä on heikot lenkkinsä, mutta on virheellistä tehdä yleistyksiä koko genreen. Iso syy leimalle on varmastikin vahva toistuviin trooppeihin nojaaminen, mutta suurempi syy on niiden suuntaus naisyleisölle. Eiväthän kaikki erittäin vahvasti trooppeihin myös nojaavat ”miesten miehille” kirjoittamat rikoskirjatkaan ole tasalaatuista viihdekirjallisuutta.

(Sivuhuomio: romanttisen viihteen salanimien takaa löytyy paljon mieskirjailijoita. Harlequinin ja muiden romantiikkaan erikoistuneiden kustantamojen listoilla on alusta asti ollut useita miehiä salanimien takana ja meillä tunnetummista kirjailijoista esimerkiksi Madeleine Brent oli todellisuudessa Modesty Blaisen luoja Peter O’Donnell ja kotimaisista Elsa Anttilana kirjoitti Susikoira Roin luonut Jorma Kurvinen. Samojen kirjailijoiden teoksiin on suhtauduttu ja suhtaudutaan edelleen aika eri tavoin genrestä ja nimestä riippuen.)

Genren maine on ehkä hitusen parantunut niiden viime vuosien suosion myötä. Suosio on tuonut kirjallisuudelle tuoretta näkyvyyttä, mikä tuntuu kääntäneen hieman yleistä ajattelutapaa. Se ei tietenkään riitä poistamaan historian saatossa kertynyttä taakkaa kokonaan, eikä ehkä ole tarpeellistakaan.

Itse kuitenkin etenkin, usein sarjoina julkaistavaa, maalaisromantiikkaa lukiessa ja genrestä kirjoittaessani haluan peräänkuuluttaa myös kustantamojen vastuuta siitä mitä julkaistaan. Romantiikka on maailmanlaajuisesti kaikkien tuottoisin genre ja Suomessakin sen myynti on vahvoissa kantimissa moniin muihin genreihin verrattuna. Kustantamot ymmärrettävästi haluavat julkaista sitä mistä ihmiset haluavat maksaa, mutta olisi toivottavaa, että julkaistavat kirjat saisivat saman kohtelun julkaisuprosessissa kuin ns. korkeampi kirjallisuus. Harmillisen paljon edelleen julkaistaan teoksia, joita ei ole hiottu loppuun, niiden kustannustoimitus on selvästi kiirehditty ja kirjat ovat päätyneet lukijoiden käsiin vaikka ne selvästi olisivat kaivanneet vielä editoimista.
Jos genreen ei panosteta kirjojen alkujuurilla, miten voidaan odottaa genren maineen nousevan ketjun toisen pään keskuudessa?

Kustantajien lisäksi haluan myös hieman tässä syyttää osaa kanssasomettajistani ja bloggaajista. Jälleen nyt keväällä yhden heikomman romaanin julkaisun jälkeen luin useammasta some-nostosta arvioita, että juonelliset ja kerronnalliset heikkoudet ”kuuluvat genreen” ja että ”eihän nyt tältä genreltä voi odottaa parempaakaan.” Tämä nostaa karvani pystyyn heti, kahdesta syystä.

Ensinnäkin, kuten totesin jo aiemmin, kaikissa genreissä julkaistaan eritasoisia teoksia. Se, että viihteessä heikommat ja huonosti viimeistellyt teokset niputetaan samaan kirjallisesti vahvempien ja korkeatasoisempien kanssa on epäreilua kirjailijoita kohtaan.

Toinen syy taas on se, että jos me lukijoina, arvostelijoina ja kriitikkoina emme vaadi kustantamoilta (ja toki kirjailijoilta myös) parempaa, kuka sen tekee? Ei tavallinen lukija lähde kustantamoon soittelemaan tai viestittelemään, että olipa tämä huonosti editoitu ja oikolukukin oli vähän sinne päin. Ei. Se on meidän tehtävämme, jotka käytämme jo muutenkin ääntämme kentällä. Kaikki tämä koskee tietenkin myös muuta romantiikkaa, mutta meillä Suomessa maaseututarioiden osuus genressä on korostunut.

Älkää siis rakkaat kanssasomettajani ja kaikki muut lukijat pelätkö kritiikin antamista! Tuokaa näitäkin teoksia esille, puuttukaa huomaamiinne kirjallisiin epäkohtiin ja vaatikaa parempaa niin ehkä lopulta saamme maalaisromantiikan (ja romantiikan ylipäätään) nousemaan sinne missä tämän kansallisaarteen arvostuksen kuuluisikin olla.